Raikas Eija Ahvo
Ihmisen tehtävä – tuottaa iloa muillekin
Elina Saksala/Eija Ahvo: Elämän sain soimaan, Reuna-kustannus 2021
Eija tyttönen tuotti iloa papalle laulelemalla mukavia lauluja. Hän lienee ollut nuoresta asti jotenkin taiteellinen ja lähti sitten Juankoskelta etsimään vähän kulturellimpaa elämää.
Tie johti teatterikouluun ja sielukas näyttelijä sai nopsasti rooleja ihan tunnettujen vastanäyttelijöiden kanssa. Ja kohta hän oli myös laulaja ja vapaa näyttelijä, jota kutsuivat monet haasteet, myös televisio ja sketsiohjelmat.
Itse olen lähinnä kuunnellut Eija Ahvon sielukkaita laulutulkintoja levyiltä. Hetipä hän asettui Suomen laulajista siihen harvalukuiseen sakkiin, jonka sijoitin tuonne rinnan vasemmalle puolelle, sydämen puolelle.
Ahvo mainitsee, että koko elämän ajan koontina hänen on sanottava, että luonto on ollut tärkeimpiä innoittajia ja luonnosta hän on ehkä löytänyt myös lohdun, jos kriitikot alkavat saada taiteililjan raikkaan hymyn hyytymään.
Tästä olen itsekin samaa mieltä. Parhaillaan odotan lintujen syysmuuton aikoja ja kun vaimolla myös pysyy pitkäzoominen Nikon käsissä, niin elämyksiä tallennetaan aina makroiksi asti ja kuvilla hankitaan myös jotakin hauskaa itselle.
Että mitä. Ahvo on niitä ihmisiä, jotka täyttävät työkalenterin viimeistä riviä myöten surkeilematta. Toki aamujoogaan on aikaa ja luontoreissuihin sekä kalastukseen oman rakkaan kanssa.
Kirja etenee kronogisesti ja viimein tulevat ne kokemukset, kun ansioitunut ja pro Finlandialla palkittu daami alkaa Unicefin lähettilääksi auttamaan mm. Kairon katulapsia.
Ahvo on elänyt monivivahteisen elämän ja jatkaa uraansa sopivilla työtehtävillä hamaan tulevaisuuteen. Ahvolla ei ole kovin paljon särmäistä kerrottavaa. Kuva-antia hän sanoo seuloneensa laatikkojen kätköistä melkoisesti, joten koronavuodeksi on riittänyt puuhaa. Taitaapa mukana vilahdella myös muutamia kivoja anekdootteja taiteilijaelämästä, jotka tietysti stimuloivat tutkimaan kirjaa ihan tosissaan.
Kiitos kirjasta Elina ja Eija.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
