Tapani Kiminkinen: Täyttä elämää, lisää laatua seniorivuosiin, Tammi Kustannus 2019

Seniorit Kiminkisen opissa

Muistisairauksista päivätansseihin

Tapani Kiminkinen: Täyttä elämää, Lisää laatua seniorivuosiin, Tammi Kustannus 2019

Keski-ikäisen elämisen terveelliset tavat muodostavat vahvan perustan senioriterveydelle. Verenpaine ja pahanlaatuinen kolesteroli ovat tärkeitä pitää kurissa. Lisätarkkuutta tarvitaan erityisesti, mikäli on sattunut perimään alttiuden valtimonkovettumaan, tai tyypin 2 diabetekseen. Liikunta ja lihomisen ponteva vastustaminen kantavat pitkälle kuin ”ronssiruuskasen” keihäs.”

Kiminkisen hahmo räjähti kaikkien tietoisuuteen televisiosta. Letkeä maalaislääkäri käänsi heti myötätunnon puolelleen, vaikka sitten lumetehoilla. Mutta kyllä Tapani asiansa tietää, jopa niin, että välillä unohtuu pudottelemaan termistöä ihan norsunluutornista.

Niin tai näin. Aina tartun miehen kirjaan, jo kansikuvan hymyn stimuloimana. Kiminkinen toteaa, että muistisaudesta johtuvat kuolemat ovat yhä suurempi kuolemansyy. Hän myös muistuttaa, että elämästä ei voi jäädä eläkkeelle, se on elettävä loppuun asti ja toivottavasti positiivisissa merkeissä.

Kirjaan mahtuu myös kaunokirjallista antia, muun muassa maaseudun nykynäkymien kuvausta ja lääkärin omia tunnenyansseja, kun ikä alkaa kolkutella lääkärismiestäkin.

Eläkkeelle siirtyminen tuottaa monelle henkisiä vaikeuksia. Toisille se on kuin hyttysen pieru, ei vaikuta mihinkään. Aina sitä keksii mielekästä tekemistä.

Muistitestejä pitää Kiminkinen kaksitahoisina juttuina ja niiden tekemistä maassamme vähän semmoisena asiana, että ”hoitele sie nämä hommat muiden tärkeämpien asioiden ohella”. Totta on tietysti, että muistisairaudet etenevät ja niiden viivyttämiseen auttavat parhaiten terveet elämäntavat. Lopuksi lääkärismies kiteyttää ”turvapaketin” eläkeläisille:

– tiedosta sukusi tautitaakka

– mittaile verenpainettasi niin että se pysyy alle 135/85

– älä lihota itseäsi

– nuku hyvin

– liiku paljon

– seuraa omaa aikaasi

– lue kirjallisuutta

– älä hyväksy vuodepotilaan diagnoosia

– älä polta tai juo

– käy lääkärintarkastuksessa tasaisin välein

– tee testamentti

– huolehdi läheisistäsi ja sosiaalisista suhteistasi

– pyri sinuiksi myös elämän päättymisen kanssa

Jouko Varonen

SARV:n jäsen