Kuukausi: huhtikuu 2017

Kiehtova kirja

Jännitteistä fantasiaa

Ville Vuorela: Praedor – Käärmetanssija, Arktinen Banaani

Kirja kertoo päähenkilön Nejahin seikkailuista Galthiassa ja Bovariassa. Kirja on jännitteinen ja sisältää paljon myös roolipeleissä tarvittavia kuvioita. Roolipelien harrastajille kirja tarjoaa paljon tuttua seikkailua, kukaties uuden pelimaailman.

Alun viiltävä kuvaus kertoo siitä miten Nejah joutuu ruoskituksi, koska ei suostu puolisoksi 70 – vuotiaalle ukolle. Vielä pahempaa on odotettavissa, mutta kääpiö auttaa tyttöä ”mustalla juomalla”, joka antaa voimia ja auttaa kestämään kipuja. Itse asiassa juomaa nautittuaan henkilö on valmis taistelemaan yksin vaikka kokonaista armeijaa vastaan.

Nejahista tulee jatkossa seikkailija, katutanssija, varas, vakooja ja tärkeä henkilö myös valtakunnan salaliiton suhteen. Pidin kirjasta. Luulen, että kauan odotettu jatko-osa peleistäkin tutuille seikkailuille, innostaa myös nuoria lukijoita mielikuvitusmatkaan, joka on, mikä parasta, kotimaista ja taitavasti kirjoitettua fantasiaa.

Jos lukija etsii seikkailujen lisäksi syvempiä teemoja ja henkilökemiaa, hän voi tietysti pettyä. Kirja on suurelta osin seikkailuista ja efektiivisestä fantasiasta pitäville suunnattua, tarkkapiirtoista, yksityiskohdissaan mielikuvitusrikasta ja todentuntuista kuvausta.

Vietin kirjan parissa päivän ja jotenkin sympatiani Nejahia kohtaan saivat minut valtoihinsa. Kertojanääni on valloittavaa. Lukuromaanin piirteitä lisää kirjassa toisaalta dominoiva kertojan osuus. Ehkä kirjan pohjalta laaditaan taas fantasiapeli. Kirjailija on luultavasti sitä ikäluokkaa jolla taistelut ja väkivalta ovat tulleet tutuiksi peleistä ja videoista.

”Tegin työnsi miekan takaisin huotraansa ja päästi hitaasti irti sen kahvasta. -Hyvä on, mutta minullakin on ehtoni, hän sanoi. – Sinä lähdet Galthista. Sekä kaupungista että koko valtakunnasta. Sinä katoat ja viet salaisuutesi mennessäsi. Etkä tuo sitä takaisin! Ymmärrätkö?”

Jouko Varonen

 

Erään avioliiton tarina

Viola ja Touko

Pirjo Rissanen: Syyslaulu ( kolmas painos), Gummerus 2017

Pirjo Rissasen kertojanääni on tunnusomaista romaanitaiteelle, jossa ihmiselämän virtoja käsitellään lukijaystävälliseen sävyyn, mutta monipuolisesti, paikoin viiltävästi.

Viola ja Linnea elelevät poikamiestyttöboksissa ja tietysti opiskelijoiden elämään kuuluvat miesseikkailut, joista he kertovat toisilleen joka kuvion. Kunnes Linnea kertoo Violalle poikakaveristaan Toukosta, opettajasta, joka on myös melkein valmis kirjailija. Violan kiinnostus lisääntyy, kun Touko eräänä iltana tulee hakeman Linneaa. Siinä istutaan ja ystävystytään.

Rakkauskin roihahtaa ja niin Viola tulee napanneeksi siskonsa kaverin. Ei Linnea tästä pahakseen pistä, vähättelee juttua, sanoo, että se oli vain eräs tuttavuus muiden joukossa.

