Surulla on sulkapeite, Gummerus-kustannus 2018

Mahtava ja runollinen kirja!

Tajunnanvirtaa ja surutyötä

Max Porter: Surulla on sulkapeite, Gummerus 2018

Surutyöstä on kirjoitettu monella tapaa, yleensä runomuotoisia liturgioita, jotka väsyttävät tavanomaisuudellaan.

Tämä kirja on erilainen. Äiti lähtee yllättäen tuonilmaisiin ja kotiin jäävät kaksi poikaa ja nuori leskimies. Niinpä shokki on valmis. Mutta tällaisissa tapauksissa voi, varsinkin lapsille, olla apuna mielikuvitusystävä. Tällä kertaa kotiin ilmestyvä varis esittää tervehdyttäviä kannanottoja, auttaa vaikeimman yli ja pätkän matkaa senkin jälkeen.

Kirjassa saavat vuorotellen puheenvuoron pojat, isä ja varis. Variksen kannanotot ovat aluksi aika tajunnanvirtaisia. Pojan ja isän puheet selkeämpiä. Kun tarina etenee toipumiseen, muuttuvat kaikkien puheet, sanoisinko normaaleiksi. Mutta erityisesti pidin kirjan positiivisesta tajunnanvirrasta, jossa vilahtelevat perheen vaiheet ja isällä myös hänen ja vaimon rakkauskertomus.

Max Porter ( s.1981) työskentelee kustannustoimittajana ja asuu Lontoossa perheensä kanssa. Surulla on sulkapeite on hänen esikoisteoksensa. Kirja on ilmestynyt jo 21 maassa.

Itse koukutuin Porterin tekstiin oitis. Hänen runollisen ilmava tapansa lähestyä arkaa aihetta sisältää surun ja rakkauden lisäksi myös pikanttia huumoria. Kun mielikuvitusvaris tekee työtään, alkaa ajatuksiin tulla myös valoisia näköaloja. Miehen ja vaimon rakkaustarina on vailla vertaa. He ovat olleet sielunkumppaneita, eikä aina niin perisovinnaisessa mielessä.

Miehellä oli aikomus esitellä Ted Hughesin koko tuotanto Variksen selityksin. Mutta nyt samainen mielikuvitusystävä pääsikin uuteen rooliin, surutyön tekijäksi.

Upea kirja. Mahtavampaa surutyökirjaa en ole vielä tavannut. Siinä on kaikki kriisistä selviytymisen elementit raivosta menehtyneen vaimon kuviteltuihin mielipiteisiin. Totta kai vaimo toivoisi kaikkea hyvää, ja elämän jatkuvan entisissä luovan humoristissa puitteissa. Sen myös perhe lopulta oivaltaa ja varis on valmis lähtemään muille maille.

Jouko Varonen