Niina Repo: Anteeksianto, WSOY Kustannus 2022

Talokaupat lännen malliin

Pitkä rikollisuuden varjo

Niina Repo: Anteeksianto, WSOY 2022

Niinhän siinä käy, kun ostaa ”priiman” talon vilkkusilmäiseltä tutulta. Välikatto on lammikkona ja sitä rataa.

Mutta homman kehittely alkaa vasta näistä tunnelmista. Pistetään mies lujille, ajattelee moni tässä tilanteessa eikä kirjan päähenkilökään tee poikkeusta. Ja niin päästäänkin rikollisuuden ytimeen ihan huis hais vaan.

Selvittelyjähän ne semmoiset rikokset vaativat, selvitteyjä sevittelyjen jälkeenkin ja yleensä on vain lakimies se, joka rikastuu. Mutta jäähän vielä jäljelle  oman käden oikeus, se perinteinen suomalainen tapa ottaa hyvitystä.

Ja ruumiitahan niitä alkaa ilmaantua. Talokauppias, markettimies, kun on lopulta helposti jutkutettavissa vaikka lasten hyväksikäyttäjäksi. Pitää vain lisäillä muutamia kunnon todisteita miehen mukaan.

Pidin Revon kirjasta. Hän on kirjoitustaidon yliopisto-opettaja ja julkaissut jo lukuisia kirjoja. Mitäpäs sitä muuta kuin odottelemaan kirjailijalta ihan huippusuoritusia, kukaties vaikka psykologisten rikosromaanien genressä.

Talokauppojen epäonnistuminen on supisuomalainen juttu. Siksipä kirjassa on kosolti todentuntua. Mutta ei teos ole pelkästään dokumentti. Mukana on supisuomalaista periksiantamattomuutta ja tietysti myös menemistä vihan ja inhon rajoille.

…”Eli noin vain, puolihuolimattomasi, miltei vahingossa, minusta tuli tappaja. Pena oli päästetty tuskista ja palkinnoksi otimme hänen piironkiin jemmaamansa rahat ja kasan vanhoja kelloja, koruja ja sen sellaista. ”…

Mielipiteeni on, että kohtahan se kirjoitustaidon opettaja Repo kolkuttelee finlandiakastia tai ainakin muita valtakunnan arvostetuimpia palkintoja.

Kiitos kirjasta, joka avasi silmiä talokauppojen suhteen ja porautui pahasti haavoitetun ihmisen sielunmaisemiin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan, Tammi Kustannus 2022

Tarkiaisen kyydissa ei pitkästy

Aina nainen lusmun tilalle tosimiehen löytää

Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan, Tammi Kustannus 2022

No, niinhän se on, että naissukupuoli tarvitsee tosi miehiä, jotka eivät sotkeudu lakanoihin. Itselläni on toki muistissa opettajakouluajoilta tosi pirtsakoita tyttöjä, jotka asettuivat jopa jonoon, kun sain viimein yliopistosta erinomaiset paperit kouraan. Mutta niinhän siinä kävi, että tytönheilakoista alkaa kehittyä dominoivia keski-ikäisiä perheenäitejä ennenkuin huomaatkaan.

Mutta mitäs minä nyt. Piti kehuskella kirjailija Tarkiaista tosi maukkaasta huumorista ja sarkasmista, mitä tulee hienostopiirien maneereihin. Oma mies voi jo kyllästyä, mutta aina voi ilmestyä kuvioihin uusia herrasmies, joka on valmis vaikka laatimaan arvon suvulle perillisen.

