Timo Soini: Yhden miehen enemmistö, Otava Kustannus 2021

Lehtisten jakajasta johtohahmoksi

Timo Soini tilittää

Timo Soini: Yhden miehen enemmistö, Kustannus Otava 2021

…” Aika ulkoministerinä oli poliittisen urani parasta. Tiesin, että jo viikkoja ministeriössä oli arvailtu, kuka sinne tulee. Olli Rehn oli spekulointien kärjessä sen jälkeen, kun Alexander Stubb teki selväksi, että häntä kiinnostivat enemmän muut tehtävät. Minua ei osattu odottaa, odottamaton tapahtui ja siihen sopeuduttiin”…

Muistuupa mieleeni, kun pääsin lupsakkaana juttukaverina kansan parissa tunnetun Timo Soinin ”siivellä” Lappeenrannassa Saipa-otteluun. Luulivat seurueeseen kuuluvaksi kun tarinoin Timpan kanssa. Kumartelivat vain.

Yleensä tykkään tuontyyppisistä poliitikoista. Ei sitä kiertelemällä ja kaartelemalla pääse kansan suosioon. Pitää olla myös vankka ja rehellinen kotikasvatus, joka näkyy miehestä kuin miehestä ulospäin.

No, Soini aloitti jo nuorena mainoslehtisten jakajana ja pianpa huomattiin, että jätkässä on ainesta vaativampiinkin tehtäviin. Kansakin sen huomasi sillä suorat ja rehelliset kansa heti rankkaa korkealle.

Kirjassa on kivat kuvaliitteet. On se juttu luistanut Soinilla myös maailman valtaapitävien kanssa. Siinä mielessä tämmöinen joviaali mies oli oiva valinta tärkeisiin tehtäviin.

Kyllä oli perussuomalaisilla suu messingillä, kuin entisellä tuubansoittajalla, kun odotettu jytky tuli vaaleissa. Ja tulihan se Soinin jälkeen toinenkin jytky, vaikka tohtorismies Halla-Aho ei oikein osannut sitä valtaa käyttää. Hänetpä luokiteltiin piankin ongelmatapaukseksi. Mutta näyttipä tilalle nousseen sitten rompakka nainen, joten taas sopii jytkyä odotella.

Kyllä kansa aina tietää mistä on kysymys. Saa nähdä lyökö iso viikate taas perssuomalaiset ketoon, kun se aika tulee. Kas kun politiikka on semmoista, että suoraan ei saisi puhua mistään, mitä nyt vaaliprobagandan aikoina.

No, mitä minä nyt. Hyvä kirja on Timpan kirja. Kun itse kirjoittaa, niin asiatkin näyttäytyvät oikeassa valossa ja pieteetillä. Ihmistyyppinä olen aina tykännyt Soinista ja tykkäsin lukea tämänkin kirjan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen