Kuiskaajan paluu
Terävää satiiria
Aimo Vuorinen: Kuiskaajan uudet pakinat
Punarinta tuijottaa mustilla nappisilmillään ja ottaa osaa vanhan miehen arkeen. Terveydenhuolto on ulkomaalaisten tunarien hallussa. Tsu Hui Haista tuli maailman valloittaja ja arvostettu taiteilija, jonka luomuksista maksettiin satumaisia summia. Puppis on koko kaupungin homo. Angela Merkel on viime aikoina ollut levoton. Remonttiin tarvitaan voilokkia, mutta mikä se semmoinen on. Turun linnan kellarissa oleva vanha hirsisalvos herättää ajatuksia vaikka nykyrakentamisesta. Vanha mies ei saa enää pankista rahaa, kun pankkikortti ei toimi. Perunat jäävät kai ostamatta.
Vuorinen tunnettiin vuosikymmeniä maakuntalehden sujuvasanaisena pakinoitsijana. Jopa niin hyvin hänet muistetaan, että joku oli ehdottanut, että pappa tekisi vielä nipun pakinoita. Ja Vuorinenhan tarttui ideaan. Kohta oli käsikirjoitus lähetettävissä kirjapainoon.
Vuorinen kyseenalaistaa nykyajan kotkotukset ja maailmanpolitiikan vinoutumat. Niinpä lukiessa ei tule suru puseroon. Vuorisen teksti on piristävää ja omaleimaista.
Ihan tulevat mieleen vanhat hyvät kuiskaajan pakinat Etelä-Saimaa lehdessä. Lieneekö niin, että asioilla on toisinaan todella taipumus kääntyä päälaelleen ja esim. sotet ja kikyt ovat vain tietynlaista poliitikkojen harhaa, ikiliikkujoita, joilla nostetaan vuodesta toiseen korkeaa ministerin palkkaa.
Lueskelin kirjaa mielenkiinnolla. Tuli toisaalta mieleen toinen yhteiskuntakriitikko, mielensä pahoittaja, jonka aivoitukset ovat lähellä näitä yhteiskuntakriittisiä kannanottoja.
– Hyvää päivää, miten voin palvella? virkailijatar kysyy.
– Haluan nostaa tililtäni rahaa, mies sanoo.
– Meiltä ei voi enää nostaa käteistä.
– Miksiköhän?
– Koska tämä on pankki eikä rahavarasto. …Käteisen jakaminen ei enää vastaa kustannustehokkuus vaatimuksiamme.
Jouko Varonen
