Viimeiset kertojat

Veteraanit kertovat

Muisteluita sotatanterilta

Seppo Maukonen: Viimeiset kertojat, JR2 Kannaksella ja Syvärillä, Kustannus HD 2017

Tunnen Seppo Maukosen innokkaana sotahistorian tutkijana. Aiemmin hän kirjoitti kirjan mm. partisaanien tuhotöistä Kainuussa.

Nyt Maukonen on haastatellut miehiä, jotka ajautuivat JR kakkosen riveissä Saimaan rannoilta Aunuksen ääriin. Kirja on koostettu ja taitettu hyvin. Valokuva-antiakin on mukana. Joskus veteraanit intoutuvat semmoisiinkin taistelukuvauksiin ja kertomuksiin, joita ei yleensä kotioloissa kuultu. Isäni piti sota-ajan kauhut visusti omana tietonaan, mutta kun kylään tuli muita sodan käyneitä ja sotakavereita, aukenivat puhehanat, tietysti kamarin suljettujen ovien takana ja fingerporillisten tehostamana.

Maukosen kirjassa kerrotaan myös ikävistä sattumuksista, kuten kaverin rintaan osuneesta tarkka-ampujan luodista tai harhaluodin osumisesta. Joskus kerrontaan tulee efektiivisiäkin tehoja, kuten kertomuksessa luutnantti Matti Rantasilan haavoittumisesta:

…Tulivat taisteluhautaan. Siinä juoksuhaudassa kaatui ensin venäläinen vääpeli. Taisteluhaudan pohjalla oli räjähtävä ammus, mitä me sanottiin korsupommiksi. Luutnantti otti sen käteensä ja sanoi, että tää on vaarallinen. Kävi heittämään pommia välimaastoon mutta sehän räjähti jo käsissä. Toinen käsi meni irtipoikki.”

Seppo Maukonen on peruskoulunopettaja, joka on kiinnostunut mm. sotakirjallisuudesta. Tämä teos on Maukoselta todella ansiokas tallenne. Kirjassa kerrotaan myös sotilaiden vapaa-ajan harrastuksista, kuten urheilukilpailuista. Kirja kertoo myös lupaavasta runoilijasta Unto Lehtosesta, jonka kohtaloksi tuli kaatuminen taistelukentällä. JR kakkosen kentälle jääneistä sankarivainajista on kirjassa oma osastonsa.

Jouko Varonen