Jari Litmasesta Heikki Hurstiin
Nuoret tarvitsevat esikuvia
Emmi Jäkkö/Aleksis Salusjärvi ( toim.): Sankaritarinoita pojille ( ja kaikille muille), Into Kustannus
Heikki Hurstin isä oli maineikas Veikko Hursti. He auttelivat satojatuhansia pääkaupungin köyhiä ja kodittomia tarjoamalla mm. ruoka-apua. Nykyisin taitaa tämä laupedentyö edetä jo kolmannessa polvessa.
Elias Lönnrot toimi kansanrunouden kerääjänä wanhan Karjalan puolessa. Auttava runoilija hän oli itsekin, kun justeerasi pappojen ja mummujen puheista yhtenäisen esityksen, Kalevalan. Tilkettä piti kässäriin laittaa paljon, että tarina kulki ratevasti.
Arvo Ylppö pelasi skruuvia vapaa-aikoinaan. Hän oli lyhyenläntä ja joviaalintuntuinen mies, joka omisti elämänsä lasten auttamisellle ja hoitamiselle. Hän eleli yli satavuotiaaksi ja nousi ison gurun arvoon kansan keskuudessa. Kaikki halusivat enemmän tai vähemmän sairaat lapsensa Arvon hoitoon, mutta kun taitavaa lekuria vietiin kuin litran mittaa potilaan luota toisen luo. Pelastava enkeli hän oli.
Jorma Uotinen on osaava ja taiteellinen tanssija. Kalle Könkkölä loi uran mm. poliitikkona, vaikka invaliditeetti oli rankka. Aki Kaurismäki tekee ”outoja” elokuvia, joista tykättiin maailmalla ja pystejä joutui mies pokkailemaan filmeistään. Kärytti nikotiinipötköä aina kun tilanne salli. Ei kyllä erityisesti välittänyt suitsuttajista uransa tiimoilta.
Jari Litmanen on suosikkilajin, jalkapallon, taitaja. Antti Tuisku toimi kaupan kassana Lapin perukoilla, mutta sitten alkoi ryysis, kun jätkän kyvyt nuorisoa villitsevänä laulajana huomattiin.
Kyllä nuoret tarvitsevat esikuvia. Monesta kehittyy esikuviensa kautta taitavia jollakin alalla. Ja tämäkin kirja opettaa, että unelmistaan kannattaa pitää kiinni. Niillä on tapana toteutua, kun on peräänantamaton.
Jos etsii esikuvia lähempää, niin oma äiti ja isä kyllä tarjoaisivat myös ainesta. Lapset ja nuoret vain jättävät mieluusti elämäntyönsä heidän vuokseen tehneet usein omaan arvoonsa. Kritiikkiä esittelevät isukille ja äidille. Kas, kun joskus ei ollut pöydässä lempiruokaa ja kotitöitäkin piti paiskia alvariinsa. Himaankaan ei saanut hipoista vetäytyä aamutunneilla ja tupakantuoksuisena.
Mainio kirja tämä teos on. Kuvituksesta superplussat. Nykynuori usein pitkästyy paksuja ”raamattuja” lukiessa, oli millainen helmi ja klassikko tahansa kyseessä. Nuorille tarvitaan ”rukihista” elämänoppia lähes selkolukuisesti, että eivät näivöstele tarjottavaa kirjaa. Liekö heille kunnon lukutaitoa edes opetettu. Semmoisen opin tämän kirjan tekijät ovat hoksanneet.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
