Terveys ja hyvinvointi tähtäimessä
Vinkkejä elämäntavan muutokseen
Anu Kangasniemi: Tavoitteesta tavaksi, tietoisesti kohti terveyttä ja hyvinvointia, Kirjapaja 2017
Kirja, joka on tehty lisensiaatin työn pohjalta, pyrkii opettamaan elämäntapamuutosta, jonka avulla terveet tottumukset tulevat osaksi arkea ja ryhdistäytyminen mm. laihdutukseen tai huonojen tottumusten jättämiseen onnistuu pysyvästi. Kirja pyrkii myös olemaan tietynlainen harjoituskirja ja antaa mahdollisuuden ottaa ns. ”pieniä askeleita” oikeaan suuntaan.
Kirjoittaja tuumii, että aina ei tarvitse onnistua, vaan muutoksessa on lupa myös kompastua. Tekstissä on tietysti hyödynnetty anonyymien henkilöiden kertomuksia omasta ”taistelustaan” elämäntapamuutoksen toteuttamisessa:
”Armollisuus itseäni kohtaan oli vapauttavaa. Se ei suinkaan johda luovuttamiseen. Päinvastoin, saan siitä voimaa. Nyt teen pieniä tekoja joka päivä. Aikaisemmin yritin illalla suorittaa liikuntaa ja siitä alkoi tulla jopa stressi. Enää ei tule niitä musertavia takapakkejakaan, koska muutokseni on pilkottu useisiin asioihin ja laajemmin elämään, jota haluan elää.”
Kirja tarjoaa tietysti jotain uutta. Mutta jos lisensiaatteja valmistuu näin kevein perustein, on Suomen koulutus vähän hakoteillä. Nimittäin ns. ”armollisuuden” sijaan suosittelisin totuttautumista päivittäisiin rutiineihin, muun muassa iltasyönnin jättämiseen ja lenkkeilyyn. Liian paljon turvaudutaan konvehtirasiaan, kun se tuntuu olevan kirjan tekijän mielestä vieläpä luvallista, kun elämäntapamuutoksesta voi tulla ”paha mieli”. Teos vaikuttaa kapulakieliseltä koosteelta joka sopisi paremmin noihin lisensiaatintöihin, eikä kansanomaiseen tietoteokseen.
Niinpä lukiessani sitä ajattelin, että liikunta, kasvikset ja terveelliset elämäntavat on tarjottu lukijoille monissa muissa kirjoissa paljon houkuttelevammin ja perustellummin.Tieteellinen formu ei sovi näihin asioihin.
Jouko Varonen