Saamelaismytologiaa
Kirja lapinhulluille
Ante Aikio: Stallun pata, Goranus/Reuna 2018
Jopas nyt jotakin ja voi hyvänen aika. Tätä kirjaa lukiessa heräsi minussa entinen lapinkävijä, vaikka tänä kesänä päätinkin jättää lappireissut väliin ja nauttia Lappeenrannan kotimiljöistä, uimisesta Saimaassa ja istuskelusta varjoisissa puistoissa, kun ulkolämpömittari näytti jo yli kolmenkymmenen.
Stallun pata kirja sisältää todella verbalistiikaltaan ja juonenkuluiltaan melkoisen maagisia juttuja. Ihan tuli sanankäytön taitaja Ailu Valkeapää mieleen ja piti kuunnella hänen joihkaamistaan tabletilta näitä novelleja lukiessa.
Novellit eivät välttämättä pääty onnellisesti mutta usein loppuun sisältyy jotakin yllättävää, niinkuin perinteisen novellin rakenteeseen kuuluu. Olin havaitsevinani myös perinteisen novellin ystävää kiinnnostavia juonenkäänteitä. Jutut sinänsä ovat vähän toistoisia. Henkiolennot kun puuttuvat saamelaisten ihmisten elämään tavalla tai toisella.
Minuun kirjan kielenkäyttö kuitenkin teki vaikutuksen vaikka nyt ei puhutakaan meän kieltä, jolla Rosa Liksom tuli omissa jutuissaan tunnetuksi. Jotakin ahdistavaa on näiden juttujen tunneilmastossa. Ehkä se on sitä, mitä Timo K. Mukka nimitti lumen peloksi ja Lapin kuvataiteilija Kalervo Palsa välitti rujoissa tauluissaan.
Kirja sisältää aitoa Lapin mytologiaa. Jostakin syystä se imaisi minun koukkuun josta ei edes halunnut päästä pois. Järkevän analysoinnin paikka tuli myöhemmin. Huomasin että novellit eivät ole erityisen jänteviä ja henkimaailma on usein samantyylinen joka jutussa. Tulipa mieleeni, eräs kokemukseni, kun lappilaisen leirinnän isäntä joihkasi kirkkaan pullon kanssa aamuun asti kodassa, kun ruotsalaisten turistien vaurioitunut asuntovaunu tukki sinä iltana, parhaaseen rahastusaikaan tien leirintään. Se joiku lähti jostakin syvältä, ja siihen osallistuivat varmaan staalot ja perkeleet.
Jouko Varonen
