Kuukausi: tammikuu 2019

Oppia sarjakuvan tekoon

Vaihtoehto nuorille kuvataiteilijoille

Ilpo Koskela: Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja, uudistettu laitos, Arktinen Banaani Kustannus 2018

” Sarjakuvien tekeminen on mielenkiintoinen harrastus, jossa aika kuluu nopeasti. Se ei myöskään vaadi kalliita väline- tai materiaalihankintoja. Suurin osa tarvittavista työvälineistä löytyy valmiina jokaisen koululaisen kynäkotelosta, tai kirja- ja taidetarvikekaupasta muutaman kymmenen euron investoinnilla.”

Kirjassa perehdytään mm. ideointiin ja käsikirjoittamiseen, työvälineisiin, piirtämiseen, tekstaukseen, viivatekniikkaan ja varjostukseen, perspektiiviin, sarjakuvakerrontaan ja sivusommitteluun, värittämiseen, toimivan kannen merkitykseen, skannaukseen, tallennukseen datamuotoon, originaalien säilytykseen, omakustannemahdollisuuteen, ansaitsemistapoihin, sarjakuvakoulutukseen, fyysisen kunnon ylläpitoon, jne…

Kyseessä on monipuolinen opas, joka sopisi hyvin vaikka oppikirjaksi taideopintoihin. Lukuisin kuvaesimerkein ryyditetty oppi on helpompi ottaa vastaan, kuin pelkkä asiateksti.

Kuvamateriaalista vastaavalle kolme extraplussaa kriitikolta. On tärkeää, että asiat havainnollistetaan hyvin ja arvostettujen taiteilijoiden töitä lainailemalla.

Nykyisin piirtämiseen tarkoitetut valopöydät ja tietokoneavusteinen työskentely ovat tulleet tärkeiksi mahdollisuuksiksi. Myös julkaisu on helpompaa kuin ennenvanhaan. Ystäväni oli tehnyt joskus 70 – luvulla laadukkaan sarjakuvan, jonka maakuntalehti hyväksyikin, mutta huomasi pian, että heidän tekniikallaan ei sarjista pysty julkaisemaan. Onneksi liuskat löydettiin ullakkojen kätköistä ja nykyisellä painotekniikalla saatiin aarre lehden sivuille moniosaisena viidakkoseikkailuna.

Nykytekniikka auttaa monella tapaa sarjakuvantekijää. Kirja innostaa nuorta kuvataiteilijaa, itseoppinutta tai koulut käynyttä, ottamaan haasteen vastaan. Teoksessa annetaan jopa ohjeita liikunnasta ja fyysisen kunnon hoitamisesta. Tietokoneen ja valopöydän ääressä istuminen päiväkaudet käy rankasta työstä.

Mainio kirja. Tällaisia Teoksia tarvitaan nuorille tai varttuneille omaehtoisen sarjakuvataiteen tekijöille. Kiitos kirjasta!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Luovuus ja hyvät kaverisuhteet

Lasten kasvatus on kutsumusammatti

Arja Häkkä/Helena Kuokkanen/Arja Virolainen: Lapsen parhaaksi, Edita-kustannus

”Lasten keskinäiset vuorovaikutussuhteet kaveripiirissä  ovat varhaislapsuudesta alkaen olennainen osa lapsen sosiaalista maailmaa. Hyvät ystävyys- ja kaverisuhteet vahvistavat lapsen persoonallisuuden myönteistä kehitystä, tarjoavat hyväksytyksi tulemisen, yhteenkuuluvuuden ja toveruuden tunteita sekä yleensä emotionaalista turvallisuutta.”

Opettajana tiedän, että emotionaalinen turvallisuus myös kotipiirissä on ratkaisevaa. Tämän olen kokenut monta kertaa, tehnyt kotikäyntejä, keskustellut vanhempien ja lapsen kanssa yhdessä, jne…

Ikävä kyllä näistä käynneistä ja keskusteluista jää varsin vähän käteen. Lapsi ei uskalla kertoa ja vanhemmat ovat mestareita salaamaan esim. alkoholiongelmia tai muita vakavia puutteita lapsen kasvuympäristössä. Sosiaalityöntekijät sen sijaan vaativat selkeitä faktoja, voidakseen alkaa tositoimiin.

Mutta asiaan. Tämä kirja tarjoaa paljon materiaalia mm. varhaiskasvattajien käyttöön. Sen funktio lieneekin oppikirjamainen, mutta kirja sopii myös jokaiselle lasten kanssa elävälle, mm. perheille. Kirja on toisaalta vaikeahkoa yliopistokieltä ja siihen tutustuminen vaatii todella viitseliäisyyttä.

Ensimmäinen jakso käsittelee mm. kasvatusta ja varhaiskasvatusta, modernia lapsuutta, perhekasvatusta, kiusaamista varhaiskasvatuksessa jne… Toinen jakso on omistettu lapsen sosiaaliselle maailmalle päivähoidossa, syrjäytymiselle, riskilapsien tukemiselle, jne…

Kolmannessa jaksossa puhutaan mm. leikin merkityksestä,  neljännessä taide- ja kulttuurikasvatuksesta, viidennessä oppimisprosessin tukemisesta ja kuudennessa varhaiskasvatuksesta työympäristönä.

Minun, entisen koulunjohtajan ja vararehtorin testamentti on:

– rakasta lasta, lapsi aistii kyllä jos kasvattaja on leipäpappi

– hyödynnä luovuutta jokaisessa mahdollisessa tilanteessa

– ota luonto avuksi kasvatuksessa, tee retkiä luontoon, luonto opettaa enemmän kuin teoreettiset oppikirjat ja lapset tykkäävät sellaisesta

Vähän norsunluutornista puhuttua kapulakieltä ( graduja tai väitteitä hyödäntävää?). Mutta kun napsii kultajyviä joukosta niin niitäkin löytyy.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sven Dufvasta Raatteen tielle

Suomalaisten tärkeitä taisteluja ja yhteenottoja

Hakkapeliitoista korpisotureihin, Suomalaisen sotilaan taival, Valitut Palat 2018

Suomalaisen sotilaan taival alkoi paljon aikaisemmin kuin sata vuotta sitten. Ensimmäisestä ”mottitaistelusta” Karjalan Kannaksella on kulunut jo 500 vuotta.

Suomalaiset taistelivat Ruotsin riveissä ennen itsenäisyyttä, mm. Baltiassa, Suomessa ja Keski-Euroopassa. Kirjassa kerrotaan myös niistä miehistä, jotka lähtivät sotimaan seikkailumielellä muiden maiden armeijoihin.

Kansalaissodan ajoista on tässä kirjassa vältetty subjektiivisesti väritettyja kannanottoja. Kirja ei muutenkaan ihannoi sotaa vaan pyrkii kertomaan millaista suomalaisten sota oli eri vuosisatoina. Teos on monumentti suomalaiselle sotilaalle, joka kesti koettelemuksia, osoitti hyvää toverihenkeä ja sankaruutta, oli velvollisuudentuntoinen ja sisukas.

Käsite suomalainen sisu on kiirinyt myös ulkomaille, yhtä hyvin kuin teollisuuden puolella suomalainen takuuvarma laatu.

Kirjan kuvatoimittajalle ja graafiselle suunnittelijalle erityisplussat. Jos kiireisellä nykylukijalla ei ole aikaa tarkkoihin taistelukuvauksiin, niin kirja on taitavasti tehty myös katselu- ja lahjakirjana.

Myös naisten osuuteen taustajoukkoina on annettu arvostusta: ” Sotien aikana Lotta Svärdin panos sekä aktiivisessa maanpuolustuksessa, että kotirintamalla oli täysin korvaamatonta.Yhteensä noin 90 000 lottaa työskenteli ja toimi puolustusvoimien palveluksessa. ”

Kirja oli upea luku- ja katselukokemus. Kirjan pyrkimys siisteihin kuvakulmiin myös kuva-annissa antaa ymmärtää, että sota on kauhea asia ja sitä ei kannata hehkuttaa. Rehti isänmaallinen eetos on kuitenkin säilytetty ja koti-uskonto-isänmaa hengessä on liikuttu.

Isämme turvasivat meille sodattoman ja vapaan Suomen. Siitä hatunnosto myös omalle isälleni, joka toimi viisi vuotta pioneerina sotatanterilla. Ikävä kyllä henkinen huolto ja kriisiapu sodissa ja sodan jälkeen jätettiin pirttiin ja vaimojen hartioille. Sodan traumat saivat jatkua lapsille ja lapsenlapsillekin joiden taakka oli traumainen ja vaikea.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Mika Sundqvistin monimuotoinen ura

” Olen elänyt kohtalaisen täysillä”

Vesa Kontiainen: Mika Sundqvist, Suomirockin sekatyömies, Bazar kustannus 2018

Mika Sundqvistin muistan hienosta biisistä Moottoripyörä on moottoripyörä. Muitakin Mikan tuttuja lauluja on jättänyt muistijäljen mm. Hormoonihiiret, joka voitti Syksyn Sävelen.

Kun laulajalla on pari kunnon hittiä joilla hän on kirjoittanut nimensä suomalaisten sydämiin, niin se on tietysti vientiä paikasta toiseen koko elämäniän ajan.

Sundqvist on siitä järkevä artisti, että on pitänyt raha-asiansa kunnossa, eikä kuningas alkoholikaan ole päässyt murtamaan miestä. Osansa tässä on tietysti topakalla vaimolla, joka on ollut mukana niin uran nousuissa kuin laskuissa.

Sundqvist oli monen yhtyeen mies, joko soittajana tai laulajana. Juicenkin bändistä hänet muistetaan, samoin yhteistyöstä Alwari Tuohitorven kanssa. Sooloartistina hän esiintyi Mikael Martin – nimellä.

70 – luvun lopulla Sundqvist perusti Simo Luukkasen kanssa MSL – studion, jossa tehtiin äänityksiä ja levyjä mm. Juicelta, Epuilta, Popedalta, Hassisen Koneelta, Mikko Alatalolta ja Yöltä.

Mitä siis? Kirja on ehkä taitoltaan ja fontiltaan liian tiivis ”raamattu”, mutta minkäs mahtaa, kun miehen uraan on mahtunut monia kokemuksia. Hauskoilta anekdooteiltakaan ei voi välttyä, kun puhutaan Sundqvistista. Yli 600-sivuinen järkäle on monumentti, jossa kerrataan ja muistellaan suomirockin vaiheita 60-luvulta lähtien. Minulle, iskelmämusiikin ystävälle, kirja on todellinen aarre ja tietysti elin taas kerran ne ajat, joita artistit tuossa vaiheessa, ennen näitä rap-musiikin kurimuksia, ovat kokeneet.

Kirja sopisi myös nuorille artisteille opiksi siitä, että aina on oltava valppaana ja kuulolla, aina on noustava, vaikka joskus kysyntä alkaisi hiipua. Onnenkantamoinen osuu kyllä kohdalle ja se on sitten vientiä koko elämän ajan. Suomen kansa ei unohda hauskuttajiaan, joiden laulut ovat pureutuneet kunnolla, vaikka kerran, heidän sydämiinsä.

Olisikohan kirjan tekijöillä kuitenkin ollut vähän tiivistämisen paikka. Uudenvuoden seutu meni tähän tiukkaan ja pienitekstiseksi ahdettuun kirjaan tutustuessa. Nykynuorisolle se voi olla ylivoimainen paketti.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Pata kattilaa soimaa…

Putinin ajan kritiikkiä taas kerran

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta, Docendo 2018

Kirjan tekijä lähtee tekemään tietokirjaansa romaanin nimikkeellä. Kirja on tottakai palkittu Yhdysvalloissa moneen kertaan, onhan sen tekijä Venäjältä pois muuttanut, katkeroitunut henkilö, joka lataa täyslaidallisen Putinin niskaan.

Yleensä kun nykyisin katsoo television uutisantia, niin huomaa, että uutiskatsausten koostajilla on kahtalainen vaikeus: Kumpaa haukkuisi enemmän Trumpia vai Putinia. Se alkaa jo vähitellen haukottaa.

Gessen tuumii, että kommunismin synnyttämä venäläinen ihmislaji ”homo sovieticus”, joka rakasti auktoriteetteja ja pelkäsi asettua vastavirtaan oli jo katoamassa kun ns. vapauden aika koitti 1980-luvulla. Mutta kohtapa oltiin samassa jamassa uudelleen, kun länsimaisen paratiisin toteuttaminen Venäjällä epäonnistui surkeasti.

Kun lueskelin yliopistossa venäläisen kirjallisuuden approbatur-opintoja, tuli eteen venäläinen arkkityyppi, oblomovilainen ihminen, laiskanpulskea ja kantaaottamaton kansalainen. Ehkä se ei ollut arkuutta tai pelkoa, paremminkin laiskuutta ja mukavuudenrakkautta. Ei pidä lähteä syyhyttä sotaan, oblomovilaiset ihmiset sanoivat ja heitä oli paljon. Niinpä itänaapurin kansa on oppinut tykkäämään auktoriteeteista, etenkin kun he rakentavat itsestään fyysistäkin sankaria kuvilla tiikerillä ratsastavasta ja jääkiekkokentällä maaleja laukovasta isähahmosta.

No, mitalilla on toinenkin puoli. Joskus yksinvaltias tarvitsee kovia otteita. Kekkonenkin kirjoitti myllykirjeen, kun hänen naisasioitaan alettiin repostella lehdissä. Ja kas vain, kohta putosi taas yksi päätoimittaja pallilta.

Että mitä? Kirja vaikutti ns. ”tutulta jutulta”. Jos johtajan, olipa Trump tai Putin, on pyrittävä pitämään kansansa koossa, on joskus jyrähdettävä, joskus käytettävä vieläkin kovempia otteita.

En sulje yliampumisia pois yhtä paljon idän kuin lännen nykyjohtajilta. Tämä kirja kuitenkin vaikutti liian subjektiiviselta kannanotolta maailmanpolitiikkaan. Neuvostokritiikillä on kysyntää kirjallisuuden parissa. Muistuu mieleen vaikkapa Sofi Oksanen, jonka noste taisi loppua yhtä aikaa neuvosteemojen ehtymisen kanssa.

Jouko Varonen