Tonttu komerossa
Kiva lastenkirja
Jaana ala-Huissi & Marjo Nygård: Vanhan maatalon salaisuus, Haamu-kustannus 2018
Kirjan henkilöt ovat todellisia, samoin vauraan maatalon miljööt. Tontuista en tiedä, mutta uskoapa täytyy, että yliluonnollisillakin asioilla on sijansa ihmisten elämässä.
Ottotyttö Eila on kyllä hyvää pataa vanhan tontun kanssa, joka asustelee komerossa. Tonttupaha järsii sokeritoppaa, kun muuta ruokaakaan ei sille anneta. Isäntä ja emäntä virittelevät ansoja hiirille ja katsovat toisiaan merkitsevästi. Kun kiertelevät romanit tulevat yökylälään, yrittää romanivaimo loitsia pahoja henkiä pois, mutta kun talossa ei ole vanhan emännän haamua tai muuta, ystävällisiä henkiä ja tonttu kuitenkin, jotka pitävät talon puolia.
Kiva kertomus, jossa vanha aika ja nykyaika joskus sekoittuvat toisiinsa. Lehmätkin ovat sarvipäitä ayshire-lehmiä, eivätkä suomenkarjan lehmiä. Moni muukin pikkuseikka olisi tietysti vaatinut tarkennusta.
Pidin kirjasta. Tuli semmoinen hyvä mieli, kuin lapsuutensa maatalossa asuneelle usein tulee, kun näkee kuvia vanhoista pirteistä, lehmistä, kissoista, hevosista ja maatalon arjesta.
Nykylapsiakin kiinnostavat vanhan ajan asiat. Kun kävin Punkaharjun Lustossa lapsenlasteni kanssa nämä kuuntelivat mieluusti ”esitelmiäni” vanhoista savottavälineistä ja puiden korjuuseen liittyvistä asioista oikein kunnon mallien avulla.
Kirjan ydin yhdistyy, kuinkas muuten, aaveisiin. Tällä kertaa kotitonttuun, jota talon väki ei ymmärrä hyväksi tontuksi. Eila sen sijaan on kaveri tontun kanssa, joka antaa hänelle näkinkengän. Kun Eila puhuu siihen, tulee tonttu paikalle. Niin käy myös silloin, kun talon hevonen ontuu ja isäntä aikoo kutsua eläinlääkärin paikalle. Eilapa kutsuu kotitontun hätiin ja tonttu selittää, että hevosella on kivi kengän ja kavion välissä. Tarvitaan siis kengitysseppää eikä eläinlääkäriä.
Tosi hyvä kirja. Sitä voi tutkia yhdessä isovanhempien kanssa, joilta varmaan tulee myös oheisjuttuja vanhoista ajoista. Pidin kirjan tyylistä ja kuvituksesta.
Jouko Varonen
( SARV:n jäsen)