Stefan Ekberg, Omilleen, Käyttöopas aikuisuuteen, WSOY Kustannus 2021

Eihän sitä nyt peräkammarin pojaksi

Aikuistumisen viisasta oppia

Stefan Ekberg: Omilleen, Käyttöopas aikuisuuteen, WSOY Kustannus 2021

Maalla se oli ennen helppoa. Isäukko näytti viisitoistavutiaalle ovea ja sanoi, että saat sitten kymmenen metriä etumatkaa ennenkuin alkaa paukkua. Eipä nähty poikaa sen koommin kotipiirissä, ei lähettänyt edes korttia maailman turuilta.

Perunkirjoitukseen saapui koko lapsikaarti kiistelemään kaappikellosta tai äidin tomun peittämästä kultakorurasiasta.

No höpinät sikseen. Tämä Ekbergin kirja on viisas opus. Kaikki aikuistumiseen liittyvä käydään läpi perinpohjaisesti ja lakipykäliä myöten. Ja sanoohan se kirjantekijä taas kerran, että aina kannattaa seurata unelmiaan. Kas kun unelmista tulee helposti totta, kun nuori suuntaa pienetkin tekemisensä niiden mukaan tietoisesti tai tietämättään.

Mutta asiaan. Tämä viisas ja hyödyllinen kirja puuttuu muun muassa vuokrasopimuksen tekoon, laskujen maksamiseen, vakuutuksiin, siivoushommiin, ruokakulusäästöihin, oman talouden tavoitelistan laatimiseen, työhaastattelun nikseihin, elämänonnen saavuttamiseen, rakkaussuhteen pitämiseen raiteillaan, terveydestä huolehtimiseen, kriisitilanteisiin, jne…

No löytyyhän sivuilta semmoinenkin vinkki, että huolehdi aina ensin itsestäsi. Onhan se totta kylläkin. Jos esim. mies ei ole kunnossa fyysisesti tai henkisesti, niin kyllä muutkin ovat siinä konkurssissa mukana. Kannattaa olla kaveri itselleen ja hyvä sellainen. Silloin sinulla voi olla annettavaa muillekin yllin kyllin. Ja avuntarvitsijoita riittää maailman turuilla.

Rankkaisin kirjan ihan tuonne excellent-levelille. Nuorille olisi hyvä tietää jotakin elämän rutiineista, ennenkuin jää festarireissulta tulematta kotiin lopuksi ikäänsä. Harkinta kun on tärkeää kaikissa elämän vaiheissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen