Suomen toivelaulut, F-kustannus

Upea musiikkivalikoima

Lauluja sadan vuoden ajalta

Suomen toivelaulut,toim.: Virpi Kari

Ari Leskelä, F-kustannus

Kävin tämän kirjan kanssa pianoni ääressä ja soittelin näitä iki-ihania melodioita. Onneksi nuotit ja soinnutus ovat selkeitä. Vietin myös hetken sohvalla, kuunnellen tabletiltani samojen laulujen klassisia tulkitsijoita ja säveltäjiä aina Sibeliuksesta Metro tyttöjen kautta Suvi Teräsniskaan ja Severi Suhoseen.

Vanhat klassikot ovat olleet minulle, 50 – luvun taitteessa syntyneelle, aina rakkaita. Tämän kirjan kavalkadi on sieltä parhaasta päästä suorastaan ylivertainen. Mukana on isänmaallisia lauluja, maakuntalauluja, iskelmämusiikin helmiä, Lapin romantiikaa, Junnun norppalaulua ja saariston tunnelmia, sekä nykyiskelmän parhaimmistoa.

Kirjan taitto on hyvä ja pianon soittajalle sovelias. Ei tarvinnut edes pianolla soitellessa tihrustella lukulaseilla. Ilmeikäs ja luonnonläheinen valokuvakuvitus on myös taidokasta ja joskus humorististakin. Esipuheessaan Seppo Hovi tuumii mm. :

Innoittunut kansallisromanttinen säveltäjäpolvi loi itsenäisyytemma aattovuosikymmeninä musiikkia, jossa vihdoin voitiin havaita selvä suomalainen aatepohja. Suurimman soinnin koko kansakunnalle antoi Sibelius …Viime vuosikymmenien aikana populaarimusiikkia on yhä enemmän tuotteistettu – laulut ovat entistä tiukemmin sidoksissa levyttäjänsä persoonaan”…

En ole erityisesti klassisen orkesterimusiikin tai oopperoiden ystävä. Mielenkiintoni kriitikkonakin kohdistuu ns. kevyeen musiikkiin ja laulumusiikkiin yleensä. Siinähän sitä yhdelle kriitikolle on osaksi työsarkaa. Musiikkiin erikoistuneena opettajana- koulunjohtajana ja vararehtorina kyllä jouduin tekemisiin myös lastenmusiikin kanssa, ja näistäkin lauluista sopii moni myös lasten esitettäväksi.

Erinomainen teos, sopii jokaisen kodin kirjahyllyyn ja koulujen kokoelmiin. Ehkäpä moni opettaja hoksii siitä sopivaa materiaalia kevät-, joulu-, ym. juhliin.

Jouko Varonen