Hiomaton timantti
Okariinansoittajan kirjavat vaiheet
Jorma Hyvönen: Pillipiipari, Reuna Kustannus 2019
Ensin on vaari, muori, Make ja idylli. Sitten tulee joukko tuntemattomia raiskaajia ja tappajia.
Makelle lapsuuden synkät kokemukset jäävät mieleen. Jäävät myös idyllit. Jos oikein ymmärrän, teoksen synkkyys-auvoisuus – juonenkulut peilaavat osaltaan myös kirjailijan omaa psyykenkarttaa. Jos elämä on hilpeimmillään ja herkimmillään, sen kohta kuittaa joku todella karmaiseva takaisku.
Hyvönen on armoitettu jutunkertoja. Hänellä on kyky käytellä fiktiontajuaan ja luoda kertomukseen satoja pikku osasia, milloin rakkaudella kyllästettyjä, milloin verta roiskuvia.
Huomasin, että kirjailijalla on todella ylivertaiset kertojanlahjat. Ajattelin, että juttu ei loppuisi, jos tuon miehen kanssa pääsisi tarinoimaan. Eikä tarvittaisi edes piristeitä. Tykkään juttumiehistä ja kirjoista, joissa on heittäydytty nopearytmiseen tempon ja tapahtumisen vaihteluun.
Joskus kirjailija herkuttelee illuusioilla aina naiiviuteen asti. Toisen kerran tunnelma muuttuu jopa inhorealistiseksi. Kirjan sankari, Make, kokee monenmoista, suurelta osin sellaistakin, jota nuorukaiset viime vuosisadan puolivälin tienoilla ovat kokeneet. Ehkä siksi kirja viehätti niin, että en laskenut sitä käsistäni, vaikka alakerrassa odottivat pullakahvit ja muut herkut. Saunakin taisi lämmetä ja jäähtyä ihan itsekseen.
Ajattelin, että Maken tarinassa olisi aineksia kokonaiseksi kirjailijan elämäntyöksi. Eikä se vieläkään ole myöhäistä. On verikostoa, nyrkkeilijän hommia, melkoinen kirjo naisia, okariinataiteilijan ura ( huh huh), Australian reissu, jne…
Pidin kirjasta. Sen on esikoiskirjalle tyypillinen. Mukaan on ahdettu kaikki mahdollinen. Jäntevyyskin kärsii pahasti. Mutta jutunkertojalle nostan hattua. Hänellä on mielikuvitusta ja taitoa värittää ja virittää tunnelmaa. Hyvönen kuuluu jaloon ja uhanalaiseen tarinaniskijöiden rotuun.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