Terhillä on jumalan lahjana saatu huumorintaju ja verbaali valmius toteuttaa sitä myös teksteissään. Lappeenrannassa syntynyt ja Helsingissä asuva lupaava tuleva trilogiagigantti ja sanoo pysyvänsä koko ikänsä suulaana karjalaisena. Pitääpä ihan siteerailla kirjailijan huuenheittoa:

…”Alustavien kokeiden perusteella katson tulleen jo pitkälti todistetuksi, että miehen ruumiissa luontaisesti asustava positiivinen elektrisiteettiaine taikka magnetismi saa sen nesteet pyrkimään kohti naisen ruumista hallitsevaa negatiivisuutta. Tämän voi perustellusti olettaa olevan omiaan edesauttamaan hedelmöityksen saavuttamista jopa vaikeimmissa ja epätoivoisimmissa tapauksissa … se on arvon ladya varten rakennettu panosänky, jotta tämä saisi puskettua paronille perillisen.”…

Maagisesta realismistakin epäilty Tarkiainen ottaa todella oksat pois suutarin joulukuusesta. Hänen ironiansa antaa huutia historiallisen romaanin perinteiselle genrelle.

Mutta kriitikonrenttu tykkäsi moisesta kuin hullu puurosta.

Tsemiä Terhi Tarkiainen.

Eipä juuri paremmaksi voi pistää. Ilta pelastettu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Ingerid Stenvold: Voittajasydän, Marit Björgenin tarina, Otava Kustannus 2022

Maatalon tytöstä hiihtolegendaksi

Joskus se on ollut pienestä kiinni

Ingerid Stenvold: Voittajasydän, Marit Björgenin tarina, Otava Kustannus 2022

…”No, olihan se vähän vaikeaa, ja Marit pystyi tuskin kävelemään, kun hän alkoi palella treenin jälkeen. Kunto oli kova, mutta motivaatio saattoi olla hakusessa. Marit pitää eniten kunnon treenistä”, kovasta harjoittelusta. Raskauden loppupuolella hän ei enää pystynyt siihen ja hänen täytyi lopettaa juokseminen”…

Kun hiihtohirmu-Maritin uraa seuraili televisiosta, niin heti tuli mieleen, että hän on semmoinen ”kone”, jolle kukaan ei koskaan mahda mitään.

Mutta yksinäisyydessä tuli toki hetkiä, joiden aikana Björgen oli hilkulla lopettaa koko hiihtäjänuransa ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Mutta onneksi tyttö käänsi kelkkansa ja voitti kohta neljä kultamitalia samoissa arvokisoissa.

Björgenin ura alkoi surullisenkuuluisien Lahden MM-kisojen aikaan. Ja jaakobinpainien jälkeen hän oli valmis tuottamaan maalleen kunniaa ja arvostusta urheilupiireissä. Eikä ollut monta kisaa, joissa Maritilla ei olisi ollut hajurakoa seuraaviin niin paljon, että ei olisi ehtinyt napata suurta Norjan lippua loppusuoralle huiskutettavaksi.

Jossakin kohtaa jopa doping-peikko riehui hiihtäjätähden mielessä muiden huolien lisäksi. Joku ns. asiantuntijakin tuumi, että on se Marit mömmöä ottanut, mutta kun Norjalla on niin taitavat lääkärit. No, tämmöiset jutut jääkööt ns. urbanilegendojen joukkoon unohdettavaksi.

Kirja on hyvä. Jo kannen iloinen hiihtäjäsuuruus saa aikaan ostopäätöksen enempiä vitkastelematta. Kronologisessa järjestyksessä käydään läpi hiihtäjän lapsuus ja nuoruusvuodet ja päätös omistautua maastohiihdolle, vaikka urheilun monilahjakkuus ehti nousta monessa muussakin lajissa varteenotettavaksi.

Pidin kirjasta. Samalla kulkivat lukiessa mieleen monet arvokisat. Myös Maritin urheilijakuvaan tuli syvyyttä ja perspektiiviä.

Kiittelen kirjasta.

Hyvä luotaus mahtihiihtäjästä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Hanna Arvela: Ihmeperhe, Tammi Kustannus 2022

Kun open todellisuudentaju alkaa murtua

Jokaisella lapsella on sydän

Hanna Arvela: Ihmeperhe, Tammi Kustannus 2022

…”Opettaja on tyhjässä luokassa eikä saa edellisellä viikolla kuulemiaan naapuriluokan tapahtumia mielestään. Mikään mitä lapset alaikäisinä tekevät ei ole yksin heidän syytään. Hehän vain pitkälti reagoivat annettuihin olosuhteisiin”…

Tuli tuossa mieleen oma kokemukseni opettaja-ajoilta. Koululääkäri kutsui minut, opettajan, luokseen ja esitti kysymyksen:

– Onko tämän koulun rehtorin pojasta löytynyt mustelmia tai muita vammoja, jotka kielisivät kotiväkivallasta.

Minulla alkoivat kiertää mielessä havaintoni, joita olin rehtorin ekaluokkalaisesta tehnyt. Mustelmat olivat vain pieni yksityiskohta surullisesta kokonaisuudesta, mutta alter egoni kuiskutteli valmiin vastauksen:

– Ei mitään erityistä ja muutenkaan en voi puuttua rehtorin asioihin.

– Niinhän se on, huokaisi koululääkäri. Palaveri oli ohi.

Mutta asiaan. Tämä teos on koostettu tarkkailuluokan tapahtumista, jotka saavat nuoren sijaismiehen melkoiseen härdelliin. Mutta poikapa selviytyy keinolla, joka on ehdottomasti kielletty näissä ympyröissä. Hän ystävystyy luokan oppilaiden kanssa ja tekee muiden mielestä pahan virheen.

Lopputulos on kuitenkin loistava ja entiset sijaiset, jotka ottivat hatkat viikon parin päästä, saavat ihmettelemisen aihetta.

Summa summarum. Tarkkistyypien kanssa ei saa missään tapauksessa käytellä sydäntä. Pitää ottaa luulot pois häiriköiltä, jotka taas ottavat luulot pois opettajalta, joka vihaa heitä.

He kenties kuvaavat videon opettaparasta, joka simahtaa, ja levittävät sen You Tubeen, eikä koira perään hauku.

Minä olin johtajaopettajana ja vararehtorina sydänmiehiä. Sain paljon hyviä ystäviä ja opiskeluhommatkin maistuivat.

Nykyisenä pisa-aikana unohdetaan muu ja tuijotetaan vain oppimistuloksiin. Se on paha virhe.

Kirja on todella hyvä, sillä päähenkilö valitsee siinä oikean ja luovan tien. Hän ei tee työtään setelinkuvat tai pisatulokset silmissä. Semmoinen on lapsille kauhistus. Suosittelen teosta kaikille, jotka ovat tekemisissä opetustoimen kanssa.

Kiitos kirjasta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Maritta Lintunen: Valitut novellit, WSOY Kustannus 2022

Maritta Lintunen on selkeäsanainen novellisti

Elämän koko kirjo – tai melkein

Maritta Lintunen: Kanadanhanhi, Valitut Novellit, WSOY 2022

…”Jos romaani on kartanon isomahainen, korskea isäntä, ja Runo isännän mystisiä näkyjä kokeva tytär, Olkoon Novelli se nurkasa kyyhöttävä sukulaistäti, joka osuu aina lähemmäksi totuutta”…

Omasta mielestäni novelli on silloin hyvä, jos se jättää lukijansa mielen käymistilaan, kuten taitava teatteriesitys, jossa pureudutaan ihmisparkojen arkoihin asioihin rivien välissä.

Mielestäni Lintusen novellit, joita on kokoelmassa koko kirjailijan novellistinkaaren alusta asti, ovat taitavaa ja ihmisläheistä työtä. Lintunen ei ole semmoinen novellisti jonka teksti pullistelee paradoksin ja analyysin avulla, vaan tempaisee ihmiskuvauksellaan mukaansa tavis-lukijankin

Mutta Maritta ei olisi novellisti, ellei hän sijoittaisi mukaan ahdistusta, patoutuneita tunteita ja ihmisen viiltävää vähäarvoisuuden kurimusta. Joskus novellit kääntyvät jopa sairaan mielikuvituksen riivaamiin ihmisiin.

Että mitä. Joku voisi pitää kirjailijan novellinäytteitä helpohkoina makupaloina, mutta pitää mennä paljon syvemmälle että aistii Lintusen ilmaisuskaalan ja piilomerkitykset.

Novellin peruskaava lienee, että jännitteet latautuvat ihmisessä pikkuhiljaa, sitten tulee joku tapahtuma joka stimuloi muutoksen tai täyskäännöksen elämässä ja ajattelussa. Ennen sanottiin vielä, että novelli ei olisi mitään ilman loppuylläriä joka voi kääntää siihenastisen kehittelyn päälaelleen.

Tykkäsin Lintusen novelleista. Ne antoivat paljon ainakin minulle, perinteisen novellistiikan vankkumattomalle fanille. Mielestäni Maritta Lintusen tuotanto sijoittuu klassisten suomalaisten novellien joukossa kärkikaartiin. Lahjakas kirjailija on myös luova monilahjakkuus, joka on osoittanut pystyvyytensä myös musiikin saralla.

Kiitos!

Excellent ++ huiskahti kriitikolta ilman enempiä miettimisiä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Maritta Lintunen on selkeäsanainen novellisti

Elämän koko kirjo – tai melkein

Maritta Lintunen: Kanadanhanhi, Valitut Novellit, WSOY 2022

…”Jos romaani on kartanon isomahainen, korskea isäntä, ja Runo isännän mystisiä näkyjä kokeva tytär, Olkoon Novelli se nurkasa kyyhöttävä sukulaistäti, joka osuu aina lähemmäksi totuutta”…

Omasta mielestäni novelli on silloin hyvä, jos se jättää lukijansa mielen käymistilaan, kuten taitava teatteriesitys, jossa pureudutaan ihmisparkojen arkoihin asioihin rivien välissä.

Mielestäni Lintusen novellit, joita on kokoelmassa koko kirjailijan novellistinkaaren alusta asti, ovat taitavaa ja ihmisläheistä työtä. Lintunen ei ole semmoinen novellisti jonka teksti pullistelee paradoksin ja analyysin avulla, vaan tempaisee ihmiskuvauksellaan mukaansa tavis-lukijankin

Mutta Maritta ei olisi novellisti, ellei hän sijoittaisi mukaan ahdistusta, patoutuneita tunteita ja ihmisen viiltävää vähäarvoisuuden kurimusta. Joskus novellit kääntyvät jopa sairaan mielikuvituksen riivaamiin ihmisiin.

Että mitä. Joku voisi pitää kirjailijan novellinäytteitä helpohkoina makupaloina, mutta pitää mennä paljon syvemmälle että aistii Lintusen ilmaisuskaalan ja piilomerkitykset.

Novellin peruskaava lienee, että jännitteet latautuvat ihmisessä pikkuhiljaa, sitten tulee joku tapahtuma joka stimuloi muutoksen tai täyskäännöksen elämässä ja ajattelussa. Ennen sanottiin vielä, että novelli ei olisi mitään ilman loppuylläriä joka voi kääntää siihenastisen kehittelyn päälaelleen.

Tykkäsin Lintusen novelleista. Ne antoivat paljon ainakin minulle, perinteisen novellistiikan vankkumattomalle fanille. Mielestäni Maritta Lintusen tuotanto sijoittuu klassisten suomalaisten novellien joukossa kärkikaartiin. Lahjakas kirjailija on myös luova monilahjakkuus, joka on osoittanut pystyvyytensä myös musiikin saralla.

Kiitos!

Excellent ++ huiskahti kriitikolta ilman enempiä miettimisiä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen