Valistusupseerien vaikea työ
Propakandaa, koulutusta, viihdyttämistä
Helena Pilke: Omat haukkuivat politrukeiksi, Jatkosodan valistusupseerit, Docendo kustannus 2018
” Vaikka propakandaa puhuttiin etenkin jatkosodan vuosina jatkuvasti paljon, siitä ei kaikissa yhteyksissä edes mainittu, vaan käytettiin lievempiä ja jossakin mielessä jopa sievisteleviä ilmauksia tiedotus ja valistus.”
Hengen nostatusta tarvittiin, etenkin jatkosodan vuosina. Suuri osa ns. valistusupseereista oli eri alojen opiskelijoita. Mukana oli myös pappeja, muusikoita, opettajia, jne…
Isäni, joka palveli sodan aikana viisi vuotta pioneerina, muisteli aina sodan ajan jouluja mieliinpainuvina. Jokaisessa yksikössä järjestettiin yksi tai useampia juhlatilaisuuksia.
Korsun joulun muistaa jokainen. Ruokaa riitti ja ristiriitaisia viinatarjoiluja harrastettiin. Joskus oli sotilailla myös omia viinaksia.
Nykyajan Korsuorkesteri on malliesimerkki siitä, miten musiikin osuus oli korsujuhlissa, jopa arkisissa lepohetkissä tärkeää. Musiikilla luotiin koti-uskonto-isänmaa – henkeä niin rintamalla kuin kotirintamalla.
Keväällä 1941 oletettiin, että edessä oli vain muutamien viikkojen tai kuukausien sota. Maanviljelijät lupailivat tulevansa takaisin jopa heinänniittoon tai viimeistään elonkorjuuseen. Totuus valkeni vähitellen. Harva osasi aavistaa, että sotasavottaa kesti useamman vuoden ajan.
Propakandakomppania – nimi muutettiin tiedotuskomppaniaksi sanan ikävän kaiun vuoksi. Totuus oli, että sotimisessa jouduttiin käyttämään henkistä ja fyysistä pervitiiniä aika paljon. Miesten taistelutahto yritettiin saada pysymään myös asemasodan puuduttavina vuosina.
Kirja on sotahistoriaa sanan parhaassa mielessä. Vaikka sotamiehet suhtautuivat valistusupseereihin skeptisesti, haukkuivat jopa politrukeiksi ( komppanian poliittinen valvoja venäjällä) ovat tiedottajatkin ansainneet oman teoksensa. Pilke on onnistunut tekemään lukijaystävällisen ja mainion teoksen sota-ajoista, tiedottajan ja sotilaan näkökulmista.
Jouko Varonen
