Nyt on huippupari asialla
Roivainen ja Aalto joulutunnelmissa
Teemu Roivainen & Saara Aalto: Lumoava joulu, Valitut Palat 2020
Saara aloittaa huikeasti ”lumiukkobiisillä”. Herkempää tulkintaa on vaikea löytää Walking in the air – klassikolle.
Roivainen käsittelee tunnetulla taidollaan Oi Jouluyö hitin. Mukana on myös muuntelua laulun rakenteessa mutta sinnehän se sfääreihin homma kohoaa, kuin Jussi Björlingillä aikanaan. Jussia paremmin on toki vaikea pistää.
Tutut nostalgiat ja luontotunnelmat tuodaan esille varman päälle lauluissa Me käymme joulun viettohon, Tuikkikaa oi joulun tähtöset, En etsi valtaa loistoa ja Varpunen jouluaamuna.
On mukana myös kokeiluja, että saataisiinko uusi klassikko aikaiseksi joululaulujen joukkoon. Kauniisti lauletaan Pohjolan joulu, Muistan joulun, Poika ja tähti sekä Enkeleitä. Nostalgioihin kun lisätään semmoista parisuhdeglamouria menneiltä ajoilta, niin johan wanhan kriitikon silmät kostuvat.
Ihan kelpo levy, vaikka yksi kymmenestä soittimestani, joka on makuuhuoneemme hyllyssä, ei suostunut alussa toistamaan muutamaa biisiä virheettömästi. Seuraavaksi laitankin levyn 200 levyn jukeboksiini, jossa on melkein miehen korkuiset kaapit.
Kysymyksessä on tähtipari, tangokuningas ja briteissä mainetta niittänyt huippulaulaja. Kun tietää, että heillä on myös yhteistä parisuhdehistoriaa, niin johan alkaa tulla mieleen, että ah ja voi noita nuoria.
Että mitä. Näyttää olevan käsillä joulun varma suosikkilevy. Kas kun artisteilla on tapana näitä levyjä tehdä joululauluista ja tulkita omilla fraseerauksillaan musiikin ystävien iloksi. Omaan jouluuni kuuluu ehdottomasti Jussi Björlingin O helga natt, mutta tämmöinen levy on takuulla laitettava kuulumaan useamman kuin yhden kerran joulua odotellessa.
Voi herranjestas sentään.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen