Tämän maailman reunalla, Reuna-kustannus

Kollaaseja Irlannista

Irlannin sielu on aistittava

Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla, Tarinoita Irlannin länsirannikolta, Reuna-kustannus 2018

Baume on puhunut myös julkisuudessa paljon siitä, millaisissa oloissa taide usein syntyy. Ulkopuolisuudesta. Uskosta omaan tekemiseen. Rahapulasta. Siitä, että vaikka on ollut kova tekemään töitä, hyvä oppilas ja uskonut unelmiinsa, putoaa yhtäkkiä kaiken ulkopuolelle. Siitä, että maailma on suunniteltu niille, joilla on työ, keskuslämmitys, uusi auto ja etelänlomat.”

Kivoja juttuja ja lukijaystävällisiä nämä lyhytproosakatkelmat Irlannin länsirannikolta. Itselläni tuli mieleen nuoruus, monet hetket kahviloissa, ihmisten tarkkailu ja muistumien kirjoittelu, viipyminen Helsingin viiniravintoloissa punaviinilasin ääressä ja mukana Pentti Saarikosken proosaa tai runoja, tietysti myös oma muistikirja, johon rustasin runoja. Mutta kustantaja, pahalainen sanoi, että tarvitaan vielä paradoksia ja analyysia. Samoin sanoisin Laaksolle.

Mutta asiaan. Irlanti on monen siellä aikaansa viettäneen mukaan aivan erityinen paikka. Sen tunnelman kirjoittajakin on aistinut ja kirjoittanut joskus hyppelehtivääkin lyhytproosaa muistumistaan. Henkilökuvista olisi voinut tulla maukkaampia, jos ihmisten tarinoihin olisi mennyt syvemmin ja käytellyt vaikkapa hivenen huumoriakin, malliin Gerald V Kuss, irlantilainen pakinoitsija, joka on kirjoittanut satiirisia kuvauksia mm. Suomen matkoiltaan.

Niin tai näin, kirja on mukava lukukokemus, parempi kuin monet viihdekirjat, jotka ovat romanttista pintaproosaa. Kirjoittaja kartoittaa Irlannin eri kohteiden ihmisten elämää, tosin pikaisesti ja vähemmän jäntevästi tai novellin- tai pakinanomaisesti.

Joskus on mukana rivien välissäkin kirjoittajalle sopivaa  oppia siitä, miten pitää asennoitua, että pystyy luovaan kirjoittamiseen. Pitää tutustua ihmisiin, aistia tunnelmia ja löytää persoonallinen ilmaisu, jossa on myös syvälle menevää analyysia.

Jouko Varonen