Kirja kertoo Violan ja Toukon tarinan alusta loppuun. Toukosta tulee joltinenkin kuuluisuus, niin että iltalehti repii isot otsikot, kun hän riehuu ravintolassa. Lapsista yksi menehtyy tapaturmaisesti. Touko pöhöttyy ja alkoholisoituu vanhemmiten ja kirjoittaa viimeisenä työnään myös oman kuolinilmoituksensa.

Linnean kohtaloksi tulee vaikea sairaus. Kirjan kerronta on selkeää, usein jopa lukuromaanille tyypillistä, hivenen viivyttelevää. Niinpä kirjastakin on tullut melkoinen lukupaketti, yli 600-sivuinen järkäle. Varmaan se on Rissasen romaanitaiteen ystäville hyvä asia, sillä jatkuvuus on aina tärkeää ja turvallinen asia viihdettä hakevalle lukijalle. Kokonaisuus on elämänpituinen ja lapsista Kata vielä lopuksi sitaisee Violan ja Toukon elämän nippuun.

Vietin unettoman yön lukiessani kirjaa. Tuskinpa vietin turhaan, sillä samalla kävin läpi omaa elämääni ja kirjailija-opettajan taivaltani, jota lähelle myös Toukon ja Violan tarina tulee. Touko on kirjailijana vähän häikäilemätön, sillä hän hyödyntää kirjailijoiden tapaan läheistensä asioita ja elämää, vaikka kertookin kirjoissa omasta todellisuudestaan. Siitähän ei välttämättä tykätä.

Kiitos kirjasta. Se oli tietynlaista psykoanalyysia elämän ehtoopuolta elävälle, vähän surumielinen kyllä ja toteava.

Jouko Varonen

Suomen talouden kivikkoinen tie

Eu ja euroero on mahdollisuus

Pekka Korpinen: Suomi kääntyy länteen, Talouden tarina sisäpiiriläisen kertomana, Into-kustannus 2017

Vuonna 1975 Suomi järjesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonfrenssin. Vakauden sijasta Eurooppa on kärsinyt suuria muutoksia. Saksa on yhdistynyt ja Neuvostoliitto hajonnut. Saksa on liian vahva ja Venäjä liian heikko.

Pekka Korpinen puuttuu ensin aikaan, jolloin Suomi oli rähmällään itään päin ja myös kehitykseen, joka on johtanut Suomen yhä tiiviimpään yhteistyöhön lännen kanssa. Korpinen muistaa useaan otteeseen mainita meriittinsä. Hän on ollut Helsingin apulaiskaupungin- johtajana ollessaan myös kollega itsensä Vladimir Putinin kanssa. Kirjan johdattelut ovat suunnilleen tuttuja mistä hyvänsä poliittisesta elämänkerrasta. Kekkosellahan oli vaikea tilanne pitää Suomi samalla kertaa Neuvostoliiton ystävänä ja myös hyvissä suhteissa lännen kanssa. Idän karhu kun ärähti jokaisesta asiasta, jossa Suomi lähestyi länttä.

Korpisella on tietysti ollut käytössään laaja lähdemateriaali, aina hallituksen iltakoulupöytäkirjoja myöten. Niissä kerrottiin mm. EEC vapaakauppasopimus- neuvotteluista, Neuvostoliiton voimakkaasta painostuksesta ja presidentti Kekkosen valinnasta poikkeuslailla.

” Kuinka pitkälle olemma päässeet tai joutuneet matkalla länteen? Voimmeko enää itsenäisesti päättää turvallisuuspoliittisista ratkaisuistamme? Talousintegraatiossa on ollut vastassa vaikeutettu peli ja myös takaiskuja. Turvallisuuspolitiikassa Suomen kannalta tärkeimmät meihin vaikuttavat päätökset taidetaan tehdä yhä Berliinissä, Tukholmassa ja Moskovassa. Ajopuu on tarttunut karikkoon. Suuri taantuma on muuttumassa suureksi pysähtyneisyyden ja uuden aggressiivisuuden ajaksi.”

Se mistä kirjassa pidin, on Korpisen rouhea ja konstailematon tapa lähestyä aihepiirejään. Siinä on annos ”jokamiestä” ja sisäpiirin asiantuntijaa. Se mitä vierastin, oli kirjoittajan tapa tuoda esille suhteitaan ja tietolähteitään, joista on kuitenkin herunut varsin vähän käteen jäävää. Kirja on kuitenkin tavallisen tallaajankin käteen sopiva ja selkeäkielinen.

Jouko Varonen

 

Tuhokehitys on katkaistava

Tammilehto varoittelee

Olli Tammilehto: Tuhokehitys poikki, Yhteiskunnan olomuodon muutos, Into-kustannus 2017

– Talouskasvupakon hallitessa ajattelua on vaikea nähdä, miten tuhosuuntauksesta voi irrottautua.

– Yhteiskuntamme valtiollinenkaan puoli ei ole mikään vapauden valtakunta. Valta julkisen sektorin organisaatioissa on yleensä yhtä keskitettyä kuin yhtiöissä.

– Se, että emme elä todellisessa demokratiassa ja että valta on keskittynyt harvoille, johtaa tiedon tuotannon ja sen välittämisen vääristymiseen.

Olli Tammilehto on vapaa kirjoittaja ja tutkija, jolta on ilmestynyt useita yhteiskunnallisiin epäkohtiiin kriittisesti suhtautuvia teoksia. Niinpä huutia saavat esim. ilmaston pilaajat, kansainväliset tavarakuljetukset, ekologinen ajattelu nyky-yhteiskunnassa, kilpailu, eliittikulttuuri, jne…

Tammilehdon mukaan olemme kulkemassa kohti katastrofia. Maailman talousmuodon tuhoisuus on todettu asia, mutta sitä on vaikea hetkessä muuttaa. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä että esim. ilmastokatastrofi tai ydinsodan uhka saadaan purettua.

Ilmastoa on muutettu vaarallisessa määrin, eliöjärjestelmää on vaurioitettu, fosforin ja typen kiertokulkua on häiritty, metsäpeitettä on supistettu. Äskettäisen tutkimuksen mukaan on mm. metsän tilanne tärkeä, koska se sitoo hiilidioksidia. Tutkimusten mukaan metsän kyky sitoa hiilidioksidia on muuttunut kolmanneksen suuremmaksi 1900 – luvun alusta laskettuna. Mutta metsän muuntuminen on rajallista. Mihin hyvänsä ei ole mahdollisuuksia.

Maailman tila saa meidät helposti lankeamaan epätoivoon. Oikea toivo on aavistus siitä, että ovi parempaan voisi vielä löytyä. Tätä toivoa pitäisi elättää, eikä vaipua epätoivoon, joka edesauttaa tuhokehitystä. Nyky-yhteiskuntaa on monessa yhteydessä moitittu argumentein, jotka ovat esillä tässäkin kirjassa. Parantavia keinoja on vähän. Ehkä tarvitaan yksilöistä lähtevää aktiivisuutta. Demokratiassa on valta kansalla, mutta vaikuttaminen esim. vaaleissa on hidas tie. Tarvittaisiin niitä ihmisessä piileviä ”varjopuolia” joiden pitäisi nousta päällimmäisiksi tukemaan yhteiskunnan olomuodon muutosta.

Hyvä asia on, että tässäkin kirjassa puututaan tuhovoimien vastustamiseen ja levitetään tärkeää tietoa siitä, mihin ollaan menossa, jos asenteet ja ihmisten passiivisuus pysyvät entisellään.

Jouko Varonen

Voiko nöyryytyksestä toipua?

Läheinen ihmissuhde auttaa

Juhani Mattila: Nöyryytys, arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä, Kirjapaja 2017

Kirjoittaja käsittelee nöyryytystä yksilön tai vaikkapa kansakunnan kokemana asiana. Yksilöllä voi olla nöyryytyksen kokemuksia työpaikalla. Häntä voidaan nöyryyttää ihonvärin, ruumiinrakenteen, puhevian, liikalihavuuden, rodun, yms. vuoksi. Nöyryytyksen kokemus lapsuudessa on omiaan viemään itsetunnon myös aikuisiällä. Puhutaan hiljaisista ja aroista ihmisistä, joilla on vaikeuksia solmia ihmissuhteita. Jos nöyryytyksen seurauksia potevalla ihmisellä ei ole toimivia ihmissuhteita, tai hän ei koe itseään rakastetuksi tai hyväksytyksi, voi tilanne kärjistyä vakavammaksi häiriöksi.

Jos ihminen on syntymästään saakka herkästi reagoiva, hän kärsii sielullisista kolhuista muita enemmän. Tällainen ihminen kokee itsensä erilaiseksi ja yksinäiseksi, jopa poikkeavaksi. Tämä aiheuttaa huonommuutta tai voi tehdä toivottomaksi. Jokaisella ihmisellä, erityisherkälläkin, on myös vahvat puolensa, jotka kestävät kolhuja. Voipa olla että ylpeyttä ja arvokkuutta ylläpitävät rakenteet eivät mene rikki, vaan kolhut aiheuttavat vain ohimenevää mielipahaa.

Ihmiselle on tärkeää, että hän kokee olevansa hyväksytty työyhteisössä tai vaikkapa kouluympäristössä. Pahinta on jos henkilö joutuu ns. kynittäväksi kanaksi, eli arvoasteikossa kaikkein alimmaksi. Tällöin sosiaaliset kontaktit nousevat tärkeään arvoon. Myös psykopaattinen pomo voi aiheuttaa kivuliaita nöyryytyskokemuksia monelle.

Itse olen kokenut henkisiä kolhuja niin lapsena kuin nuorena ja työelämässä. Hyvä ihmissuhde, joka on kestänyt koko aikuisiän, on kohdallani ollut ratkaiseva ”lääke” itsetunnon kroonisiin vaurioihin. Myös karjalainen temperamentti on osaltaan auttanut sosiaalisten kontaktien luomisessa ja traumat muistuttavat olemassaolostaan yhä harvemmin.

Kirjan tekijä puuttuu myös terapian mahdollisuuteen traumoja kukistettaessa. Onnistunut hoito antaa ihmiselle mahdollisuuden vapautua tunnelukoista, joita nöyryytykset ovat aiheuttaneet. Toinen ihminen, olkoon se terapeutti tai hyvä ystävä, on kanava jota myöten nöyryytysten kuona poistuu sisimmästä.

Kirja on tärkeä avaus keskustelulle siitä, miten ihmissuhteiden mukanaan tuomat konfliktit eivät pääse vahingoittamaan yksilöä tai pahimmassa tapauksessa traumatisoimaan häntä.

Jouko Varonen

 

Luonto auttaa parisuhdetta

Parisuhde reilaan

Sata kysymystä parisuhteesta, toim. Parisuhdekeskus, Duodecim

Avioparilta, joka oli ollut aviossa 60 vuotta kysyttiin, että onko teillä ollut vaikeuksia liitossanne. Vaimo vastasi pilke silmässä:

– Muutaman kerran olen aikonut tappaa.

Kirja on koottu asiantuntijoiden vastauksista kansalaisten parisuhdetta koskeviin kysymyksiin. Kysymysten kirjo on melkoinen ja niissä käsitellään mm. riippuvuuksia. Joku on alkanut ryypätä eläkepäivillä, jollakin on elämässä pelihelvetti, toinen katsoo pornofilmejä seksin puutteessa, jne… .

Riippuvuudet aiheuttavat paljon riitoja ja vaikeuksia. Riippuvainen ihminen elää elämäänsä vähän sivussa perheen intresseistä Koko perhe kärsii tästä. Vasta kun asiasta kertoo, voi saada tarvitsemaansa tukea. Salailu, joka on monen ratkaisu tilanteeseen, on kuitenkin paljon raskaampaa kuin asiasta kertominen. Alkoholiriippuvuuteen liittyy usein myös henkinen ja fyysinen väkivalta, jolloin myös parisuhteen purku voi havahduttaa puolison etsimään apua ongelmaansa.

Muita ongemiakin on kosolti. Joskus toinen puoliso ei ole sitoutuvaa tyyppiä, vaan haluaa jatkaa elämäänsä kuin ennen sinkkuna. Tietynlainen erillisyys on kuitenkin suhteessa usein rakentava voima. Jos toinen saa harrastaa omia asioitaan ja seurustella yhtävien kanssa, ilman mustasukkaisuutta, ollaan siirrytty suhteessa uudelle, kestävämmälle tasolle.

Uskottomuus on tietysti vakavampi juttu kuin luulisi. Usein ajatellaan, että ”se on kerrasta poikki”. Jos asiasta kuitenkin voidaan keskustella ja kenties sopia konflikti, on liitto kokenut kriisin, joka vahvistaa.

Kirja on hyvä opas vaikka nuorelle parille, miksei alan asiantuntijoille, kuten parisuhdeneuvojille. Itse olen samoilla linjoilla kuin jutun alussa mainitsemani iäkäs pari. Kaikki mistä voidaan keskustella ja sopia, rakentaa suhdetta. Kirjan käsittelemiä ongelmakenttiä on varmaan lievemmässä muodossa jokaisella parilla. Nykynuoret eivät ehkä kestä vaikeuksia yhtä hyvin kuin vaikkapa 70-luvulla avioituneet. Joskus on myös oman lapsuuden perheen malli muovaamassa puolisoiden käytöstä tiettyyn suuntaan. Oma vinkkini parisuhteiden hoidolle on luonto kaikkine mahdollisuuksineen. Luonnossa liikkuminen ja muutkin yhteiset harrastukset ovat omiaan hoitamaan myös parisuhteiden ongelmia.

Jouko Varonen

 

Hyväksikäyttö on rikos

Nina Kähäri: Silta sumusta valoon, Art House 2017

Nina Kähäri, kirjan kirjoittaja, luonnehtii seksuaalista hyväksykäyttöä rikokseksi, jonka tekijä on saatava vastuuseen. Joskus asiaa kuitenkin salaillaan ja sitä pidetään tabuna. Onpa sellaisiakin tapauksia, että hyväksikäyttäjä uhkaa uhria väkivallalla, jos asia tuodaan julki. Tärkeintä tässä kirjassa on kuitenkin se, että kirjoittaja haluaa, omaan kokemaansa nojaten tarjota auttavan kätensä ja tien sumusta valoon, vihreälle niitylle. Mutta vihreälle niitylle johtaa riippusilta, jonka alla on vaarallinen koski. Tarvitaan ystävien ja asiantuntijoiden apua, että sillan lahot lankut vaihdetaan uusiin ja kävely onnistuu. Joskus henkilö jopa putoaa koskeen, mutta silloin on ystävien ja tukihenkilöiden apu tärkeä.

Itse koin lapsena traumaattista väkivaltaa sodassa henkisesti invalidisoituneen isäni taholta. Joskus juoksin hangessa pakoon uhkaavaa pistoolinpiippua, sorruin hankeen ja itkin järkyttyneenä. Tiedän jotakin siitä, miten tällaiset muistot pysyvät mielessä ja traumatisoivat vielä aikuisiällä. Henkinen ja fyysinen väkivalta on tietysti eri asia kuin tämän kirjan aihepiiri.

Kirjassa on lukuisia kertomuksia ja tositarinoita seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneilta. Yhteistä näillä tarinoilla on ehkä se, että usein hyväksikäyttäjä ei käytä pakkoa vaan tavallaan ”houkuttelee” uhrin mukaan näihin puuhiin. Joskus lapsen seksuaalisuus herää nuorellakin iällä ja tämä on omiaan stimuloimaan hyväksikäyttäjää.

Kirja antaa ohjeita ammattiavun hankkimiseen, ystävien ja läheisten tukeen turvautumiseen, omaan henkiseen huoltoon, johon kuuluu mm. luovuus, kuten kuvataide tai musiikki ym. .

Tärkeää on, että hyväksikäytetty henkilö löytää elämäänsä ns. ”vaihtelua”, sosiaalisia kontakteja ja asioita, jotka joskus auttavat vaikeiden kohtaloiden kestämisessä. Omat traumani jatkuivat yli kymmenvuotiaaksi. Niitä ei voi verrata kirjan aihepiireihin, mutta henkinen hyväksikäyttökin voi olla eräs hyväksikäytön muoto. Aikuisiällä turvauduin ammattiapuun, mutta yhä vielä nuo lapsuuden tapahtumat tunkeutuvat uniin. On eräs asia, joka on opittava, nimittäin anteeksianto. Jos katkeruus ja kauna jäävät taka-alalle, ollaan jo loppupuolella sitä riippusiltaa, joka johtaa sumusta aurinkoon ja vihreälle niitylle.

Kirjan tekijä voisi mielestäni muistaa, että monella miehellä, kuten itsellänikin, on lapsuuden ajan traumaattisia kokemuksia naisten suorittaman hyväksikäytön vuoksi.  Usein nainen koetaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteena enemmän kuin osallisena siihen. Kuvaavaa on, että jos mies hyväilee lasta intiimisti kuten nainen, se on hyväksikäyttöä.

Jouko Varonen

 

Aarrearkku!

Vanhoja tarinoita

Myytillisiä tarinoita, toim. Lauri Simonsuuri, SKS – Kustannus 2017

Ennen vanhaan kerrottiin ns. edellätulijoista. Monella ihmisellä oli henkiolento, joka tuli paikelle, ennen tätä mainittua henkilöä. Niinpä jonkun talon isäntä voi karauttaa hevosella pihaan, laittaa hevoselle heiniä – ja kadota jäljettömiin. Vanhat ihmiset tiesivät, että se oli ”edellätulija” ja mies tulisi kohta paikalle samalla tavalla kuin henkiolento. Niin myös tapahtui.

Joskus henkiolento tarkoitti myös sitä, että henkilö kuolisi lähiaikoina. Naapurukset olivat lähteneet hääpaikalle vieraiksi ja joku henki varoitti toista miestä menemästä häätaloon. Hän mainitsi kaverilleen, että hänen ei pitäisi mennä sinne. Kun miesten menoa seurattiin akkunasta, nähtiin heidän seurassaan kolmaskin henkilö. Häätalossa syntyi tappelu ja em. mies puukotettiin kuoliaaksi. Ihmiset tiesivät, että kolmas henkilö miesten seurassa oli sen miehen henkiolento, joka varoitti – mutta tuloksetta.

Joskus suuri kala tai saalis on saajalleen ennen jostakin pahasta. Myös yleensä aran metsäneläimen ilmestyminen lähipiiriin tietää monesti jopa kuolemaa. Kodin lähelle tulevat oudot linnut tai eläimet voivat merkitä myös sotaa tai muuta vaikeutta. Niinpä, kun talon seinää hakkasi tikka useana päivänä, se ennusti kuolemaa ja kohta talon tytöistä kaksi kuoli.

Tämä kirja, joka on koottu arkistoista, on ehtinyt uuteen painokseen. Näitä tarinoita on kerrottu kalamajojen hämyssä, puhdetöitä tehdessä iltasella tai vaikka rakovalkealla. Lapset olivat usein kuulijoina. Nykyajan lapset tosin näkevät paljon pahempia juttuja televisiosta lasten katseluaikaan tai pelien sotaleikeistä.

Vietin kirjan parissa paljon aikaa. Kertojat ovat jutelleet tarinoiden tallentajalle lyhyehköjä juttuja, joskus sivun tai parinkin pituisia. Kirjaa tehdessä on huomioitu myös aineiston keruu eri maakunnista, joka tietysti rikastuttaa kirjan antia.

Kirjan eräs etu on se, että tarinoiden ohessa on tallennettu vanhaa kulttuuria, kuten eräässä tervanpolttojutussa, jossa kettu ilmestyi tervahaudalle ja lähestyi yhtä miestä. Kohtapa mies kuoli vasta 50 vuoden iässä. Nykyisenä citykettujen aikana ketun tuleminen lähelle, ei liene tosin kummakaan juttu.

Pidän kirjaa aarteena. Palaan sen pariin vielä monta kertaa. Tietysti kirjan turhan pieni fontti rajoittaa sen lukijakuntaa. Varsinkin vanhempi ikäluokka voi saada tästä haittaa. Eräs keino olisi ollut suurentaa fonttia ja tehdä kirjan taitosta lukijaystävällisempi karsien samantyyppisiä juttuja.

Jouko Varonen

Suomi on kallis maa

Elintarviketuotanto on pyhä lehmä

Seppo Konttinen: Kallis ruokakassi, Kuka nostaa Suomessa ruuan hintaa? Into-kustannus 2017

Entinen Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen on tehnyt kriittisiä talousohjelmia radioon ja kirjoittanut kirjoja Suomen talouselämästä. Hän perehtyy yleensä hyvin aihepiireihin joista puhuu tai kirjoittaa.

Nyt ovat liipasimella mm. maataloustuet ja terveys- ja vanhustehnoitopalvelujen yksityistäminen.

” Hallituksen ideologiset tavoitteet kiteytyvät ohjelman lauseeseen: kaikkien kannalta on tärkeää, että kilpailua lisätään ja julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle. Velanoton hillitsemisen varjolla ollaankin kovaa vauhtia yksityistämässä terveydenhoitoa ja vanhusten hoitoa suurille monikansallisille veronvälttelijöille.”

Hallitusohjelmassa sanotaan, että Suomen näivettymiskierre on katkaistava. Niinpä leikataan opintotukea, lapsilisiä, lääkekorvauksia ja kansaneläkettä. Suuntana on kurjistaa eläkeläisten ja työttömien elämää. Työttömyysturvaa heikennetään, asumistukea pudotetaan, terveyskeskusmaksuja korotetaan.

No tietysti, jos kirjaa lukee, huomaa piankin, että näitä asioita tulee esille jokaisessa puheenvuorossa, jossa oppositio pääseen ääneen. Kauppojen suhteen hallitus suosii myös ns. suurten taajamien tarjontaa, ja pienten kauppojen kohtalon kellot lyövät yhä useammin. Lihan tuotannossa suositaan suuria lihajättejä, joiden markkinaosuus on yli 60 prosenttia. Pienyrittäjien tuotteita ei useinkaan löydy kauppojen hyllyiltä.

Konttinen puuttuu metsätalouteen, elintarvikekauppaan, maaseudun elvyttämiseen, maidontuotantoon, lahjuksiin, kilpailun näivettämiseen ruokaketjussa, maatalouden tukiaisiin, jne…

Kirja on tiivis paketti tarkkaan tutkittua asiaa. Siinä ei ole satsattu lukijaystävällisyyteen, vaan siihen, miten saadaan osoitettua hallituksen mokat ja korruptio. Yleensä Konttinen puhuu tietysti poliittisen opposition suulla ja joskus lukiessa tulee se tuntu, että tässä tarvittaisiin myös hallituksen edustajien vasta-argumentteja, kuten hyvissä vaalikeskusteluissa on tapana. Lienee eräänlainen vaalikirja tämäkin vaikka ongelmat ovat todellisia.

Jouko Varonen