Kuukausi: kesäkuu 2019

Ite taidetta tuntureilta – Saimaalle

Kansan taide elää ja voi hyvin

Ite vaaroilla, Ite käsillä, Ite rajoilla, Ite Saimaalla, Ite kaakossa, Ite Lapissa, Maahenki Kustannus Oy

Ite-taiteilijoihin puun muotoilijoina olen tutustunut työnsä ääressä mm. Punkaharjun Puukeskus Lustossa, Lappeenrannan Pihatossa, kauppojen pihoissa tai muilla sopivilla paikoilla. Eteeni on sattunut paljon Ite-taidetta Suomea ja Lappia kierrellessä. Pohjoisen ihmiset ne vasta ovat idearikkaita näissä taiteenlajeissa. Kas kun mitä erikoisemman ja suuremman taideteoksen tällää myymälän lähelle tien vierelle, sitä suurempi on kassakoneen kilinä. Lapin mytologia on ehtymätön lähde tämänsuuntaisiin ideointeihin. Etelän turistiin ne uppoavat kuin kuuma veitsi voihin.

”ITE-taiteen elinvoimaisuus on jo Suomessakin osoittanut, etteivät kätten taidot ole hävinneet eivätkä häviä niin kauan kuin taidon, kyvyn ja tekemisen tarpeet ovat osa ihmisen itseilmaisua. Luovat teot pysyvät ja muuttuvat siinä kuin muutkin kulttuuriset käytännöt ja arvostukset. Tämän päivän kansantaiteen teoksilla on sellainenkin taianomainen voima, että niiden kautta visuaalinen maailma avautuu myös menneen suuntaan.”

Omista kokemuksistani tulevat mieleen mm. kuvani, jonka Hannu Karpo ja Enska Itkonen julkaisivat Apu-lehden liikennepalstallaan. Siinä oli Lappeenrannan Ylämaan tien varteen kerätty koko aitan seinän täydeltä autojen pölykapseleita. Kerrassaan vaikuttava näky. Karpo lupasi ohi ajaessaan tarjota pullon makujuomaa talon väelle onnistuneesta teoksesta.

Toisen kerran tapasin ite-taiteilijan Mikkelin tien varressa. Hänen kanssaan ystävystyin ja ystävyyden sinetiksi hän antoi minulle ilman korvausta neljä moottorisahalla taiteiltua pöllöä. Rönkköstä patsaspuistoineen on tullut tavattua, Särestön pihassa oleva sääsken monumentti nähty, lukematon määrä moottorisahalla taiteiltuja karhuja ihailtu. Mutta nämä ovat vain raapaisu monipuolisen Ite-taiteen karttaan.

Että mitä? Kirjasarja oli oivallinen matka ITE-taiteen syvimpään olemukseen, suorastaan ilotulitus, joka piti aloittaa alusta, kun viimeisen kirjan takakansi kolahti käteen. ITE-taiteilijoita on joskus nimitetty kylähulluiksi. Siihen voi sanoa, että sitten muutamat lääkäritkin, jotka harrastavat tätä lajia autotalleissaan ovat siis kylähulluja. Parempaan elämystä en kesän 2019 aloittajaisiksi tarvinnut. Ei se ollut sängynpohjalla makoilua kauniina hellepäivänä vaan suuri ja nyanssirikas kulttuurikokemus jossa oli mukana myös paljon paljon lämmintä huumoria.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Kirjoittaja jossakin pohjoisessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paratiisissa Arboretum Mustilassa

Kesän parhaita hetkiä taas kerran

– Jouko Varonen täällä, missä vaiheessa atsaleat rhodot?

– No etpä olisi voinut soittaa parempaan aikaan. Parhaimmillaan.

– Kiitos. Tullanpa sitten käymään.

Mitäs muuta kuin reissun päälle, me luontokuvaajat kun emme ole tottuneet aikailemaan. Ajeltiin nopsasti Elimäelle ja tietysti piti ensin käydä pirtsakoitten kahvilatyttöjen juttusilla. Jasmin ja Sanna olivat kuin ruusunnuppuja, hymy herkässä ja palvelualttiita viimeisen päälle.

Itsensä Arboretumin pomon, Jukka Reinikaisen, tapasimme terassilla. Oli oikein nuorekas ja ystävällinen mies, vaikka tietysti sesonkiaikaan kiireitä pukkaa.

Reinikainen kertoi, että Arboretum Mustilan perusti vuonna 1902 valtioneuvos A.F. Tigerstedt istuttaessaan ensimmäiset puulajit sinne. Tänään alue on kohonnut lajissaan ainutlaatuiseksi puu- ja koristekasvien kokeilualueeksi koko Pohjois-Euroopassa.

Mittakaavaa Arboretumille antaa tieto, että siellä on lähes 100 havupuulajia , 200 lehtipuulajia, 150 lajiketta alppiruusuja ja atsaleoja, lukuisia pensaita, köynnöksiä ja perennoja eri puolilta maapalloa. Alppiruusuilla on paras kukinta-aika kesäkuussa, jolloin tuhannet pensaat pukevat metsänpohjan värikkääksi kukkamereksi.

Läksimme tapamme mukaan tallustamaan kohti atsaleapuistoa, joka on ensimmäinen paratiisimainen kohde reiteillä, joita voi valita useasta kilometristä vähemmän vaativiin. Niinpä polku sopii myös liikuntarajoitteisille ja näky antaa virtaa niin paljon, että sitä riittää enemmän, kuin kymmenestä etelänmatkasta.

Toki piti ottaa kahvion mainioita leivonnaisia oikein tupla-annokset kun tultiin metsästä.  Tuoreita ja maistuvia kuin konsanaan huippukokkien tekemät gourmet-luomukset. Terassilla oli myös sosiaalista kanssakäymistä iloisen keskustelun merkeissä.

Ajeltiin kohti Lappeenrantaa. Mieli ihan teki napsaista auton CD-soitin kiinni ja pistää virittää duetto tai pari, kun luontokuvaaja- toimittajat sattuivat olemaan myös musiikkiin erikoistuneita opettajia:

– On kesän kirkas huomen ja suvi suloinen…

Elisabet Varonen ( luontokuvaaja)

Jouko Varonen ( toimittaja SARV:n jäsen)

Museon johtaja Jukka Reinikainen

Kahvion herttaiset tytöt Jasmin ( mustissaan) ja Sanna.

Toimittaja-kuvaajat Jouko ja Elisabet

Atsaleapuiston huumaavaa väriloistoa

Kiteen eläinpuisto pitää kokea!

Karhu tulee polulla vastaan

Olihan sekin koettava, että otso tallusteli kuuntelemaan kuvaajakaveriani ja viihtyi varsin hyvin, istahti nauttiman pehmeästä ja ystävällisestä puheesta.

Tultiin puistoon juuri sopivasti, kun aurinko helotti siniseltä taivaalta, kalkkunat pitivä konserttiaan heltta kiukusta punaisena, bambit asettuivat ryhmäpotrettiin, kyykäärme otti virtaa kesäkuun auringosta, pitkäsarvinen lehmän sukulainen nautti silminnähden kesän kiireettömästä tunnelmasta, rinkelisarvinen pässi tuumi, että mitähän ne raksuttelevat noita laitteitaan, tai raksutelkoot vain, mitäpä se minua liikuttaa.

Paljon oli muutakin nähtävää ja koettavaa, muun muassa upea järvimaisema, jota ihastelimme tovin. Eväiden syöntiä varten oli penkkejä ja mikä mukavinta, kaupungin lähiön rivitaloahdistus unohtui tyystin.

Kiteen eläinpuisto on siirtynyt nuoremman sukupolven hoteisiin. Uudet isännät, Kalle ja Olga Keskimäki ottivat meidän ystävällisesti vastaan ja miljöö ihmisineen henki aitoa pohjois-karjalaista vieraanvaraisuutta. Tarjolla on myös yöpymismahdollisuus ja vesipuisto ihanuuksineen, sekä Suomen suurimpiin kuuluva tanssipaviljonki.

