Elämän mittainen runokirja
” Aina olen runoillut”
Jaakko Kaukonen, Runoja vuosien varrelta, Mediapnta-kustannus
Jaakko Kaukosen kanssa satuin jutulle kahviossa, jossa ukot lipittivät jokapäiväisiä santsikahvejaan ja pistivän maailman ja Lappeerannan asiat kuntoon. Tuli siinä muun ohessa puheeksi hänen runoharrastuksensa. Sanoi olleensa runojen sepittäjä koko ikänsä. Kohtapa minulla oli kädessäni tämä Kaukosen runokirja.
Ihan laitoin klassista kitaramusiikkia soimaan kun pötköttelin vaimon kera sägyllä teokseen tutustuen.
Kaunosieluhan se Kaukonen ollut. Häivähti mielessä että joskus runot jopa suuntautuvat esteettisiin ohuuksiin ja kliseisiin kielikuviin. Mutta Kaukosella, vanhalla miehellä, on paljon kerrottavaa. Mieshän on ollut nuorempana melkoinen hurmurikin, mutta sepä siitä.
Itse asiassa luin kiinnostuneena runoilijan kirjan, varsinkin kun fontti oli riittävän suuri ja runot usein helppolukuisen sorttisia.
Jätin vaimon kuuntelemaan sitä klassista kitaraa, kun töpöstelin villasukkasillani tietokoneen ääreen kirjoitelemaan opuksen stimuloimia ajatuksiani.
Tällaisia runoilijoita tarvitaan. Kaukonen on siitä kiva kertoja, että säröäkin runoissa riittää, eikä ainoastaan kaunomaalailua rannalla istujista, kun kuikka virittelee syksyisiä säveliään.
Joskus tuli nimittäin eteen semmoinenkin, että rakastettu kumppani pakkasi laukut ja runoilija jäi yksin istumaan rantamökin rappusille.
Elämänviisautta arvelin hakea, kun Kaukosen kirjan hankin, ja sitä eittämättä myös sain. Kaukosen runokieli on usein myös tuoretta, jopa syvällistä.
Ihan haluan siteerata runoilijaa, kun oli kirjan luku niin maullaan:
”Kaksi ihmistä rannalla sylikkäin
sydän sydäntä vasten
sykkivän näin.
Kädet harhaili arkana
kysyen.
Katse silmissäsi kertoi
lupa on.”
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
