Kokander pisti kirjan
Vakavaakin pohdintaa komediennelta
Jenni Kokander: Sukupuuttoon kuolleiden planeetta, Tammi Kustannus, 2021
Kokander vaikuttui lapsena mammutinpoikasesta joka oli tuotu näytteille. Jostakin haikeus vain tuli. Nyt piti kirjoittaa kirja, jonka kannessa komeilee mammutti.
Kokander tunnetaan monista viihdeprojekteista televisiossa ja lastenelokuvissa. Mutta niin ne vain sanovat, että klovni joskus kyynelehtii. Kokakanderin silmät kostuivat jopa hänen lukiessaan kirjaa äänikirjaksi. Hän liikuttui kauniista sanoista. Elämänkokemuksella kirjailija juttelee, esim. parisuhteista:
” Minä kyllä luulen, ettei mummi ole päästänyt isää ihan helpolla. Koska minun pappani on päättänyt ratkaista kaikki maailman arvoitukset eikä olla perheensä kanssa, niin mummilla ei ollut kenen kanssa tapella.
Paitsi tietysti isä. Oli muuten hyvä, että mummi joutui sairaalaan, koska isä lopetti heti sen vihaamisen. On outoa, miten aikuiset huutaa toisilleen niin kauan kun kaikki on hyvin”…
Kokander on kirjoittajanoppinsa saanut. Itse opetin aloittelijoita, että lähtekää omista kokemuksista, niin hyvää tulee. Joku täräytti, että Mika Waltarikin kirjoitti Sinuhen, vaikka ei ollut koskaan käynyt Egyptissä. Eipä siihen voinut paljon sanoa. Tuumin, että toisilla on poikkeuksellinen fiktion heittämisen lahja. Lienee Mika kuitenkin lueskellut lähdekirjoja, ettei laskettele ihan puuta-heinää.
Kirjassa kuvataan usein karuja kohtaloita. Semmoistahan se on että menneet traumat varsinkin lapsuuden ja nuoruuden vaikeat vaiheet tekevät ihmisistä taiteilijoita ja kirjailijoita.
Pidin kirjasta. Siinä on tietty huumorin silaus, jonka paikoin laskisin jopa ns. stressihuumoriksi. Saattaapa Kokanderista tulla melkoisen varteenotettava kirjailijakin. Huumori on hyvä lääke jos teksti painuu ahdistuneeksi jorinaksi.
Tsemppiä. Helevata.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
