Metsäkansan tarina Kimmo Ohtonen

Luonnonläheistä kerrontaa ja kuvitusta

Ohtonen on luontomies

Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarina, Docendo 2017

Kimmo Ohtonen ( s. 1981) on suomalainen luontokuvaaja ja -toimittaja. Hän tuli tunnetuksi 140 kilometrin uintireissustaan saimaannorpan hyväksi. Tästä tempustaan Ohtonen palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden TV-tekona 2013.

Ohtosen kerronta on luonnonläheistä ja kirjan alussa hän kuvaa riipaisevasti tuntemuksiaan, kun lähimetsä hakattiin ja tilalle ilmestyi rakennuksia. Ohtoselle olivat lapsena tulleet tutuiksi monet metsän asukit töyhtötiaisesta kettuun. Nyt hänellä oli kädessään kuollut orava, jolta hän pyysi anteeksi ihmisten tekoja.

Kirjassa esitellään Uudenmaan, itärajan ja pohjoisen luontoa. Ohtonen on onnistunut tallentamaan myös susien ja karhujen yhteiseloa korven keskellä.

Nykyään suden vastaista vihasanomaa ei levitä kirkko, vaan salametsästäjät ja heidän ajatusmallinsa jakavat tahot. He julistavat suden ja sen suojelijoiden vastaista propagandaansa paikallisten huoltoasemien kahviloissa, kylätupien susi-illoissa sekä tietenkin sosiaalisessa mediassa. Heidän vihaa uhkuvissa susisaarnoissaan on samoja piirteitä kuin kirkon saarnoissa 1800-luvulla: susi on demonisoitu, puettu sanoin pahan ilmentymäksi, joka uhkaa paikallisten ihmisten hyvinvointia. …”

Pidin Ohtosen kirjasta. Joskus kuvat tuntuivat vähän ”pimeiltä” mutta mukana on otoksia metsän eläimistä aina karhusta ahmaan ja töyhtötiaisesta vihertikkaan. Pidän kirjaa ehdottomasti tärkeänä ehdokkaana vaikka vuoden luontokirjaksi. Paitsi kuvitusta taitaa Ohtonen myös tekstinteon. Tässä kirjassa on tunnetta ja särmää, jota jokainen luonnon ystävä ymmärtää.

Puhumista luonnon puolesta kannattaa jatkaa kunnes kaikki aarniometsät on suojeltu.

Jouko Varonen

 

 

Jäätävän speden sunnuntai

Jäätävä Spede jatkuu

Jarla on huumorimies

Pertti Jarla: Jäätävän speden sunnuntai, Like 2017

1970 luvulla Pertin kotiin rakennettiin navettaa. Niinpä Perttikin viihtyi rakennuksella ja tietysti rakennusmies opetti Pertille vaikka mitä, mm. lintsausta. Mies otti Pertin autoon ja niin mentiin baariin. Eikä koira perään haukkunut. Nykyaikaisella raksalla tuota ei ehkä katsottaisi hyvällä.

Pertillä ja kavereilla oli trio nimeltä Äppö. No tietysti yksi soitti komppikitaraa ja toinen soolokitaraa. Pertti taas rummutti matkalaukkua toinen palli näkyvissä.

Vuonna 2017 Pertti heräsi päänsärkyyn. Teksasista ostettu kallis paita oli tuolilla. Namipaloja etsivä koira oli purrut siihen reiän. Silmälasit olivat hukassa. Anopin koira nylkytti jalkaa, kun Pertti etsi silmälaseja sängyn alta. Miten teillä lähti käyntiin vuosi 2017?

Jarlan huumori on tullut paremmin tutuksi Fingerpori- stripeistä, joita ilmestyy joka toisessa lehdessä. Kuulemma baarista tulevat parhaat yleisövinkit. Fingerpori perustuu sanojen kaksoismerkityksiin. Nämä, puolittain elämänkerraliset Helsingin Sanomien sunnuntaisarjikset, ovat Jarlalle henkilökohtaisia.

Jäätävä spede on Jarlan elämänkertaa ja jotenkin viehättävän humoristista lueksittavaa. Joskus tietysti Jarla pistää pahoja, mutta se hänelle suotakoon. Onhan tämä albumi sentään semmoista tajunnanvirran ja oletettavasti eletyn sekoitusta.

Pidin Jäätävästä spedestä. Siinä on mukana arjen komiikkaa ironialla höystettynä. Joskus mennään jopa ankariinkin itsetilityksiin, mutta jos näitä juttuja katselee pariin kertaan löytyy kyllä jotain mietittävää. Eiköhän jokaisella ole samantapaisia kokemuksia kun oikein rehellisiä ollaan. Jarlalla niitä on vain enemmän ja monipuolisempia, joihin on sekoitettu annos tajunnanvirtaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Viattomuuden loppu, Leena Lehtolainen

Arka aihe – hyvä käsittely

Lehtolaisen uusin

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu, Tammi 2017

Tuula-Lahti Haapala on kärsinyt kakkunsa loppuun. Hänet on tuomittu seksuaalirikoksista, jotka koskivat lapsia. Odotettavissa on, että vastaanotto siviiliin ei ole kaikkein ruusuisimpia. Onhan nuorilla vanhemmat ja he itsekin ovat jo kasvamassa aikuisikään. Mutta arki tulee vastaan odotettua aikaisemmin, jo vapautumispäivänä.

Tuulan työyhteisö oli ollut täysin äimistynyt hänen teoistaan. Kukaan ei ollut voinut arvavta mitä erittäin hyvin suosituksin julkiselta puolelta yksityiselle siirtynyt suuhygienisti touhusi nuorten poikapotilaittensa kanssa.”

Rikoksen tutkimuksissa on Maria Kallio – dekkareiden vakiokaartia, mutta myös nuorison seksiaalirikososaston uutta väkeä. Kirjan käsittely on tavallista vakavampaa ja virkamiesmäistä, kunnes päästään rikollisten puuhista selville ja alkaa tapahtua. Täytyy siteerata Agatha-tätiä, jonka kirjoja suomalainen kirjapomo sanoi vähän pitkäveteisiksi: ” Mutta eikö loppu ollutkin jännittävä?”

Nuoria poikia on houkuteltu kuvauksiin jopa tyttöystäviensä kanssa ja kuvaukset ovat muuttuneet vähitellen intiimeiksi. Kysymys on siis lapsipornosta. Rikokset ulottuvat aina Viroon asti. Kuvauksi varten on lapsia huumattukin.

Kirja on tehty huolella ja oletettavasti kirjailijalla on myös mielessä, että omatkin lapset ovat ”siinä iässä”. Kirjan yleisilme on tarkoituksella varovainen ja vitsejä murjaistaan tuskin paria enempää.

Lehtolaisen dekkarin rikos ohjautuu lapsiin ja nuoriin. Näistä asioista yleensä vaietaan. Kun Maria Kallio on päässyt nuorten osastolle hän luulee, että nyt hänellä on työsarkana nuoriso ja mukaan tulisi kylmien rikosten sijalle jotain helpompaa. Hän erehtyy pahasti, sillä hän joutuu heti tutkimaan keski-ikäisen naisen kuristusmurhaa.

Lehtolainen on ansioitunut rikoskirjailija, jonka teoksia on käännetty useille kielille. Nähtäväksi jää, millaisen vastaanoton tällainen ennen vähän käsitelty aihepiiri saa.

Jouko Varonen

 

 

 

Vihreän veran vieraat, Atik Ismail

Jalkapallovieraita

Mielenkiintoinen jalkapallokirja

Atik Ismail: Vihreän veran vieraat, – pallon perässä Suomeen, Aviador-kustannus 2017

Atik Ismail ( s. 1957) on entinen suomalainen jalkapalloilija, jalkapallovalmentaja ja käsipalloilija. Etniseltä taustaltaan hän on Suomen tataari. Hänen sukunsa tuli Suomeen 1800 – luvun lopulla Moskovan eteläpuolelta. Ismail on myös kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu runoja, näytelmiä, romaani ja tietokirjoja. Vihreän veran vieraat on Ismailin seitsemäs teos.

Tykkäsin lukea näitä kertomuksia, joissa kerrotaan Suomeen muuttaneista ja täällä jalkapalloilijan uran luoneista ulkomaalaisista. Jalkapallo on rahakas laji, jopa Suomessakin, ja monelle pelimiehelle maahamme muuttaminen tiesi elämänuraa, aviopuolisoa, opiskeluja, kotia, lapsia, ja tietysti myös uutta kotimaata. Joku huippupelaaja tuumi kaverien sanoneen  hänelle, että älä jää puolustajaksi, hyökkääjät tienaavat parhaiten. Joku perusti eläkepäivillä kebab-ravintolan, jostakin tuli valmentaja.

Ismailin kerronta on asiantuntevaa, turhaan häntä ei luonnehtisi suomalaisen jalkapallon käveleväksi tietosanakirjaksi. Myös tähtien omat puheenvuorot elävöittävät kirjan antia.

Seuraavalla kaudella HJK jäi liigassa toiseksi. Piracaía pelasi hyvän kauden, yhteensä hän oli mukana 28 Veikkausliigan ottelussa. Vielä tämän vuosituhannen alussa hän edusti Klubia, mutta sitten tiet erosivat. Taiturimainen keskikenttäpelaaja oli asettunut asumaan Poriin, mutta palloili vielä Veikkausliigassa mm. KTP:ssa, Alliansissa, FC Hämeenlinnassa, uudemman kerran Jazzissa, sekä Pietarsaaren Jarossa.”

Lueskelin kirjaa sunnuntaipäivän koska sen teksti otti mukaansa asiantuntemuksellaan ja rakenteellaan, johon kuuluvat pelaajien omat puheenvuorot. Jos lukija ei ole kiinnostunut jalkapallosta, voi kirja tietysti olla hivenen liian teoreettinen.

Jouko Varonen

 

Juha Seppälä Suomen historia

Juha Seppälä Suomen historia

Törkeyksiä Suomen sankareista

Juha Seppänän näkemys Suomen historiasta

Juha Seppälä: Suomen historia, WSOY 2017

Juha Seppälä, joka oli aikanaan idolini ja jonka teoksia odotin mielenkiinnolla on ”kuivahtanut” ironikoksi, jonka luonnehdinnoissa Suomen sankareista on halveksiva sävy.

– …Olavi Virta joi valkoisen Studebakerinsa, koneellistetun keittiönsä ja perheensä. Lopuksi se talutettiin lavalle itkemään ja siitä Pispalaan kuolemaan…

– …Nykäisin Rytiä hihasta ja sanoin, että mennään vähän sivummalle ja ollaan vaikka kusevinamme. Waldeeni, Airo, Linkomies ja Tanneri, ketä siinä oli, jäi katsomaan. En malttanut olla vilkaisematta, suurehko tuppimulkku presidentillä näytti olevan. …

– Kun setelin reunan käänsi, Paasikiven päästä tuli näkyviin rotta.

Seppälä on tainnut olla melkoisessa morkkiksessa kirjailijana. Tämä painos lienee sama joka ilmestyi vuonna 1998 ja on kokenut uuden ”uljaan” tulemisensa Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi. Jotenkin masennuin lukiessani näitä jorinoita, jotka alkavat kuivahkolla historiikilla kirjailijan suvusta.

Mannerheim tuumii, että ”aikamoinen kollo ja kusipää minusta tuli”. Armi Kuusela meni antamaan vierasmaalaiselle. Törkeyksiä täynnä koko kirja. Jotenkin menetin uskoni kirjailija Juha Seppälään. Lieneekö niin, että henkilö, joka tekee muutaman kunnon teoksen imetään kuiviin, näillä rivouksilla, että lukijat ostaisivat vielä kirjailijan nimen muistaessaan nämäkin vuodatukset. Toinen mahdollisuus on, että Seppälä lesoilee, kuten Samuel Beckett aikoinaan, kun alkoi kirjoittaa Nobel-palkintonsa jälkeen jokseenkin käsittämätöntä tajunnanvirtaa, josta ei ottanut selvää erkkikään.

En löytänyt kirjasta sitä Juha Seppälää, jonka proosaan ihastuin nuorena, vaan ikääntyvän, itseensä kyllästyneen ja ironisen joutavuuksien latojan. Toisaalta, näyttää muidenkin kirjailijoiden tapana olevan ottaa Suomen juhlavuosi kriittisissä merkeissä ( vrt Heikki Pursiainen: Paska Suomi). Kun ei muuhun pysty on tyydyttävä tekemään sitä mitä osaa.

