Laatuisa dekkari
Laine osaa asiansa
Matti Laine: Tappajan vaisto, Bazar Kustannus 2018
” Elias punnitsi hetken sanojaan. Hänen virittämänsä valheiden verkko alkoi olla jo niin monisyinen, että hetkittäin tuntui kuin jokainen lause olisi ollut uusi mahdollinen suo johon upota. Ainoastaan rauhoittavat napit pitivät hänen ylikierroksilla käyvät hermonsa kurissa. Lääkkeiden huono puoli oli se, että hänen olonsa oli muuttunut niiden ansiosta ärsyttävän utuiseksi.”
Laine tuo dekkarissaan näyttämölle uudenlaisen päähenkilötyypin, joka ratkoo ongelmia, auttelee, mutta liikkuu itsekin hämärissä puuhissa. Toki tämä suuntaus on tullut tutuksi niin maailmalla kuin myös koti-Suomessamme. Sehän antaa särmää vanhakantaiselle lässynlässyn puuhastelulle poliisien ja rikosten oikeudenmukaisten selvittämisten maailmassa.
Laine on kirjoittanut jo kolme aiempaa Elias Vitikka – dekkaria. Sama analyyttinenkin tyyli jatkuu. On tosi hyvä, että päähenkilö on ajatteleva ihminen ja paha saa palkkansa, jos on saadakseen. Vitikka puuhailee mm. hämärissä luksusvenebisneksissä ja muutenkin usein lain väärällä puolella. Kun itsellä ei ole puhtaat paperit, voi joutua vaikeuksiin. Tämähän on tuttu juttu myös suomalaisen poliisin kuvioissa.
Laineen eduksi on laskettava, että hän ei hehkuttele liikaa verellä ja suolenpätkillä. Kirjaan mahtuu ihmissuhteita ja henkilökuvausta sekä napakkaa analyysia – huumoriakin.
Matti Laineen ansioihin kuuluu mm. Kirka-musikaalin käsikirjoitus, Sorjosen ja Bullets – sarjan käsikirjoittajatiimi, poliisimiehenä näytteleminen Sorjosessa , jne… . Monilahjakkuus on siis kysymyksessä. Kirjan verbaalit ansiot ovat nekin hyvää keskitasoa, tosin varsinaisille tykittäjille, kuten vaikkapa Reijo Mäelle hän ei pärjää, mutta ajaa ohi reippaasti esim. edesmenneen gurun Mauri Sariolan stereotypioita vilisevästä tyylistä. Nykydekkarin pitää nimittän porautua henkilöidensä sielunelämään. Kansa alkaa vaatia jo laatua.
Jouko Varonen SARV:n jäsen
