Jouko Rikkinen: Suot Suomen luonnossa, Otava Kustannus 2021

Suomen soilla on rikas lajisto

Suot ovat aarteita luontoihmisille

Jouko Rikkinen: Suot Suomen luonnossa, Otava Kustannus, 2021

On tullut pitkospuilla käveltyä ja tallennettua monenmoista kivaa detaljia tietokoneen identtisille ulkoisille kaksiteraisille, ties monensille. Kannattaa tehdä aina identtiset ulkoiset kovalevyt, jos todella harrastaa luontokuvausta. Jos toinen kovalevy uupuu niin toinenpa vielä pelittää.

Mutta asiaan. Nyt on kyseessä kirja jota todella diggaan. Jo suokasvien näkeminen vie minut ties minne suomaisemiin. Se lienee kirjan etu, että se motivoi luonnon pariin, kukatis suojelupuuhiin. Soiden suojelijoitakin on liian vähän maassamme ja kohta tarvittaisiin tositoimia.

Tämä kirja esittelee soiden kasvimaailmaa erityyppisissä suomaisemissa. Jos on kuivempi suo, siellä viihtyvät erityyppiset kasvit kuin kosteissa. Esim. raatteen kaunista kukkaa olen tikannut läheltä ja kaukaa satoja ja satoja ruutuja. Kun näkee raatteen kukkivan tulee lämmin tuntu sydänalaan.

Suon marja, karpalo, näyttäisi ainakin minun lähisuopaikoilla olevan uupumassa. Mutta mennäänpä Pohjois-Karjaan ja susirajalle, niin tilanne on totaalisesti toinen. Sieltä löytyy soita, ja suolampia, joilla ei ihminen ole koskaan käynyt.

Mutta asiaan. Kirjan taitto on vakaa ja luettavuus aika hyvä. Kuvat ovat kelpo tunnistuskuvia ja sehän on tärkeintä.

Se aspekti, että suot muuttuvat kohta uhanalaiseksi kansallisomaisuudeksi olisi tämmöisessä kirjassa tärkeää. Mutta kuvat puhuvat puolestaan. Suot taipuvat mutta eivät taitu, jos sallitaan käyttää wanhaa kliseetä.

Kirja innostaa soiden suojeluun omalla tavallaan ja nuoriso ehkä motivoituu soiden tiimoilta. Kiittelen ja kumartelen kirjan tekijää. Kävin nojatuolimatkalla nuoruudesta ja aikuisuudesta tutuille suomaisemille. Lapin suot ovat jo jääneet ohjelmasta, mutta muistot heräsivät eloon tämän teoksen myötä. Ja onhan minulla ne kaksiteraiset.

Kiitos kirjasta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Kaunisto/Rinne: Hyönteisiä Suomen luonnossa, Otava Kustannus 2021

Hyönteisbongarin helmi

Kirjoverkkoperhosesta kimalaiskuoriaiseen

Kari Kaunisto & Veikko Rinne: Hyönteisiä Suomen luonnossa, Otava Kustannus 2021

Johan siinä aluksi, kun 100 hyönteislajia saa esittelynsä ihan värikuvin ja tekstein. Kirjan tekijätkin ovat kunnon luontomiehiä.

Itse olen liikkunut 750 – millisen putkeni kanssa tuolla paahtavassa helteessä aina pieniä jaksoja kerrallaan. Tosin kuvaajakaverini sanoi, että esim. perhosia on paras kuvata metsäpoluilla ja metsäteillä, kun ilta alkaa siintymään viileämmäksi ja kukkia ja kasvustoa ei ole raivattu pois.

Kirjan tekijäpari tuumii:

…”meitä hemmotellaan nykyään lähes vuosittain toinen toistaan upeammilla tunnistuskirjoilla. Tämän kirjan tarkoituksena on antaa lukijalle tietoa niistä tekijöistä, jotka aiheuttavat meneillään olevaa muutosta hyönteislajistossamme, sekä innostaa syventymään ja tutkimaan monimuotoista hyönteislajistoa ympärillämme”…

Kyllähän sitä satalukuisen määrän perhosia ja hyönteisiä oppii tuntemaan varsin nopsasti kun usein niityillä ja varjoisemmilla metsäpoluilla liikkuu. Mutta pointti näyttää olevan se, että vuosi vuodelta lajisto harvenee ja oikein sydäntä lämmittää, kun joku vanha tuttu ilmestyy näkyville monen vuoden tauon jälkeen. Nokkosperhosellekin jo povattiin sitä sun tätä, kun kuulemma tuli idästä tulleen karttaperhosen kautta pöpö, joka vei esiintymiset yhden käden sormin laskettaviksi jos sitäkään.

Hyvä kirja. Motivoi lapsia ja nuoria luonnon pariin. Kuvatkin ovat kivoja, joskin väliin tavanomaisia. Mutta mestarilaukaukset sikseen.Tarvitaan kunnon tunnistuskuvia.

Nyt on hellettä lähes 33 astetta, mutta tänäänkin vietin hetken perhospolulla ja eikös kirjoverkkoperhonen istui jämäkästi lehdellä ja poseerasi pelotta. Pienikin perhos-/ötökkäreissu kannattaa. Jos helle alkaa huumata niin kiiruusti metsän varjoon.

Että mitä. Hyvä ja luontoretkille motivoiva kirja.

Kiitos Karille ja Veikolle

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Unsworth: Aikuiset, somessa olemme kauheimmillamme, Tammi Kustannus 2021

Poikaystävä lähti äiti tuli kylään jäädäkseen

Someriippuvuus vei kalat vedestä

Emma Jane Unsworth: Aikuiset, somessa olemme kauheimmillamme, Tammi Kustannus 2021

…”Suhteita ei pitäisi arvostella niiden keston vaan laadun mukaan. Miksi niiden täytyy jatkua ikuisesti, jotta niitä voi pitää onnistuneina? Ei jutun loppuminen välttämättä tarkoita että se on epäonnistunut. Minun ja Artin suhde oli ihanteellinen. Mutta sillä oli viimeinen myyntipäivä. Ja nyt se on ohi”…

No tämä Art on ihan kelpo mies. Mutta kun päähenkilö vain sometti ja sometti, niin kyllästyyhän siihen jokainen aikanaan. Kun lisäksi on olemassa vaikea suhde äitiin ja työpaikalla vihjaillaan, että sinun kolumnit alkavat olla vähän ”passe”, niin johan siinä on tytöllä vaikeuksia kyllin.

Kirjahan sijoittuu ehkä vähän siihen genreen, että femmarityyppinen nainen yrittää tulla toimeen elämässä ja kun somen ihmemaa on käytössä, niin miksikäs ei.

Kirja ei ole mitenkään roisi, vaan ihan pikkuananalyyttinen, niin sanoakseni. Siksipä se kiinnostaa tuhansia ja taas tuhansia tyttösiä. Kas kun tämäntyyppiset tekstit sisältävät yhtä ja toista varteenotettavaa elämän vuoristorataa kulkiessa.

Ja vielä kirjan etuja. Se on tummista teemoistaan huolimatta paikoin hauska. Sehän se kesäkirjan lukijoita miellyttää. Niinkuin alun lainauksesta voi päätellä, nyt eletään uutta aikaa, jolloin nuoret eivät ole jämähtäneet iänikuisiin parisuhdemaneereihin.

Jos toden puhun, niin nuorten ja ikääntyneiden kannoissa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Turvallinen ja pitkäkestoinen parisuhde pysyy ja paranoo. Useat lyhytkestoiset suhteet tekevät elämästä vaarallisen pintaliitoista. Toisaalta pitkissä parisuhteissa usein raadellaan toisiaan henkisesti ja lyhytkestoisissa riittää, kun sanoo vain napakasti.

– Se on moro!

Emma on laittanut viihdelukemista parhaasta päästä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Poikaystävä lähti äiti tuli kylään jäädäkseen

Someriippuvuus vei kalat vedestä

Emma Jane Unsworth: Aikuiset, somessa olemme kauneimmillamme, Tammi Kustannus 2021

…”Suhteita ei pitäisi arvostella niiden keston vaan laadun mukaan. Miksi niiden täytyy jatkua ikuisesti, jotta niitä voi pitää onnistuneina? Ei jutun loppuminen välttämättä tarkoita että se on epäonnistunut. Minun ja Artin suhde oli ihanteellinen. Mutta sillä oli viimeinen myyntipäivä. Ja nyt se on ohi”…

No tämä Art on ihan kelpo mies. Mutta kun päähenkilö vain sometti ja sometti, niin kyllästyyhän siihen jokainen aikanaan. Kun lisäksi on olemassa vaikea suhde äitiin ja työpaikalla vihjaillaan, että sinun kolumnit alkavat olla vähän ”passe”, niin johan siinä on tytöllä vaikeuksia kyllin.

