Kristinuskon lähteillä
Miten suomalaisten kristillisyys syntyi
Hannu Nyman: Vieraiden varassa, Matkalla uskomme kansainvälisille juurille, Karas-Sana Kustannus
Kyllähän se tiedetään, että suomalaisten jurrikoitten päähän ei kristinusko asettunut ilman väkipakkoa. He kun halusivat kunnioittaa ylijumala ukkoa, mielikkiä, tapiota, ahtia, jne…
Itse asiassa palaan itsekin joskus kansallisille juurillemme ja nimitän Isä Jumalaa usein Yläkerran Ukoksi. En tietä, että vetäiseekö Taivahan Taatto siitä herneen nenuliin vai onko hänellä myös huumorintajua.
No leikit sikseen. Luestekelin tätä Teosta mieluusti ja samalla tosiaan nostalgisoin sitä, että sadoin metrein opettavaisia elämäntarinoita jää ihmisiltä pölyttymään kirjastovarastojen hyllyihin.
Hannu Nyman on ottanut kuitenkin urakan tutustua kristinuskomme juuriin ja tärkeisiin henkilöihin uskonnollisen elämämme taustalla. Sieltä löytyy monta muutakin kuin Piispa Henrik tai Luther ja miksipä ei rikasperinteisen idän uskonnon mahtimiehiä.
” Pääsuuntia on kaksi: itä ja länsi. Idän kristillisyys kulkeutui Venäjän, silloisen Novgorodin kautta ja tavoitti aikanaan itäisen Suomen. Lännen kautta tulleen lähetystyön juuret olivat ensin Irlannissa ja Englannissa, myöhemmin Euroopan mantereella, Ranskassa ja Saksassa.”…
No suomalaiset pistivät hanttiin, mikä tuli jo mainittua. Eikä uskon tuojillakaan ollut usein ”puhtaita jauhoja pussissa”. Lalli Turvautui kirveeseen ja kajautti sillä Piispa Henrikin hengiltä Köyliön järven jäällä. Lukuisia murhenäytelmiä nähtiin myös Suomen kamaralla ja verikin virtasi kun Ruotsista lähdettiin tuomaan ”ilosanomaa” väkisin Suomen kamaralle.
Kirjan tarinat tietysti sekoittuivat omiin aivoituksiini, jotka uskonelämän osalta ovat usein kovin alkukantaisia. Jumalan luonto on tärkeä minulle, kuten vanhoille suomalaisille. En nyt sentään kanna karjalan piirakoita uhripuiden juurelle, mutta vaimokin huikkaa metsään päin, kun lähdemme hyvältä ( tai vaikka huonolta) sieni- ja marjapaikalta, että ”kiitos metsä kiitos”. Se tuntuu jotekin kivalta ja luontevalta. Metsä sitten vastaa huminallaan ja linnunlaululla. Lintuja ja eläimiä rakastan. Juttelen niille rauhallisella äänellä ja ne tulevat usein lähelle, esittelevät perheväkeään, lauleskelevat, antautuvat kuvattaviksi korvat hörössä.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