Jouko Varonen

 

 

Koralliluolan kummitus Carl Barks

Aarteen vartija ja muita juttuja

Barks on taituri

Walt Disney: Koralliluolan kummitus, Carl Barksin parhaat sarjat, Samoma Media Finland 2017

Aku on veljenpoikineen alkanut tosi hommat. Hän kokoaa laivallaan meriruohoa ja saa siitä elantonsa. Mutta meriruoho on loppumassa ja vaikka sen hinta kohoaa koko ajan on palkoille pääsy vaikeaa. Olisi etsittävä semmoinen paikka josta saisi kunnon lastin, tai sellainen paikka on, mutta sinne pääsy on vaikeaa. Riutat ympäröivät paikkaa, mutta mikäpä haaste olisi Akulle liian suuri. Ei muuta kuin matkaan.

Mutta on se päivä, jolloin kaupungista katoaa aina yksi lapsi kerran viidessäkymmenessä vuodessa. Sitä ei Aku kuitenkaan pelkää, vaan suunnistaa riutalle. Aalto heittääkin laivan kiville ja sopivan matkan päähän meriruohoista. Lisäksi paljastuu laivan hylky, joka tulee esille laskuveden aikaan. Mitäpäs muuta kuin tutkimaan hylkyä. Ja tietysti hylyssä asustaa se haarniskapukuinen mies, joka päättää ryöstää Hupun.

Barksin mestarilliseksi mainittu juttu Koralliluolan kummitus, on mielikuvitusta stimuloiva tarina. Onnellisestihan se päättyy, sillä Aku ei jätä helposti veljenpoikaansa pulaan.

Carl Barks ( 1901 – 2000) on Aku Ankka – lehden rakastetuimpia ja tuotteliaimpia taiteilijoita. Koko ankkauniversumi tosiasiassa lepää hänen tuhansia sivuja sisältävän tuotantonsa varassa.

Useimmat tutuiksi tulleet hahmot ovat lähteneet hänen kynästään ja mielikuvituksestaan. Tätä kirjaa lueskelin kokonaisen lauantaipäivän ja mieleen tulivat 60 – luvun ajat, kun sain kaupungissa opiskelevalta veljeltäni joka viikonloppu uuden Aku Ankka – lehden. Se oli todellinen aarre pienelle maalaispojalle. Lienee stimuloinut mielikuvitukseni niin kovaan liitoon, että lastenkirjatuotantoni kasvoi nuorena miehenä 24:ään kirjaan.

Koralliluolan kummitus-kooste on todellinen lahja ankkaperheen ystäville.

Jouko Varonen

 

 

 

Koiramäen Suomen historia, Tassut tömisemään Ryhmä Hau

Ryhmä Hau ja Koiramäen porukka

Koirahistoriaa ja hau-korista

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia, Otava 2017

Tassut tömisemään!, Ryhmä hau, Sanoma Media Finland 2017

Mielenkiintoni kohdistui ensiksi tietysti Koiramäen historia – teokseen. Siinä on käyty läpi Suomen vaiheet aina uskonpuhdistuksesta Suomen sotaan. Pidin kirjaa todelle selkeästi kirjoitettuna ja tietysti kuvakieli myötäili tapahtumia todella monivivahteisena. Kunnas on tehnyt todella ison työn ”kääntäessään” Suomen historian lasten ”kielelle”. Kuvissa on niin paljon huumoria, että nuijasota ja Suomen sotakin tulevat kuvatuiksi lasten tasolta ja tietysti koirahahmoja käyttäen.

Ei ole aivan helppo asia kääntää maamme historiallisia vaiheita selkolukuiseen muotoon. Kunnas on lisäksi tehnyt monenmoisia aikaspiraaleita ja janoja, joiden avulla historian kulku vuosissa tulee esitetyksi.

Hieman vaikeatajuiseksi ja puisevaksi esitys kuitenkin jää, sillä lapsille tuskin kaikki Ruotsin kuninkaat ja uskonpuhdistuksen vaiheet kuuluvat. Lapset ehkä etsisivät mieluusti tästäkin kirjasta vain niitä pölypeikkoja ja viis veisaisivat historian kulusta.