No kirjahan sijoittuu ehkä vähän siihen genreen, että femmarityyppinen nainen yrittää tulla toimeen elämässä ja kun somen ihmemaa on käytössä, niin miksikäs ei.

Kirja ei ole mitenkään roisi, vaan ihan pikkuananalyyttinen, niin sanoakseni. Siksipä se kiinnostaa tuhansia ja taas tuhansia tyttösiä. Kas kun tämäntyyppiset tekstit sisältävät yhtä ja toista varteenotettavaa elämän vuoristorataa kulkiessa.

Ja vielä kirjan etuja. Se on tummista teemoistaan huolimatta paikoin hauska. Sehän se kesäkirjan lukijoita miellyttää. Niinkuin alun lainauksesta voi päätellä, nyt eletään uutta aikaa, jolloin nuoret eivät ole jämähtäneet iänikuisiin parisuhdemaneereihin.

Jos toden puhun, niin nuorten ja ikääntyneiden kannoissa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Turvallinen ja pitkäkestoinen parisuhde pysyy ja paranoo. Useat lyhytkestoiset suhteet tekevät elämästä vaarallisen pintaliitoista. Toisaalta pitkissä parisuhteissa usein raadellaan toisiaan henkisesti ja lyhytkestoisissa riittää, kun sanoo vain napakasti:

– Se on moro!

Emma on laittanut viihdelukemista parhaasta päästä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Terhi Ruutu: Hoitava sauna, Reseptejä hyvinvointiin, Tammi Kustannus 2021

Jos viina ja sauna ei auta…

Saunaa kehutaan terveelliseksi

Terhi Ruutu: Hoitava sauna, reseptejä hyvinvointiin, Tammi Kustannus 2021

Suomalainen saunoo läpi elämän, ja sauna on niin itsestään selvä osa elämää, että harva miettii saunoessaan edistävänsä hyvinvointiaan ja elävää kulttuuriperintöä.”

Tämä Terhi Ruutu on oikea saunaterapeutti. Hän on innovoinut saunan yhteyteen kokonaisen terveysinstituutin, niin sanoakseni. Saunomiseen kun yhdistyy parhaassa tapauksessa rauhoittuminen, positiivisuus, yhteisöllisyys, viisaus ja nöyryys, elämän ja kehon arvostus, ravinto ja nesteytys, liikunta, jne…

Ennenvanhaan susirajalla hilpaistiin pönttökiukaan löylyjen jälkeen lumihankeen ja sama uudestaan ja uudestaan. Kesällä juosta potallettiin kotirantaan uimaan, ja tietysti monta kertaa.

Vastat tehtiin omasta koivikosta ja laitettiin suolan kanssa kuivumaan vartaalle. Kun vastat sitoi kahden vastan kammitsaan, ne oli helppo viskata liiterin orrelle.

Mutta asiaan. Kirjan tekijä ei olisi saunaterapeutti, ellei esittelisi monia saunomiseen liittyviä terveysniksejä. Hänen firmassaan annetaan saunahoitoja yrttikylvyistä etikkaiseen jalkakylpyyn ja lumipallolla hieronnasta kaalinlehtikääreisiin.

Kirja on taitoltaan rauhallinen ja kuvitustakin on niin, että ihan saa tuntuman saunomiseen ja saunarannan auvoisiin kesäpäiviin. Kylläpä on vaihtoehtoja erilaisiin hoitoihin, syötäviin ja juotaviin ihan hengästykseen asti. Ei olisi ihme jos moinen tiiliskivi palkittaisiin vuoden terveyskirjana, jos semmoista arvonimeä on kirjoille edes keksitty. Syytä olisi.

Tämmöinen julkaisu se avaa perussaunojalle uudenlaisen sfäärin ja nostaa homman ihan eri levelille. Asiatietoa on myös saunomisen oikeista käytännöistä ja jopa siitä, miten voi välttää haittoja, kuten liiallista löylyttelyä tulikuumassa saunassa. Siis rajansa kaikella.

