Kategoria: Uncategorized

Luonto auttaa parisuhdetta

Parisuhde reilaan

Sata kysymystä parisuhteesta, toim. Parisuhdekeskus, Duodecim

Avioparilta, joka oli ollut aviossa 60 vuotta kysyttiin, että onko teillä ollut vaikeuksia liitossanne. Vaimo vastasi pilke silmässä:

– Muutaman kerran olen aikonut tappaa.

Kirja on koottu asiantuntijoiden vastauksista kansalaisten parisuhdetta koskeviin kysymyksiin. Kysymysten kirjo on melkoinen ja niissä käsitellään mm. riippuvuuksia. Joku on alkanut ryypätä eläkepäivillä, jollakin on elämässä pelihelvetti, toinen katsoo pornofilmejä seksin puutteessa, jne… .

Riippuvuudet aiheuttavat paljon riitoja ja vaikeuksia. Riippuvainen ihminen elää elämäänsä vähän sivussa perheen intresseistä Koko perhe kärsii tästä. Vasta kun asiasta kertoo, voi saada tarvitsemaansa tukea. Salailu, joka on monen ratkaisu tilanteeseen, on kuitenkin paljon raskaampaa kuin asiasta kertominen. Alkoholiriippuvuuteen liittyy usein myös henkinen ja fyysinen väkivalta, jolloin myös parisuhteen purku voi havahduttaa puolison etsimään apua ongelmaansa.

Muita ongemiakin on kosolti. Joskus toinen puoliso ei ole sitoutuvaa tyyppiä, vaan haluaa jatkaa elämäänsä kuin ennen sinkkuna. Tietynlainen erillisyys on kuitenkin suhteessa usein rakentava voima. Jos toinen saa harrastaa omia asioitaan ja seurustella yhtävien kanssa, ilman mustasukkaisuutta, ollaan siirrytty suhteessa uudelle, kestävämmälle tasolle.

Uskottomuus on tietysti vakavampi juttu kuin luulisi. Usein ajatellaan, että ”se on kerrasta poikki”. Jos asiasta kuitenkin voidaan keskustella ja kenties sopia konflikti, on liitto kokenut kriisin, joka vahvistaa.

Kirja on hyvä opas vaikka nuorelle parille, miksei alan asiantuntijoille, kuten parisuhdeneuvojille. Itse olen samoilla linjoilla kuin jutun alussa mainitsemani iäkäs pari. Kaikki mistä voidaan keskustella ja sopia, rakentaa suhdetta. Kirjan käsittelemiä ongelmakenttiä on varmaan lievemmässä muodossa jokaisella parilla. Nykynuoret eivät ehkä kestä vaikeuksia yhtä hyvin kuin vaikkapa 70-luvulla avioituneet. Joskus on myös oman lapsuuden perheen malli muovaamassa puolisoiden käytöstä tiettyyn suuntaan. Oma vinkkini parisuhteiden hoidolle on luonto kaikkine mahdollisuuksineen. Luonnossa liikkuminen ja muutkin yhteiset harrastukset ovat omiaan hoitamaan myös parisuhteiden ongelmia.

Jouko Varonen

 

Hyväksikäyttö on rikos

Nina Kähäri: Silta sumusta valoon, Art House 2017

Nina Kähäri, kirjan kirjoittaja, luonnehtii seksuaalista hyväksykäyttöä rikokseksi, jonka tekijä on saatava vastuuseen. Joskus asiaa kuitenkin salaillaan ja sitä pidetään tabuna. Onpa sellaisiakin tapauksia, että hyväksikäyttäjä uhkaa uhria väkivallalla, jos asia tuodaan julki. Tärkeintä tässä kirjassa on kuitenkin se, että kirjoittaja haluaa, omaan kokemaansa nojaten tarjota auttavan kätensä ja tien sumusta valoon, vihreälle niitylle. Mutta vihreälle niitylle johtaa riippusilta, jonka alla on vaarallinen koski. Tarvitaan ystävien ja asiantuntijoiden apua, että sillan lahot lankut vaihdetaan uusiin ja kävely onnistuu. Joskus henkilö jopa putoaa koskeen, mutta silloin on ystävien ja tukihenkilöiden apu tärkeä.

Itse koin lapsena traumaattista väkivaltaa sodassa henkisesti invalidisoituneen isäni taholta. Joskus juoksin hangessa pakoon uhkaavaa pistoolinpiippua, sorruin hankeen ja itkin järkyttyneenä. Tiedän jotakin siitä, miten tällaiset muistot pysyvät mielessä ja traumatisoivat vielä aikuisiällä. Henkinen ja fyysinen väkivalta on tietysti eri asia kuin tämän kirjan aihepiiri.

Kirjassa on lukuisia kertomuksia ja tositarinoita seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneilta. Yhteistä näillä tarinoilla on ehkä se, että usein hyväksikäyttäjä ei käytä pakkoa vaan tavallaan ”houkuttelee” uhrin mukaan näihin puuhiin. Joskus lapsen seksuaalisuus herää nuorellakin iällä ja tämä on omiaan stimuloimaan hyväksikäyttäjää.

Kirja antaa ohjeita ammattiavun hankkimiseen, ystävien ja läheisten tukeen turvautumiseen, omaan henkiseen huoltoon, johon kuuluu mm. luovuus, kuten kuvataide tai musiikki ym. .

Tärkeää on, että hyväksikäytetty henkilö löytää elämäänsä ns. ”vaihtelua”, sosiaalisia kontakteja ja asioita, jotka joskus auttavat vaikeiden kohtaloiden kestämisessä. Omat traumani jatkuivat yli kymmenvuotiaaksi. Niitä ei voi verrata kirjan aihepiireihin, mutta henkinen hyväksikäyttökin voi olla eräs hyväksikäytön muoto. Aikuisiällä turvauduin ammattiapuun, mutta yhä vielä nuo lapsuuden tapahtumat tunkeutuvat uniin. On eräs asia, joka on opittava, nimittäin anteeksianto. Jos katkeruus ja kauna jäävät taka-alalle, ollaan jo loppupuolella sitä riippusiltaa, joka johtaa sumusta aurinkoon ja vihreälle niitylle.

Kirjan tekijä voisi mielestäni muistaa, että monella miehellä, kuten itsellänikin, on lapsuuden ajan traumaattisia kokemuksia naisten suorittaman hyväksikäytön vuoksi.  Usein nainen koetaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteena enemmän kuin osallisena siihen. Kuvaavaa on, että jos mies hyväilee lasta intiimisti kuten nainen, se on hyväksikäyttöä.

Jouko Varonen

 

Aarrearkku!

Vanhoja tarinoita

Myytillisiä tarinoita, toim. Lauri Simonsuuri, SKS – Kustannus 2017

Ennen vanhaan kerrottiin ns. edellätulijoista. Monella ihmisellä oli henkiolento, joka tuli paikelle, ennen tätä mainittua henkilöä. Niinpä jonkun talon isäntä voi karauttaa hevosella pihaan, laittaa hevoselle heiniä – ja kadota jäljettömiin. Vanhat ihmiset tiesivät, että se oli ”edellätulija” ja mies tulisi kohta paikalle samalla tavalla kuin henkiolento. Niin myös tapahtui.

Joskus henkiolento tarkoitti myös sitä, että henkilö kuolisi lähiaikoina. Naapurukset olivat lähteneet hääpaikalle vieraiksi ja joku henki varoitti toista miestä menemästä häätaloon. Hän mainitsi kaverilleen, että hänen ei pitäisi mennä sinne. Kun miesten menoa seurattiin akkunasta, nähtiin heidän seurassaan kolmaskin henkilö. Häätalossa syntyi tappelu ja em. mies puukotettiin kuoliaaksi. Ihmiset tiesivät, että kolmas henkilö miesten seurassa oli sen miehen henkiolento, joka varoitti – mutta tuloksetta.

Joskus suuri kala tai saalis on saajalleen ennen jostakin pahasta. Myös yleensä aran metsäneläimen ilmestyminen lähipiiriin tietää monesti jopa kuolemaa. Kodin lähelle tulevat oudot linnut tai eläimet voivat merkitä myös sotaa tai muuta vaikeutta. Niinpä, kun talon seinää hakkasi tikka useana päivänä, se ennusti kuolemaa ja kohta talon tytöistä kaksi kuoli.

Tämä kirja, joka on koottu arkistoista, on ehtinyt uuteen painokseen. Näitä tarinoita on kerrottu kalamajojen hämyssä, puhdetöitä tehdessä iltasella tai vaikka rakovalkealla. Lapset olivat usein kuulijoina. Nykyajan lapset tosin näkevät paljon pahempia juttuja televisiosta lasten katseluaikaan tai pelien sotaleikeistä.

Vietin kirjan parissa paljon aikaa. Kertojat ovat jutelleet tarinoiden tallentajalle lyhyehköjä juttuja, joskus sivun tai parinkin pituisia. Kirjaa tehdessä on huomioitu myös aineiston keruu eri maakunnista, joka tietysti rikastuttaa kirjan antia.

Kirjan eräs etu on se, että tarinoiden ohessa on tallennettu vanhaa kulttuuria, kuten eräässä tervanpolttojutussa, jossa kettu ilmestyi tervahaudalle ja lähestyi yhtä miestä. Kohtapa mies kuoli vasta 50 vuoden iässä. Nykyisenä citykettujen aikana ketun tuleminen lähelle, ei liene tosin kummakaan juttu.

Pidän kirjaa aarteena. Palaan sen pariin vielä monta kertaa. Tietysti kirjan turhan pieni fontti rajoittaa sen lukijakuntaa. Varsinkin vanhempi ikäluokka voi saada tästä haittaa. Eräs keino olisi ollut suurentaa fonttia ja tehdä kirjan taitosta lukijaystävällisempi karsien samantyyppisiä juttuja.

Jouko Varonen

Suomi on kallis maa

Elintarviketuotanto on pyhä lehmä

Seppo Konttinen: Kallis ruokakassi, Kuka nostaa Suomessa ruuan hintaa? Into-kustannus 2017

Entinen Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen on tehnyt kriittisiä talousohjelmia radioon ja kirjoittanut kirjoja Suomen talouselämästä. Hän perehtyy yleensä hyvin aihepiireihin joista puhuu tai kirjoittaa.

Nyt ovat liipasimella mm. maataloustuet ja terveys- ja vanhustehnoitopalvelujen yksityistäminen.

” Hallituksen ideologiset tavoitteet kiteytyvät ohjelman lauseeseen: kaikkien kannalta on tärkeää, että kilpailua lisätään ja julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle. Velanoton hillitsemisen varjolla ollaankin kovaa vauhtia yksityistämässä terveydenhoitoa ja vanhusten hoitoa suurille monikansallisille veronvälttelijöille.”

Hallitusohjelmassa sanotaan, että Suomen näivettymiskierre on katkaistava. Niinpä leikataan opintotukea, lapsilisiä, lääkekorvauksia ja kansaneläkettä. Suuntana on kurjistaa eläkeläisten ja työttömien elämää. Työttömyysturvaa heikennetään, asumistukea pudotetaan, terveyskeskusmaksuja korotetaan.

No tietysti, jos kirjaa lukee, huomaa piankin, että näitä asioita tulee esille jokaisessa puheenvuorossa, jossa oppositio pääseen ääneen. Kauppojen suhteen hallitus suosii myös ns. suurten taajamien tarjontaa, ja pienten kauppojen kohtalon kellot lyövät yhä useammin. Lihan tuotannossa suositaan suuria lihajättejä, joiden markkinaosuus on yli 60 prosenttia. Pienyrittäjien tuotteita ei useinkaan löydy kauppojen hyllyiltä.

Konttinen puuttuu metsätalouteen, elintarvikekauppaan, maaseudun elvyttämiseen, maidontuotantoon, lahjuksiin, kilpailun näivettämiseen ruokaketjussa, maatalouden tukiaisiin, jne…

Kirja on tiivis paketti tarkkaan tutkittua asiaa. Siinä ei ole satsattu lukijaystävällisyyteen, vaan siihen, miten saadaan osoitettua hallituksen mokat ja korruptio. Yleensä Konttinen puhuu tietysti poliittisen opposition suulla ja joskus lukiessa tulee se tuntu, että tässä tarvittaisiin myös hallituksen edustajien vasta-argumentteja, kuten hyvissä vaalikeskusteluissa on tapana. Lienee eräänlainen vaalikirja tämäkin vaikka ongelmat ovat todellisia.