Ryhmä Haun seikkailuissa on sensijaan paljon lapsenmieltä. Kirja sisältää kaksi tarinaa, joista ensimmäisessä koirat etsivät, mitäpäs muuta kuin luita. Mutta kyseessä eivät ole mitkä hyvänsä puruluut, vaan dinosaurusten jäännökset. Ja löytyyhn sieltä kaivaukselta kaksi dinosauruksen munaa, joista näkyy mikroskoopilla myös sisältö, dinovauva. Mutta sitten yksi koirista kyllästyy kaivuupuuhiin ja nukahtaa. Efektiiviseen unimaailmaan tulevat mukaan ihan oikeat dinosaurukset.

Toinen tarina kertoo koirien urhoollisesta koripallo-ottelussa ja arvata sopii, miten jännittävässä matsissa lopulta käy.

Koira on lapsille sopiva samaistumisen kohde. Siksi sopiikin hyvin, että koirat ovat lastenkirjan sankareita. Suomen historia ei mielestäni oikein taivu pikkulasten kirjaksi.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Emeliina ja hylätyn huvipuiston tapaus

Identiteettivarkaus?

Emeliinan seikkailuja

Tittamari Marttinen: Emeliina ja hylätyn huvipuiston tapaus, kuvitus Lotta Kauppi, Lasten Keskus 2017

Emeliina ja Antti ovat kaverukset, joilla on taipumusta joutua seikkailuihin. Emeliina on auttavainen tyttö, mutta päätyy usein vaikeuksiin. Hänellä on kuitenkin erityistaitoja, joiden avulla pulasta usein päästään.

Edellisessä Emeliina-kirjassa kerrottiin laulavasta koirasta. Koira oli saatu espanjasta ja sillä oli erityistaito. Se osasi laulaa. Juuri ennen tärkeää esiintymistä koira kuitenkin katosi. Taas tarvittiin Emeliinan erityistaitoja.

Marttisen kirjoissa on huumoria ja lämpöä. Tämä Laulavan koiran tapaus – kirjakin oli ehdolla merkittävälle palkinnolle.

Huvipuisto on rämettynyt ja vaatii kunnostusta. Se on aikoinaan hylätty sen takia, että sieltä kantautuu iltaisin ääniä naapuruston koteihin. Mutta eihän tuommoisen takia nyt pitäisi kokonaista huvipuistoa lopettaa.

Emeliinalla on muitakin huolia, kun kuuluisa näyttelijä, joka on asettunut asumaan huomaamatonta elämää lähistölle, kokee ilmiselvän identiteettivarkauden. Hänen näköisensä henkilö pitää konsertin kirkuvalla äänellä ja hänen nimellään ja muutakin kummallista löytyy. Myös poliisia kaipaava rikosjuonne liittyy kertomukseen, mutta jotenkin pidin munavarkautta vähän kaukaa haettuna aihelmana tähän kirjaan. Marttinen on mielestäni kirjoittanut parempaakin lasten- ja nuortenproosaa, mutta tietysti tämmöinen seikkailukertomus puolustaa paikkansa, kun nykylapset tarvitsevat muutakin kuin hymistelyä. Toivotaan, että palkinto napsahtaa tämän kirjan myötä Marttiselle.

Itse olin saman kustantamon leivissä taannoin kun tein ”Viikari” – sarjaa. Siinä oli tietysti vähän realistisempaa jengityyppistäkin jännitettä ja pojille sopivia seikkailuja. Emeliina ja hylätyn huvipuiston tapaus on mielestäni sopivan hauska ja lämmin kertomus pienemmillekin. Kuvituksesta en oikein pitänyt. Siitä puuttuu lämpö.

Jouko Varonen

 

 

Eränkäynnin perinnesanastoa Erkki Lahti

Eräsanastoaarre

Eräaiheinen tietoteos

Erkki Lahti: Eränkäynnin perussanastoa, Kustannus HD 2017

Erkki Lahti ( s. 1946 Kuorevedellä) on suomalainen, Kuopiossa asuva eräkirjailija. Lahti tunnetaan muikku-tohtorina, sillä hänen väitöksensä aiheena oli muikku.

Etsin kirjasta myös pohjois-karjalaisia sanontoja, joita isäni käytti. Isä oli kova kalamies ja tietysti hän myös itse paikkasi rysät. Paikkausvälineen, kävyn, hän veisti puusta. Siihen sopi paikkuulankaa ja siinä oli terävä kärki, joka sujahti helposti verkon silmään. Käpy-sanan Lahti selittää näin: verkon kutomisessa käytetty työväline, jonka muita nimityksiä ovat verkkokäpy, korjauskäpy, kalvosin, kaukka,..

Joskus eräsanasto on niin paikkakuntakeskeistä, että samalla järvellä puhutaan asioista eri nimillä.

– kuutti ei ole hylkeenpoikanen kalastajien kielessä, vaan yksipuinen ruuhi, jossa oli lisälaidat kaatumisen estämiseksi – uhku on jäälle lumesta ja vedestä muodostunut hyhmäkerros – räpä on heikko hanki, joka kestää suksimiehen, mutta upottaa karhua – pahta on pystysuora jyrkänne – tikkuri ei ole villapaita kaikille erämiehille, vaan mittayksikkö, joka on kymmenen turkisnahkaa

Lahti tuumii, että kirjan kokoaminen on niin vaikea asia, että suuri osa sanastosta jää edelleen erämiesten omaisuudeksi. Kirjailija on käyttänyt apunaan kirjallisuutta ja tietysti hänellä on itsellään oma tietopankki eränkäynnin sanastosta. Itselleni loihti kirjan lukeminen eteen monenmoisia tilanteita, kuten turskan pyynnin, rysäkalastuksen, verkkokalastuksen, taimenen pyynnin, onkimiehen puuhat, Lapin vaellukset, jne… Kirja on oivallista täyttöä mm. luppoajalle, sillä tässä tapauksessa yksi sana puhuu enemmän kuin tuhat kuvaa.

Jouko Varonen

 

Antin ambulanssi, Paulin paloauto, Matin matkailuauto

Ambulanssista matkailuautoon

Tietoa pienimmille

Matin matkailuauto, Aurinko-kustannus 2017

Antin ambulanssi, Aurinko-kustannus 2017

Paulin paloauto, Aurinko-kustannus 2017

Olet ehkä joskus nähnyt sen,

Paulin paloauton punaisen:

pitkä letku, tikkaat katolla,

sireenissä ääni raikuva.

Aina valmiina on lähtemään,

palopaikkaa kohti kiitämään.”

Paloautokirjassa kerrotaan siitä miten hälytys tulee. Pauli liukuu tankoa pitkin alas ja hyppää ketterästi autoonsa.

Joskus kävin oppilaiden kanssa palolaitoksella ja lapset saivat tutustua palomiesten ajanviettoon. Heillä on jopa kuntosali, jossa voi käydä, kun aikaa on. Ja tietysti lapset saivat liukua tankoa myöten alas.

Tämä kirja esittelee pienimmille jopa pelastustilanteen, miten henkilö haetaan tikkaiden avulla turvaan palavasta talosta. Ja tietysti siinä muistutetaan, kuten myös ambulanssi-kirjassa, että liikenteessä on annettava tilaa hälytysajoneuvoille, jotka saattavat ajaa jopa punaista päin.

Ambulanssi-kirjassa on myös mukana todellinen tilanne onnettomuustapauksesta, kun poika putoaa keinusta ja jalka murtuu. Äiti otetaan mukaan matkalle kohti sairaalaa, joka tietysti on pienen lapsen kannalta tärkeä turvatekijä.

Matkailuauto-kirjassa taas tutustutaan merellisiin maisemiin ja todetaan mm. se, että matkailuautossa luonnosta kuuluvat äänet, kuten meren kohina, tekevät unesta makoisan. Makoisaa on myös ruoka, jota ei tarvitse valmistaa nuotiolla, vaan auton keittiössä.

Kirjasarja on hyvä ja tiedottava pienille lapsille. Tietoa ei ole pukattu teoksiin liikaa, vaan juuri sopivasti ja havainnollisesti. Erityiskiitos oivallisista runoriimityksistä, joilla tekstipuoli on hoidettu luonnikkaasti.

Jouko Varonen