Rakkaustarina
Onko kaikilla päätösvaltaa itsestään?
Pia Tervo: Ruth, Reuna-kustannus 2018
Sirkuksessessa, joskus yli sata vuotta sitten, oli kaksi vetonaulaa: karvainen nainen ja kolmikätinen mies. He tunsivat olonsa hyväksikäytetyiksi, koska sirkustirehtööri, viinaan menevä ja elosteleva mies, nappasi täysiltä katsomoilta rahat omaan taskuunsa ja heidän palkkansa oli lähinnä ruoka ja vaatimaton teltta-asunto. Lisäksi täytyi paiskia esitysten välillä likaisia töitä.
Mutta karvainen Ruth ja kolmikätinen Joseph ovat kiintyneet toisiinsa ja haaveilevat yhteisestä elämästä sitten joskus, kun pääsevät sirkukseta omilleen. Kapulaa rattaisiin lyö elosteleva sirkuksen omistaja joka hukuttaa yksinäisyyttään viskipulloon. Sitten tirehtööri keksii, että jokaisen sirkuksen naisen, myös Ruthin, on vietettävä vuorollaan yönsä hänen kanssaan.
Muitakin uudistuksia tulee. Pomo nimittäin erottaa kiintyneet vetonaulat toisistaan perustamalla kaksi sirkusta, jotka toimivat vuosikaudet omilla suunnillaan. Tietysti Ruth joutuu eroon rakkaastaan, mutta ei unohda tätä hetkeksikään.
Kirja on taitavasti ja lukijaystävällisesti kirjoitettu. Erityisesti minua viehätti sirkusmaailman kuvaus detaljeineen. Ihmiskuvaus on myös osuvaa, varsinkin Ruthin, Josephin ja tirehtöörin kohdalla. Uskottavan kuvauksen lisäksi tarjotaan kirjassa siirappinen rakkausjuoni.
Pidin lukemastani. Kirja kertoo niistä vuosista, kun Skotlannissa sai vielä käyttää erikoisia ja syntymävikaisia ihmisiä sirkusnäytöksiin vain heidän ulkonäkönsä vuoksi. Kirja sopisi muutamia kohtauksia lukuunottamatta nuorille aikuisille, jopa nuorille. Sen sanoma on tietysti rakkauden voima ja ihmisarvon tunnustaminen sisimmän, eikä ulkonäön perusteella. Teemana voisi olla myös luokkayhteiskunnan suosima eriarvoisuus jopa nyky-yhteiskunnassa.
Jouko Varonen