Vaikuttava kuvaus Berliinin muurin alituksesta
Järkyttäviä kokemuksia ja ihmiskohtaloita
Helena Merriman: Pako Berliinin ali, WSOY 2022
Sodan loppuvaiheessa venäläisten joukot rynnivät Saksaan. Suuret määrät ihmisiä jyrättiin panssareiden alle, jopa huviteltiin moisella urotyöllä. No, voittaja saa tehdä mitä hyvänsä, pahoinpidellä, raiskata, silpoa, tappaa.
BBC:n palkittu juontaja Merriman on tehnyt tutkimustyötä hivenen varjoon jääneestä tapahtumasta, johon liittyi tunnelin kaivaminen Berliinin muurin ali.
…”Se on pieni, vain metri kertaa metri, vaivoin tarpeeksi suuri ryömiä läpi, joten ainoa tapa sen sisällä on maata selällään jalat kohti Itä-Berliiniä, työntää isoa lapiota jaloillaan eteenpäin, kaapaista siihen maata ja heittää se taakseen pieneen puukärryyn”…
Jalkapallokentä pituisen tunnelin kaivaminen viiden henkilön voimin on epäinhimillistä puuhaa. Kirjailija liittää kerrontaan harvinaisen tarkkaa detaljitietoa ja dokumenttiaineistoa.
Muuria on toki yritetty ohittaa monilla muillakin keinoilla. Eräs näistä oli kolmentoista metrin korkuinen kuumailmapallo joka kuitenkin nosti lentäjän 2000 metrin jäiseen korkeuteen ja seurasi maahansyöksy. No sen voi arvata miten siinä kävi yrittäjälle.
Tämmöinen kirja kyllä koukuttaa lukijaa ja tummasta yleissävystään huolimatta avaa lähihistoriaa lukijalle. Itse otin kirjan esille aina arkitöiden lomassa ja kyllähän siinä taisi kulahtaa muutama öinenkin tunti.
No usein efektiivisyys viehättää miesväkeä enemmän kuin romanttiset lukuromaanit. Tulihan ne aikanaan tutkittua Anne Fankin päiväkirjatkin ja monet holokaustiin liittyvät dokumenttiopukset.
Eihän sitä sovi ummistää silmiään menneisyydelle. Ne ajat kulkevat mukanamme, tahdoimme tai emme. Niinpä lukijan on pidettävä tunteensa kurissa, kun näitä lukee. Päähän siinä menee sekaisin, jos Raamattuakin tutkii liian tarkasti.
Hyvä kirja, ja liittyy tummaan genreensä oivallisesti. Kohderyhmää löytyy.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen