Sieniopas, Jarkko Korhonen

Mainio maastokirja

Herkkutatista pulkkosieneen

Jarkko Korhonen: Sieniopas, taskukirja sienten tuntemukseen, readme.fi – kustannus 2018

Kirjan kirjoittaja Jarkko Korhonen on biologi, sekä biologian ja maantiedon opettaja. Hän on myös aktiivinen sienivalistaja jolta on ilmestynyt monta sienikirjaa.

Tämä maastokirjaksikin sopiva opas esittelee lähes kaikki Suomessa tavattavat syötävät sienet, myrkkysienet ja vaikkapa lankojen värjäykseen sopivat sienet.

Itse olen tutustunut vain muutamiin lajeihin, joista on tullut enemmän kerättyä paria kolmea, nimittäin kantarellia ja ja herkkutattia etupäässä. Haapasieni eli ”maiteroinen” oli lapsuudessä lähes ainoa kerättävä sieni ja joskus otettiin metsästä mukaan myös karvarouskuja eli ”karvalaukkuja”.

Kirja ohjaa myös tuntemaan syötävien sienten ”matkijasienet” joita tottumaton napsii myös korin pohjalle. Valokuvakuvitus on toteutettu hyvin, mutta ei niin, etteivät sienten ikä ja muut seikat tekisi niistä ”livenä” lähes tunnistamattomia. Siksi on paras ottaa varman päälle jos tuntemus on huono.

Korhonen kehottaa lähtemään sienireissulle mieluummin kauniilla säällä, koska sateella ja sateen jälkeen sieniin tarttuu kaikenlaista kariketta ja taitaapa säilyvyyskin olla vähän huonompi. Moni ottaa mukaan myös veitsen ja sieniharjan. Sen sijaan on uutta, kun kirjassa neuvotaan ottamaan reissuun useampia ämpäreitä, etteivät sienet sekoitu keskenään.

Sienien säilöntätapoihin kirja myös ohjaa. Joskus niitä voi käyttää tuoreeltaan, kun esim. kypsentää sienet pannulla. Kuivaus on tietysti hyvä tapa, kuten myös pakastus. Lisäksi voidaan käyttää suolausta ja marinointia.

Jokaisesta sienestä on kirjassa kiva tietoisku, josta tulee esille uusia asioita. Sienen kohdalla on myös kuvasymbolein ( 1-3 tähteä) esitetty sienen arvo ruokasienenä. Kuvasymbolit kertovat myös, mitä sientä ei sovi syödä. Myrkyllisissä sienissä on pääkallon ja sääriluiden kuvia ( 1-2 ). Myös Eviran suosittamat sienet ovat saaneet oman symbolinsa, samoin värjäykseen sopivat, jne…

Kirja on pienikokoinen, mutta todellinen sienestäjän Pikku Jättiläinen. Sen taitto ja ulkoasu on todella selkeä.

Jouko Varonen