Vilja-Tuulia Huotarinen, Anna Emilia Laitinen: Vuori joka juoksi, Tammi Kustannus 2022

Pakitun nuortenkirjailijan herttainen tarina

Meillä on monta paikkaa, jossa meitä tarvitaan

Vilja-Tuulia Huotarinen: Vuori, joka juoksi, Kuvitus: Anna Emilia Laitinen, Tammi Kustannus 2022

Eipä sitä ennen ole kukaan keksinyt personoida vuorta. Kaiken lisäksi vuori kehittelee itselleen jalat hiekasta ja voi sitten vaihtaa paikkaansa, kun vaellusvietti käskee liikkeelle.

Vuorelle, minne se asettuukin, löytyy aina monenmoisia tarvitsijoita. Joku perustaa sinne laskettelukeskuksen ja merenrannan lunnit pitävät sitä pesäpaikkanaan. Villihevoset löytävät suojaa turvallisesta vuoresta.

Itselleni tuli mieleen ainakin ajatus, että meitä ihmisiä on monenmoisia. Jotkut vaeltelevat maailman turuilla ja tuottavat hyvää mieltä ympärilleen, järkkäilevät jopa konkreettista apua kärsiville.

Toiset ovat erakkotyyppiä, keskittyvät olemaan omissa oloissaan ja vaalimaan henkisiä arvoja itsessään.

Niin, että mitä. Kirjan herkästä ja lämpimästä kuvituksesta ensinnäkin bonus-plussat. Huotarisen tarina antaa oivan mahdollisuuden kuvittajalle toteuttaa itseään.

Ehkä nuortenkirjailija Huotarisella on tekstissä myös yksityisiä ja piilotettuja merkityksiä. Ehkä lapset vain aistivat kokonaisuuden lämmön ja herkkyyden. Luulisin ainakin niin.

Semmoista se elämä vain on. Lapsille pitäisi tarjota enemmän idyllejä ja illuusioita. Lämpö on pienille tärkeämpää kuin konsanaan televisiosta tuutin täydeltä tuleva efektiivisyys ja pyssyjen pauke.

Pidin kirjasta. Minulle jäi hyvä mieli niin kuvittajan osuudesta kuin Vilja-Tuulian tekstin oivaltavuudesta.

Excellent ++ teoksesta ja toivomus, että lisää tämmöistä pienille lapsille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen