Elämänoppia ja johtajuustaitoja
Mainio kirja
Sinä pystyt, Jaakko Alasaarela: readme.fi – kustannus 2018
– Ole rehellinen!
– Ole lojaali!
– Kehitä tietojasi ja taitojasi myös vapaa-ajalla.
– Keskity aina ajattelemaan positiivisesti.
– Valitse elämällesi selkeä päämäärä.
– Muista unelmat, niistä voi tulla totta.
– Tee asiat viivyttelemättä.
– Suunnittele ajankäyttösi ennakkoon.
– Opi tekemään myös nopeita päätöksiä.
Siinäpä sitä Alasaarelan oppia aluksi. Rehellisyys ja suoruus oli isäni elämänoppi. Sitä olen yrittänyt noudattaa. Vapaa- ajan puuhistani kehittyi uusia sivuammatteja. Päämääränäni oli kouluajoista lähtien tulla kirjailijaksi ja toimittajaksi.
No, minusta tuli opettaja, koulunjohtaja ja vararehtori, mutta kirjoitin 24 nuortenkirjaa kaupallisille kustantajille ja olin toimittajana ja kriitikkona oman työni lisäksi. Muitakin ammatteja on tullut ajan oloon matkaan.
Alasaarela kertoo, miten hän joutui koulussa vaikeuksiin, kun ei oikein viitsinyt päntätä asioita. Kunnes opettaja ratjautti äidinkielestä nelosen todistukseen ja kehotti vähän ryhdistäytymään. Poika otti neuvon tosissaan ja kohta alkoi kiitettäviäkin ropista kokeista ja todistukseen.
Moni kirja, niinkuin tämäkin, on tietysti sellaisella asialla, joka on persoonakohtainen. Jollakin ihmisellä ei ole unelmia, mutta hän valitsee elämäntehtävänsä mieltymyksensä mukaan. Joku tykkää sosiaalisesta kanssakäymisestä, toinen haluaa auttaa muita, kolmas tykkää lapsista, jne…
Jaakko Alasaarela ( s. 1980) on palkittu yrittäjä ja Suomen parhaaksi työpaikaksi valitun ZEF Oy:n toimitusjohtaja. Näyttävät häneltä kirjoitushommatkin sujuvan, vaikka peruskouluaikoina opettaja vähän kurmutti huonoilla arvosanoilla.
Alasaarelan kirja on mainio. Olen itsekin työelämässä huomannut positiivisuuden merkityksen. Mottoni oli: Auta työkavereita niin paljon kuin pystyt, mutta pyydä itse apua mahdollisimman vähän. Rakasta lapsia!
Niillä keinoin sain ystäviä.
Jouko Varonen