Vennamon matkassa
Periaatteen mies
Aarni Virtanen: Vennamo, Mies ja hänen puolueensa, Art House 2018
Veikko Vennomosta tulee heti mieleeni muutamia muistumia: Äidin kanssa maamiesseuran talolla kuuntelemassa Veikko Vennamon tulista puhetta ja rapulla seisomassa muuan pahoinvoiva mies jakamassa mainoksia. Äiti tuumi, että mikähän tuostakin pojasta tulee. No, hänestä tuli ministeri, Urpo Leppänen.
Vennamon puhetta kuuntelemassa, Joensuun urheilutalolla, nuorena opiskelijana. Ihmettelin miehen uhoa puhujanpöntössä ja toden totta luulin että hän ei pysy puhujanpöntössä ollenkaan.
Matkalla Iisalmesta Kuopioon poikkeamassa Alapitkän ortodoksiseen tsasounaan. Tasasounan lähelle oli pystytetty muistolaatta ja siinä oli reliefissä kuva Veikko Vennamosta, karjalaisten evakkojen asuttajasta. Ihan piti napata kuva muistomerkistä.
Mutta asiaan. Tämä positiivisesti asennoituva, poliittinen elämänkerta Veikka Vennamosta antaa oivaltaa, että hän ei suinkaan kasvanut rötösherrojen vastujaksi porvariskodissaan, vaan sai vanhemmiltaan satikutia, kun liittyi vappukulkueeseen ja huuteli vasemmistolaisia iskulauseita ilman ärrää.
Kirja on hyvä. Kun sen otin iltalukemiseksi, kävi taas ”vanhat”, eli jouduin koukkuun. Vennamo oli aluksi keskustapuolueen jäsen, mutta perusti sitten Pientalonpoikien puolueen ja sai vaaleissa puolueelleen todellisen ”jytkyn” kuten Pientalonpoikien jäljissä kulkevan Soinin Perussuomalaiset myöhemmin ja tietysti SMP ( Suomen Maaseudun Puolue) sitä ennen. Kirja kertoo Vennamon arvomaailmasta, jossa oli enemmän kuin ripaus populismiakin. Mutta milläpä puolueella ei olisi, varsinkin ennen vaaleja.
Hyvä kirja, joka perehdyttää Suomen politiikkaan Vennamon näkökulmasta. Suurimmaksi uroteoksi taisi Veikon ”tilillä” jäädä karjalaisten evakkojen asutustoiminta ja tilojen lohkominen heille suurtilallisilta. Asutettavia kun oli peräti n. 420 000 ja homma hoidettiin mallikkaasti.
Jouko Varonen
