Väkevä työelämä, Tammi Kustannus 2020

Työelämän tehokuuri

Jaakkola puhuu asiaa

Joni Jaakkola: Väkevä työelämä, Tammi Kustannus 2020

Väkevän työelämän tärkein taito on tuloksien tuottaminen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että saat aikaiseksi vähintään sen mitä on sovittu, viimeistään siinä aikataulussa kuin on sovittu. Jos tämä onnistuu vieläpä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, sinulla on hallussasi jotain, joka luo tukevan pohjan väkevän työelämän ja menestyksekkään uran synnylle”…

Selkeästi sanottu mieheltä, joka on turvautunut hiljaisuuden retriittiin, kun voimat vähenivät. Hänelle kun jokainen media pukkaa ideoita niin, että mies on aika ajoin kuin dopamiinikoukussa innovointiensa kanssa.

Mutta kun työelämä ei toisaalta ole kuin saksalaista jalkapalloa, että keskiviivan aloituspisteestä suoraan maalille ja verkko heilumaan. Työntekijöitä on monenmoisia. Jotkut palavat loppuun ja toiset tarvitsevat keppiä ja porkkanaa, kenties hellävaraista tuuppimista psykiatrin puoleen.

Työelämässä tarvitaan paljon muuta kuin tavoitteita ja niiden täyttämistä. Moni viisas pomo tietää, että työntekijälle on annettava myös mahdollisuus omaan päätäntävaltaan. Johan alkaa motivaatio toimia ja asioiden eskaloitumiselta vältytään.

Kun toden puhun, niin firmojen olemassaolon kannalta liiallinen panostaminen vaikka yksilöiden perhehuoliin on joskus heitettävä huis h…vettiin.

No tervaydellisten asioiden tiedottaminen on tässä kirjassa annettu Liisa Uusitalo-Arolle. Hän jakaa oppia stressinhallinnasta, ravinnosta ja syömisestä, treenistä, liikunnasta, aktiivisuudesta, psykologisesta palautumisesta, unesta, jne…

Hyvän kirjan on DI Jaakkola tehnyt. Se puree kuin terävä kokkiveitsi merilohifileeseen ja tietysti näillä opeilla tulosta syntyy, ellei ihan tehokas gourmet-kattaus.

Halavattu.

Jouko Varonen

Sarv:n jäsen