Roosa ja vaaleanpunainen kummitus

Lempeä kirja mielikuvitusystävästä

Mielikuvitus luo usein kummituksiakin

Rosario Garcia Gil: Roosa ja vaalenpunainen kummitus, Haamu-kustannus

Muistan omalta nuortenkirjailijataipaleeltani kirjani ”Mika ja huppumies”. Huppumies ilmestyi aina iltaisin ikkunaan. Isä rauhoitteli, että sehän on vain omenapuun oksa, mutta Mikalle kummitus oli täyttä totta. Jossakin elämänvaiheessa todella tarvitaan mielikuvitusystävää, joka auttaa yksinäistä lasta pääsemään ohi uusista ja jännittävistä asioista.

Roosa ja vaaleanpunainen kummitus on lempeä ja hyvin kuvitettu kertomus tytöstä, joka muuttaa vanhempineen vanhaan kartanoon. Ja niitä uusia asioita riittää. Ei ole ystävää. On kummitustalolta tuntuva talo ja koulutaipaleenkin pitäisi alkaa.

Mutta eipä hätää. Lasten lakana, joka on mennyt pyykkikokoneeseen yhdessä sukkien kanssa ja muuttunut vaaleanpunaiseksi alkaa iltaisin kuvastella nukahtavalle Roosalle pikku kummitusystävänä. Mummi tulee vierailulle ja tekee omat johtopäätöksensä. Tyttöä on autettava mummin keinoin. Ja niinhän siinä tapahtuu, että vaaleanpunaisen kummituksen tarina päättyy onnellisesti, kun lakanakummitukset tulevat yhdessä Roosan teekutsuille.

Kirja on hienovireinen ja opettaa lapsille ja aikuisille, että mielikuvitusystävään on suhtauduttava ymmärtämyksellä.

En tiedä mitä lapsipsykologit asiasta sanoisivat, mutta luultavasti suosittelisivat läheisyyttä ja lämpöä. Tämäkin kirja antaa oivaltaa että isällä ja äidillä ei ole oikein aikaa tyttärelleen muuttokiireiden keskellä ja tilanne on valmis mielikuvituksen käytölle.

Kirja sopii luettavaksi yhdessä lapsen kanssa. Mutta turhaan ei tarvitse moittia lasta mahdollisesta mielikuvitusystävästä. Kun psyykkinen tilanne rauhoittuu, niin ystäväkin muuttaa muualle vapaaehtoisesti.

Jouko Varonen