Kaunis kirja mestarista
Henry Theelin taival
Pertti Mustonen: Köyhä laulaja, Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa, Docendo kustannus 2018
Lapsuusmuistoihini kuuluu elokuva Köyhä laulaja, jota tähditti sen ajan kevyen musiikin ykkönen, Henry Theel. Olin myös aikuisena kuuntelemassa Lappeenrannan puistossa ikääntyneen Henryn konserttia. Miehen äänessä oli vielä entistä sointia, vaikka paras italialainen hurma oli poissa.
Tämä kirja perustuu Henryn pojan, Pertti Mustosen muistelmiin, jotka on toimittanut Maarit Tyrkkö. Mustonen tilittää myös omaa taivaltaan Henryn poikana.
Kun nuori Theel lauloi upseereille Tiritomban italialaisella äänenvärillä, oli tie huipulle alullaan. Viihdytysjoukoissa maine vain kasvoi ja sodan jälkeen mies pääsi todella toteuttamaan itseään laulajana. Oopperalaulajaa hänestä ei tullut, vaikka Henry joskus alasta haaveili. Kevyen musiikin saralla kaikki ovet olivat auki stadin pojalle lähes koko hänen elämänsä ajan. Kansa hurrasi ja osoitti suosiotaan seisten jokaisessa konsertissa. Sehän oli Theelille voimaannuttavaa ja kannusti yhä parempiin suorituksiin.
Theel oli laulaja. Hän ei osannut soittaa tai lukea nuotteja. Opetteli laulut kuuntelemalla maailmantähtiä. Tekikin sen niin jumalaisesti, että kohahdutti kansaa vielä vanhoilla päivillään.
Henryn elämän tärkein nainen oli Svea. Mies kävi välillä Oulussa uuden rakkaan hoivissa, mutta palasi piankin Svean ja kirjan kirjoittajan luo Helsinkiin. Hän rakasti viimeiseen asti lastaan jonka sai avioliiton myötä. Svea jäi leskeksi miehen, lentäjän, kuotua. Henry holhosi Perttiä omana poikanaan.
Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja toimitettu. Anekdootteja on paljon, jopa surullisiakin, mutta kun laulajan taipaleelta ei paljon suruja löydy ennenkuin Olavi Virta ja muut alkoivat ajaa mestarista ohi ja itsetuntoa koeteltiin. Naisjutut hän piti omana tietonaan, eikä kertonut niistä edes omalle pojalleen saati Svealle.
Laitoin tietysti Köyhän laulajan ja Tiritomban soimaan tabletilta, kun tein tätä juttua ja poskelle tuli jotain kosteaa. Olin Theelin ihailija.
Jouko Varonen
