Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää, Reuna Kustannus

Aleksis Kivestä Urkkiin

Selkolukuista ja selkeää elämänoppia

Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää, Reuna Kustannus 2021

Peruna on pelastanut suomalaiset nälänhädästä, mutta ensin oli kyllä nauris. Kaskinauris oli suomalaisten herkkuva.

Oikeasti Suomessa ei ole koskaan ollut kuningasta. Suomi on aina ollut tasavalta, jossa on presidentti. Mutta Kekkonen oli presidenttinä vuodet 1956 – 1982, yli 25 vuotta. Hän oli vahva johtaja.

Suomalaiset nuoret ovat alkaneen kirjoittaa taas samalla tavalla kuin Agricola. Vieraat kirjaimet ovat tulleet kirjoitukseen takaisin. ” Agricola oli yksi ihQ tyyppi. LOL”

Ihan oli kiva lueskella tätä selkokielistä tekstiä, kun tahtoo olla niin, että arki kuluu usein SARV:n kriitikolta näiden syvästi taiteellisten tai yksityisten tekstien parissa. Kas kun runoilija kirjoittaa ns. puutaheinää, niin se on syvästi yksityistä tekstiä, joka sisältää paradoksia ja analyysia.

Mutta olen kyllä kriitikkona keksinyt keinon päästä sisälle myös yksityisiin runoteoksiin. Se on tunneilmasto, jonka paljastavat runojen kuvakieli ja symboliikka. Totuushan usein on, että kirjoittaja purkaa ahdistustaankin teksteihin, ellei kirjoita peräti ”keittiöterapiaa” kotioloistaan.

Mutta asiaan. Pakinoita ja kolumneja kirjoittaa moni korkealle rankattu kirjailijakin. Ja joskus semmoiset hankkivat lisää maista mammonaa television sarjaohjelmista. Heikki Hietamies tuumi minulle, että televisiotyö, johon hän osallistui tyttärensä Even kanssa on niin tarkkaa pilkkujen viilausta, että muut harrastukset, jopa romaanien kirjoittamisen, ne vievät tasan tarkkaan kaikki.

Suosittelisin kirjaa paitsi jumalalta saaliiseen jääneille”, myös nuorisolle, jolla ei ole lähistoriasta haanuakaan tietoa. Samalla kehittyy lukutaito ja orientoituminen nykyaikaan sekä entisiin aikoihin.

Kiitos kirjasta.

Sopisi myös vanhainkotikäyttöön tai ala-asteikäisille. IhQu hyvä lasten ”maammekirja” toisaalta. Nykyisin kun kierrätellään ja kaarratellaan asioita niin, että selkeätkin asiat sumutetaan puheissa oman mielen mukaan. Mustakin tehdään valkoiseksi.

Et siltappaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen