Romaani kansalaissodan ajoilta
Selkeää kerrontaa
Leo Laurila: Jannen ja Elisan kapina, Reuna kustannus 2018
” Taistelu alkoi uudelleen. Samanlainen konekiväärien rätinä täytti ilman. Juuso ei ehtinyt edes kyyristyä, kun häneen osui.
Eero ja Janne näkivät, miten konekivääritulen sarja leikkasi hänet melkein kahtia. He kyyristyivät poteron pohjalle kauhistuneina.
Tuollainenko kohtalo heitäkin odotti! Hetken kuluttua Eero alkoi hivuttautua ylös poteron reunaa vasten.
– En kuole ainakaan ilmaiseksi. Muutaman lahtarin vien mukanani, hän sähisi. – Nyt Janne! Nyt sitten taistellaan sen uuden kotimaan puol…
Eeron lause jäi kesken ja hän valahti alas.”
Kirjoittajakouluttajana ollessani huomasin, että joillakin on taitoa kertoa elämästään hyvinkin vaikuttavasti. Heille ehdotin elämänkertakäsikirjoituksen tekoa. Valitettavasti vain muutama prosentti kirjoituksista läpäisee kustantajan seulan.
Leo Laurilan romaani on päässyt kirjaksi asti. Syynä lienee se, että kansalaissodan kauhut yhdistettynä efektiiviseen kerrontaan kiinnostavat aina lukijoita.
Ei Laurilalla huippukertojan lahjoja ole. Hän kuvaa asiat, niin kuin niistä on kuullut isältään ja äidiltään, kirjan päähenkilöiltä Jannelta ja Elisalta. Elisa joutuu kärsijän rooliin kansalaissodan aikoihin ja hyväksikäytön uhriksi sekä valkoisten että punaisten toimesta. Näistä kohtaloista lähtee alulle myös lapsi. Mutta nuorten rakastumiselle ei sekään laita esteitä. Kun mennään vihille, odottaa Elisa raiskaajansa lasta.
Jannella taas on lapsuuden kurimus dominoivien perheenjäsenten taholta. Tietysti syntyy myös skismaa siitä, miten perintö jaetaan ja kenestä tulee talon isäntä.
Pidin Laurilan kerronnasta. Se on konstailematonta, niin kuin tämän genren kirjoissa usein on. Kustantajan kannalta tietysti ratkaisee se, että kerronta on autenttista, ainakin osittain. Lukijoissakin elävät vanhat muistumat isoisien ajalta vielä, vaikka noista ajoista on jo sata vuotta.
Mitä siis? Hyvän kirjan on Laurila kirjoittanut. Ei hän pärjää todellisille mestareille, kuten vaikka Väinö Linnalle ( Täällä pohjantähden alla), mutta hän on kerronnassaan rehellinen, vaikuttava ja suora.
Jouko Varonen
(SARV:n jäsen)
