Lalli ja suomalaisten kansallistunto
Lallin taru taitaakin olla totta
Tuomas Heikkilä: Lalli, Kansallismurhaajan muotokuva,
Tammi Kustannus 2022
Paljon spekuloitu tarina Lallista kertoo miehestä, joka kosti piispa Henrikin oman kädenoikeuden kun tämä vieraili Lallin kotona. Niinpä homma päättyi kirkkohistorialliset puitteet saaneeseen veritekoon.
Maailmalla tarina levisi kuin kulovalkea ja kohtapa jutusta tuli legenda, josta oli vaikea edes yrittää päästä eroon. Kyseessä kun oli suomalaisten kansallistunto ja ruotsinmaalaisten henkinen ja fyysinen väkivalta uskon sanoman brutaalista tuomisessa sumalaiskansallisen jumaluskon tilalle.
Tarinahan meni näin: -Piispa Henrik taivalsi Köyliön järven jäällä miehineen. Heillä oli vakaa aikomus saada Suomen rahvas jättämään pakanalliset jumalansa ja siinä hommassa käytettiin jokus koviakin otteita. Jopa hengenlähtökin oli vääräuskoisilla lähellä, jos he eivä kumartaneet oikeaan suuntaan. Mutta kantona kaskessa oli maalaismies Lalli.
…”Lalli liikkuu uskon ja tiedon rajamailla. Hänet löytää historian alkuhämärästä, jonne tutkijoiden lähteet eivät yllä, mutta jossa on runsaasti tilaa mielikuvitukselle. Tutkija en itse usko tuntemamme Lallin historiallisuuteen. Suomalaisena taas tunnen hänet osana maamme historian rikasta kudelmaa”…
Lalli on toisten mielestä pahuuden esikuva, kylmäpäinen murhaaja ja toisaalta kansallissankari. Asetelma on pysynyt suomalaisten mielissä aikojen alusta asti. Ja olihan piispa joukkoineen tarinan mukaan rosvonnut talon ruokia ja tavaroita, ja lisäksi he olivat matkalla tekemään hirmutekoja saadakseen kansan kääntymään miekalla ja verellä.
Itseeni Lallin tarina vetosi suomalaisena karuudellan ja oikeamielisyydellään. Mutta samalla tietysti tunki esiin kristillinen perinne. Itsekin vielä lausahdan kun yhytän hyvän marja- tai sienipaikan: – Kiitos metsä! Kristilliset lausahdukset unohdan.
Hyvä kirja jossa yhdistyy mytologia ja karu suomalaiskansallinen tarinankerronnan taito, sekä kirkkohistoriallinen visiointi.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen

Jouko Varonen
SARV:n jäsen