Lipastin vaikuttavaa kerrontaa
Kirja nielaisee lukijan ajankuvallaan
Roope Lipasti: Mikaelin kirja, Atena-kustannus 2021
…”Nyt hän on kovin heikko. Miten hän näin heikko onkin? Sairauksia täynnä. Jos herra iivana olisi päättänyt seivästää rauhanlähettiläät, kuten hänen on kerrottu useasti tehneen, hän olisi hämmästynyt, mitä Mikaelin sisältä olisi pursunnut: kuumetta ja horkkaa, heikkoutta ja yskän tautia. Yksikään ihminen ei ole puhdas ja hyvä. Juustenin lääkekin on loppu”…
Piispa ja rauhanneuvottelija Mikael Agricola lähtee vaikealle matkalle. Rekipelissä. Ihmettelee vähän sitä, että miksi piispa piti lähettää. Venäjällä on hyiset talvet.
Lipastin, joka on tunnettu myös nuortenkirjailijana, tyyli on taattua ja ihmiskuvaukseltaan tarkkaa, kuten myös detaljitietoudeltaan. Jäiseen rekimatkaan, joka vaati piispan hengen, palataan usein. Mutta mukana on ajankuvaa ja mielikuvituksen lentoa.
Kirja on hyvin todentuntuinen ja aito. Lukijana ajattelin, että noin sen on täytynyt tapahtua. Sinne hankeen putosi myös Mikaelin arvokas käsikirjoitus, löytymättömiin.
Lipastilla on taitoa päästä sisälle romaanihenkilöihin ja kuvata heidän tunnetilojaan. Tykkäsin kirjailijan taitavasta ihmiskuvauksesta ja tilannetajusta.
No, kirja ei tietysti sijoitu tietokirjagenreen. Paremminkin historiallisten, fiktiivisten romaanien joukkoon. Mutta tämmöisiä tarvitaan.
Muistan kun jonotin aikanaan koulun kirjastosta Välkärin kertomuksia ( Topelius ) ja elin mukana Kustaa II Adolfin taisteluissa ja siinä viimeisessäkin, Lyzenissä, jossa onnea tuova sormus unohtui kuninkaan sormesta. Samaa tuntua oli tässäkin tarinassa, puolet totta, puolet kuviteltua. Hyvä, että tällaisella, klassisella tyylillä, tehdään vielä kirjoja.
Vaikuttava kirja. Ehdoton lukukokemus.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