No, emme jääneet tällä kertaa pidemmäksi aikaa, mutta rintaan, tuonne vasemmalle puolelle, latautui elämänvoimaa ja virtaa kiitettävässä määrin. On tullut vietettyä useampi vuorokausi eläinpuistossa ja paratiisin mahdollisuuksista nauttien.

Joskus tuli reissussa tenkkapoo, kun opastauluja oli vähänlaisesti ja vieraampi etelän henkilö sekoili poluilla. Kaverini jo tuumikin, että poistumisreitti ravintolaan olisi ainakin syytä viitoittaa paremmin. No kyllähän moisen probleemin selvittää ja jos joutuu vähän harhailemaan, niin sehän antaa vain uusia kuvausmahdollisuuksia.

Vielä piti käydä matkamuistomyymälässä, ostaa kortit ja nauttia ravintolan antimista. Sitten auton keula kohti Lappeenrantaa yhtä elämystä rikkaampina.

Jouko Varonen (SARV:n jäsen)

Elisabet Varonen ( luontokuvaaja)

Kalle Keskimäki ( puiston johtaja)

Elisabet Varonen ( kuvaaja)

Taivaan porteilla

Musiikki tarjoaa lohtua ja iloa

Toivon ja valon lauluja, 4 CD Boxi, Valitut Palat 2019

Jumala rakastaa maailmaa, Olen kuullut on kaupunki tuolla, Kotikirkkoni, Oi Herra jos mä matkamies maan, Onpa taivaassa tarjonna lapsillekin, Sun kätes Herra voimakkaan, Päivä vain ja hetki kerrallansa, Herra kädelläsi, Sua kohti herrani, Oi muistatko vielä sen virren, Suojelusenkeli, Kiitos sulle Jumalani…

Jo ensimmäisen levyn lauluista tulee kuulijalle mieleen monta muistoa. Titanic-laivan upotessa lauloivat matkustajat laivan orkesterin säestyksellä ( Nearer My God To Thee) eli Sua kohti Herrani.

Istuin Lappeen kirkossa, kun Kari Tapio lauloi viimeisiä keikkojaan ja esitti vaikuttavasti Olen kuullut on kaupunki tuolla. Välillä piti Karin istahtaa lepäämään, mutta mitäpä tuosta.

Koululaisille oli mieluinen laulu Onpa taivaassa tarjonna lapsillekin. Sitäkin lauloimme luokkani kanssa piano- ja kitarasäestyksellä kevään kynnyksellä. Joskus läksimme luontoonkin kitaran kanssa, istuimme kivillä ja nautimme samalla lintujen konserteista.

Lalujen esittäjäskaala on jokaisessa levyssä taattua kotimaista parhaimmistoa. Niinpä mukana ovat mm. : Loiri, Edelmann, Kuoppamäki, Fredi, Grön, Hallikainen, Ekola, Klimenko, Kaunisto, Petri Laaksonen, Tuure Kilpeläinen, Carola, Riki Sorsa, jne jne…

Tällainen kokoelma painuu rauhoittavana rinnan vasemmalle puolelle vääjäämättömästi. Kuuntelin lauluja sunnuntaipäivän lepohetkillä. Ulkona oli yksi kevään harvoista sadepäivistä. Luonto sai sateesta virvoitusta ja minä näistä iki-ihanista nostalgioista.

Viime vuosina on suomalaisia viihdetaiteilijoita kuultu enenevässä määrin kirkkokonserteissa. Itse olen tällaistenkin tilaisuuksien ystävä. Loirit ja Grönit on tullut nautittua useampaan kertaan vaimon kanssa.

Tämä kokoelma on suuri kulttuuriteko. Uskonnollisen musiikin taltioiminen on tietysti riskaabelia, mutta levyt löytävät varmasti kohderyhmänsä, koska kirkollinen musiikki ja sen ääressä hiljentyminen kuuluvat pehmeisiin ja psyykeä hoitaviin asioihin.

Nämä arvot ovat nousseet yhä tärkeämmiksi nykyisenä, hektisenä aikana. On ollut puhetta myös vanhusten hoidon puutteista. Siitä vain levy soimaan vanhainkodin oleskeluhuoneen pöydälle kukkamaljakon viereen. Kukaan ei varmaan pane vastaan pientä hartaushetkeä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen