Sara Medberg: Hurmuriherttua, Otava Kustannus 2021

Ah ja voi!

Kyllä on romanttinen viihde kohillaan.

Sara Medberg: Hurmuriherttua, Otava Kustannus 2021

Ei Sara Medberg ole turha mimmi olleenkaan. Melkein tohtoriaatti, aiheenaan 1700-1800 luvun naiset. Jokohan pukataan kirjailijasta Suomeen uusi Austen.

Edellinen kirja, Kamarineitsyt, hurmasi lukijat, joten on Hirvisaarelle, historiallisten ja romanttishakuistenkin romaanien kunkulle  seuraaja tiedossa. Hyvä niin. Pitäähän sitä naisenpuolille olla vastapainoksi romantiikkaa, kun miehet tykkäävät paremmin sellaisista ruudinkäryisistä dekkareista ja toiminnallisista sotaromaaneista, joissa veri roiskuu. Hyvät ovat käytöstavat näillä herttuoilla, ei sanomisen varaa. Mutta kun yhteen sovitellaan oikukkaita herrasnaisia ja naistennaurattajiksi lipsuvia herttuoita, niin kyllä ovat siinä suhteessa eettiset kriteerit yhtäläisiä miesten ja naisten kirjoissa.

Kas kun Arabellalta kupsahti mies ja mitäpä niistä suruajoista lopuksi elämää. Eikun seurapiirimiesten kanssa vehtailemaan. Neitokainen Petronella tykkää myös vinkeistä miehistä joille voi antaa ymmärtää, mutta ei pidä ymmärtää antaa.

Hups. Mitä mie nyt. Anteeksi.

No Historiantutkija Medbergillä on tiettyä feminististä otetta mikä kuuluu varmaan asiaan, kun kuvaa edellä mainitun aikakauden naisten elämää.

Osaa kirjailija, joka on saanut vaikutteita itsestään Jane Austenista, pistää myös selkäkeikkahuumoria, josta varmaan naiset tykkäsivät myös silloin entisinä aikoina.

Mikäpä lievittäisi eron ikävää tai pettymyksen häpeää paremmin kuin, että voisi todeta esimerkiksi:

– Saakuran votkale se herttua, rahoja vain kinusi ja sitä yhtä. Useaa naista yritti vokotella samanaikaisesti. Suksikoon suolle.

Taas mie hairahduin. Pistän vielä pari SARV:n kriitikon sanaa. Kirjahan on tosi mielenkiintoinen, sekä detaljeiltaan, että ajankuvaltaan ja asioista perillä olevan naisen kirjoittama. Hyvin on Medberg orientoitunut vuosisatojen takaiseen aikaan henkilöhahmoineen ja ajankuvineen.

Sanoi minulle vanha karjalasyntyinen rovasti, että Hirvisaari lipsui aika paljon tosiseikoista. Pisti niinsanotusti lipan alta tosina tarjoamiaan historiallisia tapahtumia. Mutta se suotakoon edesmennelle mestarittarelle.

Kiitos vain mahtavalle juoninikkarille tästä kirjasta. Joskus menee lukeminen naisväellä myös kikatellen, ja ihan meinaa mennä…, no sepä siitä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen