Kun ihmiskuntaa kohtasi tuho
Mielenkiintoisia ja ankeita visioita
Harri V. Hietikko: Pandemian jälkeen, Reuna kustannus 2018
Tohtorismies Hietikko maalailee tuhon jälkeisiä kuvia maapallolla. Ilmastokatastrofi ja tappavat taudit ovat nielaisseet suuren osan maapallon väestöstä. Siis samantapainen olotila, jota ystävämme Pentti Linkola pitää ainoana pelastumisen mahdollisuutena planeetallemme.
Hietikkoa on luonnehdittu suomenkielen uudistajaksi ja omintakaiseksi kirjailijaksi. Hänen kielessään onkin jotain maagista, josta kirjan lukija voi aistia joitakin tummia visioita tulevaisuuteen.
Kun ilmastonmuutosta on seuraillut ja kuullut uutisia eri puolilta maapalloa, ei voi olla ymmärtämättä Hietikon proosan oikeutusta. Kaikki on yksinkertaista, jäljelle jääneiden ihmisten elämä muistuttaa joltakin osin entisiä valtarakenteita, mutta homma on pahanlaisesti vinoutunutta. Ihmisparat elävät muutamissa linnakkeissaan, joita viime vuosisadan muurarit ovat tehneet huolella. Vielä on jäljellä jäänteitä sotilashierarkiasta ja ihmisten välisistä organisaatioista.
Pidin kirjaa vähän vaikeasti lähestyttävänä ja yksityisenä. Tapani on tällaisissa teoksissa etsiä tunneilmastoja ja symbolikieltä, joka antaa oivaltaa kirjailijan näkemyksiä tai analyysia ja paradokseja. Tietysti tunnelma tulevaisuuden katastrofin jälkeisinä aikoina on kuin olisimme palanneet kivikauteen, yksinkertaiseen ruuanlaittoon, kädestä suuhun – kulttuuriin. Ei ole supermarketteja, stadioneja tai koulurakennuksia.
Kirja jätti todella ankean unitunnelman mieleen pitkäksi aikaa. Toivoskelin vain, että kirjailijan linkolalaiset visiot eivät ihan hetipuoliin toteutuisi. Voihan olla, että kirjassa kuvataan niitä asetelmia, joista uusi elämä voi vähitellen versoa. Ainakaan maapalloa ei ole räjäytetty taivaan tuuliin ydinsodalla, vaan ihmiskunta on kokenut osittaisen tuhon, jossa yksi jäljellejääneistä, kirjan päähenkilö seikkailee.
Jouko Varonen