Kiitos kirjasta Terhi Ruutu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Heikki Turunen: Timotein tuoksu, WSOY 2021

Turusen Heikki puolustautuu

Nuoriso perää oikeuksiaan

Heikki Turunen: Timotein tuoksu, WSOY 2021

…”Kuulehan, vanha jäärä. Mikä teki teidät tangon veivaajat nuorisona meitä, ”kesät rockfestareilla huumehönössä asuvia älypuhelimen biologisia ulokkeita” paremmaksi ja onnellisemmaksi, kuten mölisit vastikään telkkarissa suureksi häpeäkseni. Mikä teki nuoruudestanne niin auvoisan?”…

Johan alkaa Pohjois-Karjalaisen kirjailijapapan nuppi tutista ja niska punottaa, kun tämän tyylistä postia saa nuorison edustajalta.

Tosi lienee, että Heikki Turunen, joka on luultavasti itse tämän kirjailija Heino Oinosen taustalla, on romantikko ja tykkää vieläkin 50 – 70 – luvun elämäntavasta.

Itselleni näyttäytyi tuo sodanjälkeinen aika joskus aika kovana, etten sanoisi lapselle ihan inhottavana. Vasta ikämiehenä olen alkanut löytää tien ohi lapsuustraumoistani ja huomannut tuon ajan maalaiselämän parhaat puolet.

Miten kivaa se olisikaan ollut, jos sota ja tappaminen eivät olisi vaurioittaneet perheiden henkistä todellisuutta. Mutta tosiaan, nykyisin ne parhaat muistot tunkevat esiin väistämättä ja nielaisevat surut ja murheet kuin konsanaan lehmä märepalat suureen pötsiinsä.

Nyt Heikki Turunen, Simpauttajallaan itsensä UKK:n kehut saanut kirjailija, vierittää ”rotestinuorelle” täyslaidallisen, etten sanoisi hengästykseen asti, wanhan maalaiselämän ihanuutta. Mutta juonenkulkujakin kirjavassa teoksessa riittää, ei toki niin jäntevästi ja napakasti kuin Simpauttajassa.

Itse, susirajan poika Pohjois Karjalasta, olen turusfani henkeen ja vereen, vaikka Heikillä jo tekstinheitto alkaa mennä vähän kliseiseksi ja tautonomiseksi.

Mutta en silti sanoisi, ettei entisajan maalaiselämässä olisi kritiikin paikkaa. Siihen aikaan esim. Kasvis- ja tuhoeläinmyrkyt olivat roimasti DDT-pohjaisia. Mitäpähän nykyisin semmoisesta sanottaisiin. Pohjois-Karjalassa kätyytettiin pilli-klubia suupielessä ja vaimo-ressukat elivät ikänsä sotahoureisin miehensä rinnalla. Yrittivät suojella lapsiaan pahimmilta asioilta.

Ruokana oli ainainen läskisoosi ja peruna, kunnes nuoremman ikäluokan viisat  ( Pekka Puska) alkoivat tarttua alueen sydänkuolleisuuteen.

Mutta mitäpä näistä. Mennään asiaan. Heikki Turunen on pukannut oivallisen ”testamentin” ja pysyy pääosin maalaisromanttisilla ja tietysti myös hivenen särmäisilläkin aaltopituuksilla. Ei wanha koira, kirjailijakaan, opi enää istumaan.

Puolustan kirjeen kirjoittajaa. Nuorille on jäänyt meiltä, suurilta ikäluokilta myös perintö, joka vaatii paljon muutoksia. Niihin meillä ei ole enää tarpeeksi voimia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti? WSOY Kustannus

Rakkaus roihahtaa Italiassa

Miljoonapainosten kirja

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti?, WSOY Kustannus 2021

Sitähän moni viettää aikaansa deittipalveluissa, kun elämä muuttuu muuten vähemmän jännittäväksi kotioloksi. Deiteissä lienee se hyvä puoli, että maailmaan ääntä mahtuu ja välttämättä ei tarvitse kokeilla ihan tosimielessä. Saattaa siellä treffeillä tulla vastaan monenmoista rökälettä, joka on vaikuttanut tietsikalla ihan miljonääriltä ja sopivalta tyypiltä pokattavaksi.