Jouko Varonen

 

Kiusaajat ja kiusatut

Koulukiusaamisesta työpaikalle

Satu Kaski ja Vesa Nevalainen: Irti kiusaamisesta ja kiusaajista, Kirjapaja 2017

Lueskelin tätä kirjaa valikoivasti. Huomasin kuitenkin, että kirjan tekijöillä on vähän ”löysä” tapa jaotella kiusaamista. Mieleen tuli jopa nykyajan käytäntö, jossa kiusaajaa paapotaan ja esim. ala-asteen kouluissa pyritään kiusatulle suosittelemaan koulun vaihtamista, kun taas kiusaajaa saa jatkaa ”toimintaansa” entisessä koulussa. Tässä kirjassa yritetään kiusaamisesta tehdä liian monimutkainen juttu ja psykologisoidaan ilmiö esim. kiusaajien osalta lähinnä hyväksyttäväksi, koska se on psyykkinen juttu ja semmoiset asiat ovat tabuja useilla työpaikoilla.

Oma kokemukseni kiusaamisesta peruskoululaisena liittyi psyykkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Väkivaltaisten kiusaajien vanhemmat sattuivat maalaiskoulussa oleman johtajaopettajan kavereita ja kiusaajat kunnan napamisten lapsia. Usein kiusaajat olivat myös opettajien lapsia. Asioista sovittiin hiljaisesti kunnan johtoelimien kokouksissa. Niinpä kiusattu ei uskaltanut edes kertoa opettajalle, vielä vähemmän kotona, jossa olisi ”remmi roikanut”, niin kuin Pohjois-Karjalassa sanottiin. Kiusaamisen psyykkiset seuraukset jatkuivat aina aikuisiälle asti.

Työpaikallani sattui olemaan tunnevammainen pomo, joka sanoi minulle jo nuorena opettajana, että ”ikäsi olet jyrän alla”. Sitä riitti aina ennenaikaiselle eläkkeelle pakenemiseeni asti.

Mutta kirjaan. Kirjan tekijät jaottelevat kiusaamisen eleisiin, ilmeisiin, kehollisiin viesteihin, äänensävyyn ja korkeuteen, ulkopuolelle jättämiseen, eristämiseen, epäoikeudenmukaiseen toimintaan, tönimiseen, lyömiseen, viharikoksiin, terrorismiin, sakinhivutukseen, jne…

Kirjaa lukiessani törmäsin psykologiseen kiertelyyn ja kaarteluun, jossa kiusaaja useinkin nostetaan jalustalle, koska hän on kärsijä, luonteensa vuoksi. En oikein jaksanut ymmärtää kaikkia analyyseja.

Mielipiteeni on omiin kokemuksiini nojaten, että kiusaaminen on rikos ja poliisiasia. Psyykkinen kartoitus ei oikeuta puolustamaan kiusaajaa. Oma pomoni harrasti alaisiaan kohtaan myös fyysistä väkivaltaa, mutta hyvä veli – verkosto sai asian näyttämään mitättömältä eikä missään tapauksessa rangaistavalta.

Vähintä, mitä voitaisiin tehdä esim. koulukiusaamisen estämiseksi, olisi kiusaajien erottaminen koulusta ja siirtäminen myöhemmin heille sopivaan luokkayhteisöön, mieluummin tarkkailuluokkaan. Mutta koulupsykologin puhelinvastaaja on kuulemma täynnä näitä ilmoituksia ja tungos on purettava poistamalla viestit. Kyseessä on siis akuutti ongelma, eikä suinkaan psyykkisellä analyysilla siloiteltava juttu.

Jouko Varonen

 

 

Onnellisuuden lähteillä

Syöpä opetti onnelliseksi

Ingrid Johansson: Elämänilon avaimet, Tie

tasapainoiseen ja onnelliseen elämään,

Docendo

Kirjan tekijä muistaa henkilökohtaisen onnellisuuden lähteenään syöpädiagnoosin. Ehkä oman elämänasenteensa vuoksi hän myös selvisisi tästä vaikeasta syövästä josta vain vähän yli kymmenen prosenttia selviytyy.

Samaa asiaa itsekin mietin kirjaa lukiessa. Kun neljätoista vuotta sitten sain syöpädiagnoosin, tunsin että nautin jokaisesta hetkestä. Tietysti alkustressi otti tiukille, mutta vähitellen asenteet loksahtivat kohdilleen ja jokaisen kontrollikäynnin jälkeen alkoi uusi elämä, monta hienoa kuukautta seuraavaan kontrolliin puolen vuoden päästä.

Ehkä on niin, että jos jotakin vakavaa tapahtuu, se opettaa ihmistä myös suhtautumaan elämään uudella tavalla. Näin on sairauksien, läheisen kuoleman, liikenneonnettomuuden, jne. suhteen.

Kirjan tekijä peräänkuuluttaa elämäniloa, joka voi löytyä monella tavalla: Terveys, olla hyväksytty sellaisena kuin on, tyytyväisyys omaan itseensä, oman vartalon hyväksyntä, vaihtelun saaminen elämään, sovinnon tekeminen menneisyyden kanssa, ym…

Ihmissuhteet ovat myös tärkeitä onnen kannalta. Kun on hyvät suhteet läheisiin ja ystäviin, tuntee sisäistä tyytyväisyyttä. Älyllinen vuorovaikutus jonkun kanssa tai matkustaminen ovat myös elämänilon ja onnellisuuden lähteitä.

Kirja vaikuttaa hyvältä ja monipuoliselta. Lieneekö niin, että hyvä kirjakin on elämänilon lähde, etenkin kun siinä on päässyt tarpeeksi pitkälle ja huomaa, että siinä alkaa koko ajan olla enemmän järkeä.

Itse kirjoitin nuorena runon siitä, että jokaisen pitäisi olla itselleen kaveri ja nauttia kulloisestakin hetkestä, järjestää joskus itselleen huvia ja rentoutumista.

Kaikille lienee tuttu semmoinen tuntemus, että olo on onnellinen. Se voi tulla televisiota katsoessa tai illalla maata mennessä, kun tulossa on joku kiva asia seuraavana päivänä jne… . Joku asiantuntija kehottaa meitä pitämään kirjaa tällaisista onnellisuuden tunnetta sisältävistä hetkistä ja ohjailemaan elämäänsä siten, että niitä tulisi vastaan mahdollisimman paljon. Minulle tämän kirjan lukeminen tarjosi monta hyvää ja muistamisen arvoista hetkeä.

Jouko Varonen

 

 

Ole rauhassa Jumalasi kanssa

Ohjeita koulunsa päättäneille

Juhani Töytäri: Valmista tuli! Koulu takana – elämä edessä, Positiivarit

Juhani Töytäri tunnetaan henkilönä, joka on valanut jo vuosikaudet suomalaisten mieliin positiivisia ajatuksia. Positiivinen elämäntapa näkyy mm. hymyssä. Yksi hymy tuottaa iloa koko päiväksi, vaikka se kestää vain sekunnin.

Joskus on sanottu, että työpaikkoihin otetaan koeajan jälkeen ”hyvät tyypit”, ei niinkään niitä, joilla on pelkästään erinomaiset todistukset koulusta. Hyvä tyyppi on sellainen, jolla on aikaa kuunnella toisten ajatuksia, jopa murheita. Hyvä tyyppi ei käytä kyynärpäitä, vaan on valmis uhrautumaan ystävänsä vuoksi.

Töytäri antaa tässä vastavalmistuneen oppaassaan hyviä vinkkejä elämään astuvalle. Töytäri on sitä mieltä, että nuoren on opittava myös häviämään arvokkasti, että he osaisivat nauttia voittamisesta enemmän. Aivot voi myydä parhaiten tarjoavalle, mutta sydäntä ja sielua ei heille saa myydä. Jokaisen on uskottava itseensä, koska se antaa uskoa koko ihmiskuntaa kohtaan.

Kirja sisältää paljon mietelauseita viisailta ajattelijoilta tai sitten ihan tuiki tavallisilta tallaajilta, joilla on elämänkokemusta. Suomalainen sananlasku osuu omalla tavallaan asian ytimeen:

” Kun nälättää, janottaa, tanssittaa ja nukuttaa, niin elämä on parhaimmillaan.” Em. viisaus tulee lähelle kuhmolaisten toivotusta, jonka sain kuulla siellä syrjäkylän opettajana ollessani: ” Toivon sulle unta ja näläkeä!”

Ciceron viisaus myös puhuttelee: ”Soittakoon se huilua, jolta ei suju harpun soitto.” Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja on valinnanvaraa. On myös osattava tunnustaa etteivät taidot riitä johonkin, mutta tarjolla on tuhat muuta asiaa, johon kykenet. Kannattaa kuunnella sydämensä ääntä ammattia valitessa, ettei käy kuin eräälle miehelle, joka halusi lopettaa vuosikymmeniä vastentahtoisesti tekemänsä juristin hommat, koska hänen oma suosikkityönsä oli ketjujen, moottorien ja rasvojen parissa puuhastelu.  Juristiksi hän luki sen takia, että isä oli juristi ja halusi myös pojastaan työnsä jatkajan. Poika ei halunnut pahoittaa isän mieltä, kunnes mitta täyttyi ja hän pääsi rassailemaan sormet öljyssä moottoripyöriä.

Oma vinkkini nuorille voi löytyä myös tästä kirjasta. Olisi valittava työ, jossa voi toteuttaa luovuutta. Ainakin harrastuksissa olisi hyvä muistaa luovuus jos oma työ on yksiniitisempää. Kuka sitä totista torvensoittoa jaksaa työssä ja vapaalla.

Jouko Varonen

Juhani Töytäri, Positiivarien perustaja, tuumii, että eläkeläisistä käytetään poliitikkojen keskuudessa nimeä eläkepommi. Töytärin mielestä eläkeläiset ovat parhaimmillaan ilotulitus. Kirjaansa Töytäri on koonnut ajatuksia klassikkolähteistä ja sitten tietysti Positiivarien nettisivuilta, jonne ahkerat lukijat laittavat joka päivä uutta aineistoa. Tekee mieli siteerata edesmenneen perhetuttuni, Martti Paloheimon ajatuksia: ” Mutta sinä: sytytä nuotio rantaan, lämmittele, tutki rannan kivet, katso tähdet, pilvien liike, tunne tuuli, anna unen tulla. Kun aamulla lähdet, tiedät mihin menet.”

Joku valmistelee eläkkeelle jäämisen millintarkasti jo vuosia ennen h-hetkeä. Toinen ottaa asian kuin uuden ja mielenkiintoisen haasteen. Oma tahto ja asenne ratkaisevat kuitenkin tulevien vuosien laadun, jopa määränkin.

Itselleni oli päivänselvää, että jatkan kriitikon, kirjailijan ja toimittajan työtä myös eläkepäivillä. Niinpä kynnys entisestä arjesta ei ollut suuren suuri. Vain harva nykyisistä vireistä eläkeläisistä jää kiikkustuoliin. Joku alkaa opiskella vaikkapa kansalaisopistossa, toinen tekee sukututkimusta, eräs päättää kirjoittaa elämänkertakirjan, on niitäkin jotka jatkavat töitä osa-aikaisesti, vielä on niitä, jotka satsaavat matkusteluun tai innostuvat ite-taiteesta. Vaihtoehtoja on monia.

Sisäisen rauhan ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää sanoa ”kyllä” asioille, jotka ravitsevat henkisesti. Sisäinen tasapaino edellyttää myös, että sanot ”ei” asioille, jotka aiheuttavat uupumusta tai häiritsevät keskittymistä.

Töytärin vinkki on pitää kirjaa päivän tähtihetkistä, jotka antavat positiivista energiaa.

Jouko Varonen

Huikeita maalauksia

Kekkonen ei kelvannut

Päiviö Pyöttiälä-itseoppinut surrealisti, Lappeenrannan taidemuseo 18.3. – 21.5. 2017

Päiviö Pyöttiälän ( 1924 – 2006) työ Kekkosesta, jossa Urkki hyppää tutulla sisäjalan tyylillään korkeutta presidentinlinnan edustalla herätti keskustelua, kun se aiottiin hankkia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmiin 70-luvulla. Lopulta päädyttiin hienotunteisuussyistä presidenttiä kohtaan jättämään työ pois hankintalistalta.

Pyöttiälä syntyi Kotkassa 1924 – luvulla ja useissa hänen töissään on kotkalaisia rakennuksia ja maisemia. Pyöttiälä oli itseoppinut taiteilija. Hän syntyi rautatieläisperheeseen. Ensimmäinen yksityisnäyttely Pyöttiälällä oli Kotkassa 1960 – luvun alussa. Vanhemmalla iällä hän sai Kymen läänin taidepalkinnon ja vuonna 1982 valtion taiteilijaeläkkeen. Euroopan taidemuseoissa taiteilija vieraili usein ja Pyöttiälän esikuvia olivat mm. italialainen Giorgio de Chirico, johtava surrealisti René Magritte ja belgialainen Paul Delvaux.

Koin näyttelyn ehkä karun maalaislapsuuteni vuoksi lämminhenkisenä, vaikka töissä on viiltäviäkin tuntoja. Kiireisen ensimmäisen käyntini johtoajatus oli: Tähän mielenmaisemaan haluan tutustua uudelleen ja hyvällä ajalla. Jostakin tuli mielleyhtymä, että useissa töissä esiintyvä Koskenkorvapullo symboloi katajaisen kansamme katkeransuloista taivalta läpi vaikeiden vuosien. Samaa jäyhää tunnelmaa on suvun potretissa pirtin edustalla. Ei hymyn häivää, mutta kokonaisuus pienintä yksityiskohtaa myöten henkii suomalaisten sisukasta suhtautumista vaikeuksiinkin, aina katovuosista sotiin.

Näyttelystä jäi minulle kaunis ja koskettava muistijälki. Ehkä kaupunkilaislapsuuden ja -elämän viettäneelle Pyöttiälän työt näyttäytyvät hivenen jäykkinä. Kotkalaiset satamamiljööt ovat lyöneet oman leimansa Pyöttiälän kuvataiteeseen, totta kai. Työläistausta tunkee tietysti myös aatteena esiin taiteilijan aihekirjossa. Edesmennyt Pyöttiälä sai minulta sympatiat. Taulut ovat selkeitä ja yksityiskohdiltaan tarkkoja ajankuvia.

Jouko Varonen

 

Pyöttiälän taidetta:

Kunnianosoitus korkeushyppääjälle

Iisakki Virtasen mökki

 

Satamalakko

 

Jari Järvelä irrottelee

Kirjeitä kaupunginjohtajalta

Jari Järvelä: Minä kaupunginjohtaja, Kontiolasta kajahtaa, Tammi 2017

Jari Järvelä karrikoi huumorilla kaupunginjohtajan toilauksia. Vaikuttaa siltä, että Finlandiapalkinnollekin ehdolla ollut kirjailija on huomannut saman kikan saada kuulijoita ja lukijoita kuin aikanaan Juhani Peltonen urheilija Elmon ylimitoitetuilla saavutuksilla.

Kaupunginjohtaja porsastelee lomakohteissa kaupungin rahoilla, käy Virosta tuhat litraa viinaa, edustusbudjetilla tietysti, opettaa kasvissyöjäveljeään, että hän ei liikaa elvistelisi alkoholittomalla elämäntavallaan ja itujen syömisellä, neuvoo Yleisradion johtajaa, että tämä laittaisi elokuviin enemmän paljasta pintaa ja ottaisi mallia Norjasta, jossa tv-ohjelmat ovat parempia kuin Suomessa, jossa tiukkapierut eivät anna edes esittää pornoa Ylen kanavilla. Venetsiasta kaupunginjohtaja tilaa kymmeniä gondoleja, joille löytyisi käyttöä meren aalloilla, Kontiolan rannoilla vähäpukeisten tyttöjen ohjustamina. Vladimir Putinkin saa kirjeensä siinä missä Lionel Messi tai Kontiolan kaupungin pysäköinnin- valvojat. Valtion rautateillä matkustaessaan kaupunginjohtaja sikailee kunnolla ja yrittää mm. päästä ilman lippua matkasta ja turmelee vessan, jonne pakenee virkailijoita. Teatterinjohtajan pitäisi ottaa ohjelmistoonsa kaupunginjohtajan pornahtava näytelmä, kun teatterin tukirahatkin sattuvat olemaan juuri pöydällä kaupunginvaltuustossa.

Siis mitä. Joskus tulee kirjailijalla tilanne, että kirjat eivät mene kaupaksi tai tunnustusta ei tipu lukuisista ehdolla oloista huolimatta. Silloin pitää alittaa rima kunnolla ja kas, kansa ottaa kirjailijan omakseen, tulee kunniaa, mainetta ja julkisuutta.

Kirja ei erityisemmin kiinnostanut minua. Se on täynnä toistoista karrikoivaa ja stereotyyppistä huumoria narsistisen ”herran” tavasta käytellä rahoja edustusmenoihin, harrastaa korruptiota, olla kukkona tunkiolla ja aliarvioida muita, joilla voi olla jopa hyvät tarkoitusperät. Pieninä pätkinä nämä jutut saattavat olla ilopillereitä radion kuuntelijoille. Kirjallista arvoa en tämäntyylisellä proosalla näkisi olevan.

Jouko Varonen