Runopallo Harry Kiianen

Kiiasen värikäs kattaus

Tajunnanvirtaa

Harry Kiianen: Runopallo, runoja, Mediapinta Oy 2017

Tuntuu siltä, että Harry Kiianen, joka on tätä ennen julkaissut kirjat Hola! ( 2015) ja Bensaa Venäjältä ( 2016) parantaa koko ajan ilmaisuaan. Hän on mielestäni verbaalitaituri ”vimosen päälle”, paikallista lappeenrantalaista kielikuvaa lainatakseni.

Tämänkertaisen runoteoksen kieli toi minulle mieleen omat nuoruusvuoteni, kun syytelin päiväkirjan sivuille tajunnanvirtaa hakien innoitusta milloin mistäkin impulssista ja muistikuvasta. Taisi niillä tulla ihan valtakunnallinen mitalikin, ellen väärin muista. Mutta sepä noista. Minusta tuli lastenkirjailija.

Kiiasen runo on tällä kertaa yksityisen makuista, mutta hänessä on paljon tarinankertojaa ja proosarunoilijaa, jonka runot vilisevät muistumia tai fiktiivisiä hahmoja, kuitenkin uskottavasti ja minäkerronnalla siivittäen.

Pidin kirjasta. Joskus muistuttelin mieleen sellaisia suomalaisia monumentteja” kuten Arto Melleri, Pentti Saarikoski ja Jarkko Laine. Olen myös ollut näkevinäni rivien välistä, että maailmankirjallisuus on antanut omia mausteitaan Kiiasen runoihin. Mieshän on runoa koko olemuksellaan. Sen huomasin ollessani hänen julkkareissaan, joissa runoilijan sisin välittyi sekä runoina, että musiikkina. Kiianen onkin saavuttanut jo paljon musiikin saralla ja musiikkia ovat hänen runonsakin.

Kiiasen runo soi ja helisee. Joskus on taustalla sellon täyteläinen surumielinen sointi. Runoissa on maukas rytmi. Kielikuvat, vaikka ovat usein harmaita, antavat ymmärtää, että runoilija katsoo maailmaa myös tummanpuhuvan huumorin ja itseironian sävyttämin äänenpainoin.

Että mitä? Kiianen on kohoamassa nykyrunoilijoidemme koskettavimpiin kykyihin. Hänen runonsa, vaikka olisikin usein yksityisistä impulsseista lähtöisin, tarjoaa myös aforistista materiaalia, joka aukeaa lukijalle ehkä vasta useamman lukukerran jälkeen.

– …maailma on arvaamaton…

– … kuinka yksi ihminen voi olla muuttumatta läpinäkyväksi…

– … olin loppua ennen kuin pääsin edes alkuun…

– … minä voin mennä kivun kanssa naimisiin…

Jouko Varonen

 

 

Vastaa