Mutta tämän kirjan sankari on perin juurin turhautunut em. palveluihin. Hän päättää kirjoittaa kirjan italialaisessa kirjoittajaretriitissä. Retriitithän ovat siitä kivoja, että kirjallisesti suuntautunut henkilö voi viettää kirjan tekoon tarvittavan ajan ihan rauhassa, jos nyt ei retriittielämään kyllästyneenä ala räplätä liikaa tietsikkaa ja sotke hyviä juonenkulkujaan.

Tämä kyseessä oleva retriitti sattuu olemaan vielä anonyymikirjoittajia varten. Semmoinenhan se tämänkin kirjan  tekijä muuten on, nimimerkillä takoo rahaa ympäri maailmaa levinneillä viihdekirjoillaan, kuten Himoshoppaaja-sarjallaan.

Mutta löytyyhän se naisenpuolelle seuralainen, niin retriitissä kuin ollaankin. Ja tietysti sitä rakastutaan ihan tulisesti, etten sanoisi kohtalokkaasti. Sillä elämä tällaisten etelän hemmojen kanssa voi muuttua arkiolossa melkoiseksi rääkiksi naiselle.

Näyttävät juonenkulut olevan melkoisen koukuttavat tässä kesärompsussa, jota lueskellaan uimarannalla niin kauan, että tuntuu outoa kireyttä ihossa ja karmea totuus paljastuu kotona peiliin vilkaisemalla. Nahka vierii punaisesta selästä ihan karheille.

Mutta asiaan. Kyllä Kinsella analysoi näitä etelän ihastuksia ihan taidolla ja sitä, mikä lomarakkaudesta seuraa kotiolossa.

Teksti on kevyehköä joka sopii kirjailijan imagoon ja genre tietysti kevyttä viihdesarjaa. Jotakin todella magoisaa kirjassa täytyy olla. Muuten eivät miljoonat ihmiset ympäri maailmaa olisi olleet kiinnostuneita Kinsellan tyylistä.

Kinsella itsekin heittää herjaa näistä ns. arvokirjoista, joita kukaan ei lue:

…”Ehkä kukaan ei halua ostaa vuonna 1963 ilmestynyttä kirjaa, jonka nimi on ”Kuvitettu opas kukkakaalien maailmaan”, ja arvaa mitä? Se ei johdu siitä että se olisi hyljeksitty aarre, joka pitää pelastaa. Se johtuu siitä että se kirja on paska”…

Kesälukijalle pitää todella olla lukemista ajan hengellä ja mieluusti naisenpuolelle semmoista, jossa komistus saa intohimot roihahtelemaan kuin konsanaan liekit juhannuskokossa.

Semmoista on kiva lukea ja kokea itsekin olevansa mukana moisessa menossa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Anne Brunila, Johanna Venho: Kuka olisi uskonut, muistikuvia, Tammi Kustannus

Yhteiskunnallinen vaikuttaja tilittää

Erityislapsen huoltamisesta perheväkivaltaan

Johanna Venho/Anne Brunila: Kuka olisi uskonut, muistikuvia, Tammi Kustannus 2020

Onhan tässä tuhti paketti suomalaisen naisen kohtaloista, etten sanoisi nyrkin ja hellan välissä. Mieshän oli mustasukkainen idiootti, mutta naisella olivat tunteet. Hän kyllä jaksoi hyvien hetkien vuoksi vaikka millaista myllytystä. No lopulta Brunilan ex luovutti, mutta Annella oli uusi, henkilökohtainen haaste odottamassa. Poika nimittäin sai jo nuorella iällä aivokuumeen joka muhi niin pahasti, että omaishoidoksihan se meni.

Mutta se toinen puoli, jonka moni tietää. Hän taisteli itsensä esille politiikkaan, jopa kansainväliseen sellaiseen. Suomen pankki tuli tutuksi ja Euroopan Unioni, valtiovarainministeriö, Metsäteollisuus, Fortumin johto, jne…

Brunila näyttää olevan tyypillinen suomalainen nainen, joka taipuu mutta ei taitu, vanhaa kliseetä käyttääkseni. Kirjan lukijaa kiinnostavat tietysti kovin nämä yksityiselämän kiemurat, jotka on pidetty visusti salassa jo imagonkin takia.

Mutta Brunila uskaltaa sanoa sanottavansa ihan pyhinä ja tabuina pidetyistä asioista:

…”Luterilaisuus näyttäytyi minulle ilottomana ja kielteisenä. Sen ihmiskäsityskään ei vedonnut minuun: varsinkin virsien sanoituksissa ihminen kuvataan kurjaksi syntisäkiksi,maan matoseksi, jonka pitää katua ja repiä viittansa ja heittää tuhkaa päälleen. Eihän nuori mieli sellaiseen samaistu”…

Mitä sitä kuvia kumartelemaan. Niin se on minunkin, kriitikonrentun kohdalla. Jos joku tulee kotiovelle pelottelemaan vanhan kehnon seuraan joutumisella kuoleman jälkeen, niin heitän heti vastaherjan: – Alakerrassa saa hyvää käristemakkaraa. Sielunvihollisella on hieno grillihanko ja hän sanoo minulle, kun rentostan paikalle, että menehän Jouko vähän sivummalle. Siellä on viileämpää ja lucifer-pappa tuo siulle kohta alakerran grillin parasta gourmeeta.

Taas lipsahti ohi aiheesta. Piti sanomani, että innostuin viettämään kesäyön Brunilan seurassa, enkä kadu. Silmänpalvojat ja fariseukset ovat kokonaan eri porukkaa kuin Anne. Isäukko-ressukka, viiden vuoden pioneeri rintamalla, jaksoi heittää pojalleen vain yhden elämänohjeen ja siitä pidän kiinni vaikka tuhat metropoliittaa julistaisi minut kirkonkiroukseen: Hän tuumi, että aina pitää olla suora.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Karen M. McManus: Kaksi voi säilyttää salaisuuden jos toinen heistä on kuollut, Tammi Kustannus

Kuka murhasi tanssiaiskuningattaria

Turpa kiinni, jos henkesi on sinulle kallis

Karen M. McManus: Kaksi voi säilyttää salaisuuden, jos toinen heistä on kuollut, WSOY Kustannus 2021

Sehän se on tämmöisten murhatrillereiden imu, joka saa uimarantaköllöttelijän polttamaan selkänsä karrelle. Kas, kun siinä puututaan pikkukaupungin vaiettuihin salaisuuksiin ja semmoisiahan Suomen kansalla on omasta takaakin.

Nuorten kesken on tuttua, että varsinkin iljettävissä sukurutsatapauksissa saati sitten hengenlähdöissä tehdään verivaloja. Ei sitä passaa semmoisista kertoa, muuten menee molemmilta elämä pilalle. Onpa tehty niinkin, että vahvempi osapuoli uhkailee hengenlähdöllä jos kahdenkeskisiin rötöstelyihin puututaan.

No, nytpä on päähenkilöillä ihan oma lehmäkin ojassa, kun he palaavat pikkukaupunkiin, jossa suojellaan vieläkin kahdenkymmenen vuoden takaisia mysteereitä. Ja sattuupa Elleryllä ja Malcolmillakin olemaan myös oma salaisuuksien verkkonsa.

Vainoharhaisille ja sukusalaisuuksia kyttäileville suomalaisille tällainen vanhoihin aikoihin liittyvä trilleri sopii oikein hyvin. Kirjailijalta kun ilmestyi aiemmin jo ”Yksi meistä valehtelee” – teos, josta lukijat tykkäsivät kuin hullut puurosta. Niinpä tätä uutta kansainvälistä trilleriä jo odoteltiinkin innolla.

McManus on taitava jännitysjuonien punoja. Nyt tutkitaan vuosien takaisia teinimurhia ja sitten mahdollisuutta, että murhaaja on jälleen palannut maisemiin. Hommahan eskaloituu ihan ammattikirjailijoiden tyyliin, vaikka joskus tuli ikävä esim Mäen Reijoa, kun huumorin kanssa on niin ja näin. Näkisin, että murhamysteereiden selvittelyssä auttaisi vähän, jos pistettäisiin pikkuisen ironian mausteella.

Silloin lukija havahtuisi siihen vanhaan totuuteen, että elämähän on vain kabaree ja siitä huolimatta saan pitää omat painavat salaisuuteni, joita olen luvannut säilyttää kuolinvuoteella kähistäväksi asti.

Laatukamaa uimarannoille.

Suomalainen sukusalaisuuksien tuttu samaistuu varmasti. Synkkiä ja vaiettuja menneisyyden pöpöjä kun maassamme riittää joka lähtöön. Me oikein elämme niistä emmekä tule toimeen jos jonkun pöytä on ihan puhdas, tai ainakin melkein.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen