Walpio nahkasillaan
Laulun arvoinen jätkä
Mika Lätti: Wallu Valpio, Minun tieni, Tammi Kustannus 2020
…”Minulla oli märkä aivokalvontulehdus. Se oli hengenvaarallinen tauti vajaan vuorokauden ikäiselle vauvalle”…
…”Laajensimme seksuaalista todellisuuttamme katselemalla kaverien kanssa VHS-videonauhurilla Just Jaccinkin ohjaamia Emmanuelle-elokuvia”…
…”Ostimme kolme ämpäriä. Piirsimme ämpäreihin robottinaamat, porasimme reiät niiden pohjaan ja kiinnitimme niihin hehkulamput. … Pistimme ämpärit päähän ja istahdimme Harrin kanssa syntetisaattorin eteen”…
…”VIP-tiloissa oli pienimuotoinen vessa, jonne saattoi hiipiä kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja snorkkailla nenäänsä valkoista jauhetta vessanpöntön kannelta”…
Onhan se Valpio tullut ensin televisiosta tutuksi ja sitten pässyt kestojulkkisten joukkoon. Elämänkerta on täynnänsä kivaa tirkistelvätää pintaporukoiden elämästä, juomingeista ja muista sekoiluista. Valpio humahti kertarysäyksellä suomalaisten suosioon television katsotuimpiin kuuluvasta ohjelmasta ja se oli sitten menoa.
Wallu tatuoitti nahkaansa mm. kaikkien exien nimet ja heitä kyllä riitti, mutta ylimmän alueen hän rauhoitti äidilleen, joka oli miehelle se rakkain, eikä mikään pintaliehuke vaan pysyviä arvoja edustava tuki ja turva, kun maailma potki päähän ja tarvittiin kartalle pääsemistä viinan- ja muumeidenhuuruisista sfääreistä.
Nykyisin tehdään paljon elämänkertakirjoja, jopa nuorista julkkiksista. Kansa haluaa lukea tämmöisiä tarinoita, joissa voi kurkistella ihmisen sisimpään ja säröiseen elämäntapaan.
Julkkisten nimiä vilisee tämäkin kirja, jopa paljastuksia. Ja sehän se lukijaa friskaa ja motivoi. Helevata kun on ollut pojulla kuhmurainen polku. Vauhti kova, mutta suunta ei aina selvillä.
Pintaviihdettä parhaimmillaan.
Juukeli.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
