Eriarvoisuudesta ja vähän muustakin
Asta Leppä analysoi yhteiskuntaamme
Asta Leppä: Voittajien varjot, Elämää eriarvoisten tasavallassa, Kirjapaja 2017
Asta Leppä on minulle uusi tuttavuus. Hän on vapaa toimittaja, joka on viime aikoina kirjoittanut eriarvoisuudesta ja huono- osaisuudesta. Lepän rikkaasti assosioiva teksti nykäiseen lukijan mukaansa tuntemaan pahaa oloa tai myötähäpeää, kun puhutaan yhteiskuntamme luusereista, leipäjonolaisista, yksiössään kamppailevista työttömistä tai kauluskäyhälistöstä.
” Joka kerta kun käyn Helsingissä, kurkkua kuristaa kävellessäni romanikerjäläisten ohi, jotka kököttävät kadunkulmissa ja ravistelevat aika-ajoin pahvista kolikkomukiaan. Erityisen pahalta tuntuu, kun vihmoo ja tuulee, ja kun itse yritän vain saada asiani hoidetuksi, jossa pääsisin äkkiä takaisin bussin lämpöön – takaisin omaan pikku kuplaani.”
Pidin Lepän tekstistä. Hän on taitava sanankäyttäjä ja hänen tekstinsä vilisee anekdootteja jopa omasta yksinhuoltajan elämästään. Toisaalta Leppä on vähäosaisten puolella ja miettii sitä, miten yhteiskunta puristaa työttömät ahtaalle palavereilla, keskusteluilla, velvotteilla ja ties millä lomakehysterialla. Työpaikat jakelevat avoimet paikat toisilleen ja niitä tuskin suodaan työttömälle työnhakijalle.
Leppä puhuu myös mm. nopeudesta ja tuumii, että yhteiskuntamme on rakentunut kiivaan rytmin yhteiskunnaksi, jossa ihmisellä on tarjolla kosolti jopa nopeaa ruokaa ja jotkut eivät ehdi työltään edes tarpeilleen, vaan tehokkuuden nimissä vessakäynnit on korvattava vaipoilla. Näin on esim. siipikarjan käsittelyssä, jossa vessareissut eivät ole luvallisia. Kas kun liukuhihnalla menee satoja siivekkäitä tunnissa käsiteltäväksi ja yksien käsien poistuminen hihnan äärestä merkitsiti katastrofia.
Leppä puhuu myös minästä, rakkaudesta, sukupuolista, seksistä, leipäjonoista, mammonasta, materiasta, jne… Kerrankin otin käteeni kirjan, jota en halunnut laskea pois, vaan ”tuhrasin” kauniin kesäisen elokuun päivän tutustuessani Lepän yhteiskuntakriittisiin analyyseihin. Todella nasevaa ja ylivertaista sanankäyttöä, joka joskus tietysti sortuu verbaaliin hengästykseenkin.
Jouko Varonen