Erään avioliiton tarina
Viola ja Touko
Pirjo Rissanen: Syyslaulu ( kolmas painos), Gummerus 2017
Pirjo Rissasen kertojanääni on tunnusomaista romaanitaiteelle, jossa ihmiselämän virtoja käsitellään lukijaystävälliseen sävyyn, mutta monipuolisesti, paikoin viiltävästi.
Viola ja Linnea elelevät poikamiestyttöboksissa ja tietysti opiskelijoiden elämään kuuluvat miesseikkailut, joista he kertovat toisilleen joka kuvion. Kunnes Linnea kertoo Violalle poikakaveristaan Toukosta, opettajasta, joka on myös melkein valmis kirjailija. Violan kiinnostus lisääntyy, kun Touko eräänä iltana tulee hakeman Linneaa. Siinä istutaan ja ystävystytään.
Rakkauskin roihahtaa ja niin Viola tulee napanneeksi siskonsa kaverin. Ei Linnea tästä pahakseen pistä, vähättelee juttua, sanoo, että se oli vain eräs tuttavuus muiden joukossa.
Kirja kertoo Violan ja Toukon tarinan alusta loppuun. Toukosta tulee joltinenkin kuuluisuus, niin että iltalehti repii isot otsikot, kun hän riehuu ravintolassa. Lapsista yksi menehtyy tapaturmaisesti. Touko pöhöttyy ja alkoholisoituu vanhemmiten ja kirjoittaa viimeisenä työnään myös oman kuolinilmoituksensa.
Linnean kohtaloksi tulee vaikea sairaus. Kirjan kerronta on selkeää, usein jopa lukuromaanille tyypillistä, hivenen viivyttelevää. Niinpä kirjastakin on tullut melkoinen lukupaketti, yli 600-sivuinen järkäle. Varmaan se on Rissasen romaanitaiteen ystäville hyvä asia, sillä jatkuvuus on aina tärkeää ja turvallinen asia viihdettä hakevalle lukijalle. Kokonaisuus on elämänpituinen ja lapsista Kata vielä lopuksi sitaisee Violan ja Toukon elämän nippuun.
Vietin unettoman yön lukiessani kirjaa. Tuskinpa vietin turhaan, sillä samalla kävin läpi omaa elämääni ja kirjailija-opettajan taivaltani, jota lähelle myös Toukon ja Violan tarina tulee. Touko on kirjailijana vähän häikäilemätön, sillä hän hyödyntää kirjailijoiden tapaan läheistensä asioita ja elämää, vaikka kertookin kirjoissa omasta todellisuudestaan. Siitähän ei välttämättä tykätä.
Kiitos kirjasta. Se oli tietynlaista psykoanalyysia elämän ehtoopuolta elävälle, vähän surumielinen kyllä ja toteava.
Jouko Varonen
