Ei hassumpaa
Presidentti ja prosaisti
Sauli Niinistö: Hiljaisten historia, Teos
Silloin joskus, yli kymmenen vuotta sitten, Sauli Niinistö kirjoitteli proosaa. Arvelin kirjaan tarttuessani, että tietysti sitä vaalihömppää. Mutta mitä vielä, ihan kivoja kertomuksia maan hiljaisista, ja myös silmäätekevistä, fiktiivistä tietysti mutta mukanaan pitävää ja osuvaa.
Niinistö näyttää tällä teoksellaan, että kynä pysyy hänen kädessään ja tekee vielä siedettävää jälkeä. Toteavan tuntuinen teksti on jotakin muuta kuin olen kuullut hänen suustaan presidenttinä. Tietysti pitää olla suu supussa, kun hoitaa presidentin tehtäviä ja varottava irtiottoja mihinkään suuntaan. Niinistön henkilökuvista ei ole pitkä matka runoilija-kolumnisti vaimonsa kirjoihin ja lehtikirjoituksiin. Niissäkin on sama selkeä linja, jossa tietysti, niinkuin arvaa, puhutaan luonnon ihmemaasta ja vältetään ”vaaralliset” aiheet.
Niinistö kertoo tässä kirjassa mm. pelastusarmeijan työntekijästä, joka on jo vähän ikääntynyt, mutta ajattelee terveesti, ei tee itsestään numeroa. Hän analysoi ihmisiä ja tykkää työstään, eikä sen vuoksi niin kuin ihmiset väittävät maisterismiehestä, että hän petaa taivaspaikkaa ja kultaista kruunua. Mies paikallaan.
Entäs kiinalainen rahakirstun vartija, joka pohtii amerikkalaisten saamista yhteistyöhön, niin että Kiinalle tuleekin vähitellen velkojan rooli. Monta seikkaa on otettava huomioon. Liikaa ei sovi sijoitella, vaan sopivat rahavirrat ovat paremmat. Niinistö varmaan tietää mistä kertoo. Hänellä on näkemystä.
Mukaan juttuihin tulee vaihto-oppilas, juoksijalupaus Keniasta, huonomuistinen mies, jne…
Pidin kirjasta. Valtakunnan napamies taitaa tuntea myös ns, varjojen kulkijat ja hiljaiset, jotka tekevät työtään ilman maallista arvostusta. Kaunokirjallisestikin kirja on todella yli valtakunnan keskitason nousevaa proosaa. Ei liikaa elämöi, mutta on psykologisesti tarkkanäköistä. Toivottavasti presidentillä riittää aikaa tällaisiin kaunokirjallisiin ”höpöhommiin” jatkossakin.
Jouko Varonen
