Joukon Taideblogi

Lapsinäkökulmia vuoden 1918 tapahtumiin

Koskettava kirja

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, Otava 2018

Kirja kertoo Eevasta ja hänen pikkuveljestään Einosta sekä ikuisesta koston mielialasta. Sanotaan, että jos vanhoja kaunoja kantaa mielessään, niin siinä samalla pilaa myös nykyisyytensä. Eevalla ja Einolla on kuitenkin niin huonoja muistoja vuoden 1918 tapahtumista, vankileiristä ja isän lähdöstä punaisten riveihin, että sellaisista ei aivan helpoilla liturgioilla selviä. Eeva on pikkuveljensä tuki ja turva myös vankileirillä Hennalassa.

Kuvaus siirtyy piankin Amerikkaan, jossa Hennalan vankileirin teloittaja tekee valelääkärin hommia. Kun Lahdessa asuvat Eino ja Eeva löytävät samaisen Henrikin, alkaa tietysti kostomieliala nostaa päätään.

Kirjassa on erotiikkaa, väkivaltaa, inhottavia ihmisiä, jne… Kokonaisuus muuttuu vähitellen myös alun rauhallisista maalaisidylleistä, sekä isän ja äidin vähittäisestä masentumisesta tummiksi lapsinäkökulmiksi, joista kansalaissotaa ei ole paljon kuvattu

Lahtelainen Pasi Pekkola ( s. 1981) tuntuu hallitsevan asiansa ja mikä parasta hän osaa luoda uskottavaa fiktiota, eikä turvaudu dokumentteihin. Niinpä nyt lieneekin Finlandia-raadilla pohdittavana mitkä viime vuosisadan alkua käsittelevistä kirjoista otettaisiin ehdolle. Pekkola, nuori lupaus, sinne olisi ehdottomasti saatava mahtumaan.

Pekkola on työskennellyt mm. toimittajana, ja ammattiurheilijana. Ulkomaan kautensa jälkeen hän palasi synnyinseudulleen keskittyäkseen kirjoittamiseen.

Kirja on hyvä, ottaen huomioon, että aiheesta on kirjoitettu paljon myös keskitason alle jäävää proosaa. Itseni nappasivat kirjassa mukaansa erityisesti Eevan ja Einon lapsuuskuvaukset ja juonenkäänteet aina aikuisuuteen asti, sekä lopun trilleriksikin kääntyvä tyyli.

Jouko Varonen

 

 

 

Päivi Lipposen hyytävä romaani

Kirja joka pitää lukea

Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi, romaani, WSOY 2018

Päivi Lipponen, poliitikko Paavo Lipposen vaimo, päätti että elämällä on tehtävä jotakin muutakin kuin toista tohtorinväitettä tai lääkäriksi opiskelua. Vaikeista sairauksistaan eroon taistellut Paavo tuumi, että ei tohtorinväitteitä tai lääkärin papereita, vaan jotakin mieleistä. Niinpä Päivi kirjoitti tiiliskiviromaanin joka sijoittuu vuosiin 1917-1945.

Kirjassa on osa arkistoista lainattua, osa omaa fiktiota, viiltäviä kohtaloita ja lukuroomaaniksikin kelpaavia juonenkulkuja. Eräs päähenkilöistä on Aila, joka ajautuu Saksaan töihin, koska kihlattu taistelee itärintamalla ja näin olisi mahdollisuus tavata häntä vähän useammin. Hän näkee miten Ukrainassa talutetaan kolmeasataa juutalaista kohti tuntemattomia kohtaloita natsien toimesta.

”Aila jähmettyi ikkunan ääreen muistaessaan mitä Hans oli kertonut. Hän halusi huutaa: – Älkää antautuko, teitä on enemmän, nouskaa vastarintaan, joku teistä voi paeta! mutta ei hän rohjennut. Hän pelkäsi, että joku sotilaista huomaisi hänen varjonsa ikkunassa, jos hän puuttuisi tilanteeseen, mitä tapahtuisi. Kuten Hans oli kertonut, juutalaisten auttamisesta oli säädetty kuolemanrangaistus.”…

Kirjassa on useita elämän- ja rakkaustarinoita, jotka eivät aina pääty onnellisesti. Aika on huono, se ei säästä ketään, vähiten juutalaisia. Myös Hans joutuu tilille 2000-luvulla natsiyhteyksistään. Hän myöntää  toimineensa vartijana ja tehneensä velvollisuutensa, mutta se ei tunnu riittävän tuomareille.

Kirja on kiinnostava romaanimuotoinen kannanotto arkoihin aiheisiin. Teksti on joskus niin vakuuttavaa ja todella autenttisentuntuista, että lukijalla, kuten minulla, kulkevat kylmät väreet pitkin ihoa. Pitihän kirja lukea ihan takakanteen asti, kun jäin koukkuun Lipposen maalaamiin ihmiskohtaloihin.

Menestystä vain esikoisensa kirjoittaneelle kirjailijalle ja toivotaan jatkoa romaanikäsikirjoitusten parissa. Tämä aihe on kuolematon. Haavat eivät umpeudu. Lipponen on repäissyt vielä muutamia arpia vuotaviksi haavoiksi. Sen hän tekee ihmisyyden vuoksi, ettei totuus unohtuisi ja voisimme oppia jotakin menneistä vuosista.

Jouko Varonen

 

 

 

 

”Onhan tässä seisoskeltu”

Mainio teos kuninkaallisesta avioliitosta

Ingrid Seward: Elizabeth ja Philip, Kuninkaallisen avioliiton tarina, Minerva-kustannus 2018

Kun prinssi Philip jäi eläkkeelle velvollisuuksistaan, hän naureskeli jotenkin tähän tapaan: ” Onhan tässä tullutkin jo seisoskeltua.” Lausahdus kuvastaa hyvin hänen työtään, johon tärkeänä osana kuului seisoa pari-kolme askelta kuningattaren takana juhlallisuuksien aikana.

Kuningatar oli verbaaleilta kyvyiltään vähän vaisumpi kuin sujuvasanainen ja vitsikäskin Philip. Toisaalta asiassa voi olla myös viisautta, koska kuningattaren jokaista sanaa helposti siteerattiin lehdistössä ja virheitä tai sammakoita ei kannattanut päästää suustaan. Kun tuli tieto prinsessa Dianan kuolemasta, tokaisi kuningatar kuitenkin hätääntyneenä lausahduksen, joka on jäänyt monelle mieleen: – Olikohan jarruja käsitelty?

Kirja kertoo epäsäätyisen avioliiton alkuvaiheista ja Philipin, pennittömän hurmurin kyseenalaisesta saksalaistaustasta, perheen ilon ja murheen hetkistä, joissa Philipin rooli oli muutakin kuin seisoskelua. Hän on ollut vahva tuki ja turva kuningattarelle ja sopeutunut kuninkaallisen elämän kiemuroihin mukisematta. Joskus hän on tietysti saanut kuulla, että kollegoilla, jos sitä sanaa voi käyttää kuninkaallisista puolisoista, on elämä ollut helpompaa.

Kirja vilisee anekdootteja ja on siinä mielessä hyvä elämänkerta. Lukijan mielenkiinto säilyy ehdottomasti aivan takakanteen asti. Tietysti kirja on tehty tiettyä kuninkaallista shapluuna käytellen. Vielä riittää kuitenkin aineistoa ja oivallisia kuvatallenteita parin elämästä katseltavaksi. Elizabeth on ollut hyvin dominoiva henkilö myös suvun suhteen aina näihin päiviin asti.

” Kuningattaren myötätunto Dianaa kohtaan loppui kuin seinään, kun Panoraman haastattelu tuli televisiosta 20. marraskuuta 1995. Pelkästään Englannissa 15 miljoonaa ihmistä seurasi ohjelmaa, jossa Diana kertoi avioliitossaan olleen kolme ihmistä.”…

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kari Häkämiehen kivaa proosaa

Valtaeliitin kuvioita

Kari Häkämies: Vallanjano, Teos-kustannus 2018

Kari Häkämies paljastaa uutuuskirjassaan kuviot, joita kansa on aina uumoillut. Politiikka on likaista peliä ja aina ei ratkaise kansan paras, vaan herramafian mielistely. Jos joku on Arladiamäellä ”hyvä jätkä” niin voi kauhistus ja eipä aikaakaan, kun lehdistö leipoo hänestä kohujutun ja kaikki on aloitettava alusta. Kirjassa käsitellään puolueiden välinen valtapeli ja armeijaksi kehittyneiden poliittisten avustajien kuviot, vain pari aihepiiriä mainitakseni.

Onhan se kiva lukea suomalaisen miehen ajatuksia, miehen joka on toiminut vallan keskiössä ja kokenut kaiken, ylä- ja alamäkineen. Kirjan päähenkilö, Tom Ruokola, on tosipaikan edessä. Puolueen jääminen kolmanneksi kolmesta valtapuolueesta vaaleissa voisi merkitä monta asiaa. Moni pullahtaisi työpaikastaan, edessä voisi olla neljä nälkävuotta oppositiossa, erityisavustajien, kansanedustajien ja valtiosihteerien homman loppuminen. Lisäksi monen olisi maksettava asuntolaina, maine menisi, avioelämän kuviot heittäisivät häränpyllyä.

Lueskelin kirjan poliittisia koukeroita sillä mielellä, että johan minä olen sanonut. Viina virtaa ja naiset vaihtuvat, kun ollaan vallan huipulla. Jörn Donner tuumi aikoinaan sarkastisesti hymyillen, että kaikkein oksettavinta on seurailla maalta tulleiden uusien kansanedustajien toimintaa, kun valtakirja on saatu. Heti rynnätään katsomaan pääkaupungin naistarjontaa ja yöelämää, vaikka oma, vaalityössä kannustanut puoliso odottaa lapsineen kotona ja yrittää olla hengessä mukana.

Häkämies on tehnyt jo dekkareitakin ja häntä on listattu Reijo Mäen manttelinperijäksi. Aivan sellaiseen retvakkuuteen ja antisankarityyliin ei Häkämies ehkä haluakaan, mutta tietynlaista kevyttä asennetta politiikan tekoon on tässä lukuromaanissa. Mielensäpahoittaja saisi tästä kirjasta aiheen tuumia, että pahoitin niin mieleni, kun kuulin tosipuhetta Arkadianmäen pelleistä.

Kari Häkämies on hyvä viihteentekijä. Niistä on puutetta kirjailijoidemme kapeassa kärjessä. Ja kritiikki on aina paikallaan valtaeliitin kuvioissa.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Pelastusdinosta peikkoihin

Hauskoja kuvakirjoja pienimmille

Rustyn pelastusdino, Sanoma Media Finland 2018

Disney Frozen: Peikkojen jäljillä, Sanoma Media Finland 2018

Rustylla ja Roosalla on pulma. Kas kun Lasse -poika on leikeissään kierrätyspihalla heittänyt leikkidinonsa korkean rengaspinon päälle ja muut pinot jo huojuvat uhkaavasti. Laatikoita tippuu maahan yksi kerrallaan. Toivoa vain sopii, että rengaspino, jonka päällä Lasse on dinoystävänsä kanssa ei sortuisi.

No, kun hätä on suuri, on apukin lähellä. Rusty kokoaa kierrätystavaroista oikean jättidinon, joka voisi olla vaikka Lassen leikkidinon isä. Se osaa karjaistakin mahtavasti, mutta mikä parasta, se ylettyy pelastamaan Lassen ja leikkidinon vaaran paikasta.

Kirja tarjoaa kivasti jännitteisen tarinan loppuidylleineen kaikkein pienimmille. Kirja toimii nykylasten tyyliin, vähän kierrätys- ja mielikuvitushengessä. Niinhän se on, että aika muuttuu ja lapsille on tarjottava myös nykyaikaan soveltuvia tarinoita.

Peikkojen jäljillä on perinteisempi peikkotarina, jossa seikkailevat Frozen-kirjojen henkilöt. Arendelin lapsia kun viehättävät peikkotarinat, joiden todenperäisyydelle myös Mari-tyttö saa vahvistusta Kristoffilta. Toisaalta on Kristoffin tarinoiden syytä, että Mari lähtee yksin etsimään Peikkolaaksoa ja iltakin alkaa hämärtyä. Onneksi peikot, jotka yleensä naamioituvat kiviksi, ohjaavat Marin etsijöiden luo.

Lapset tarvitsevat mielikuvitusjuttuja ja peikkotarinoita on lapsille kerrottu jo ammoisina aikoina. Tämä juttu on kuvakieleltäänkin turvallinen ja lämmin jännityskokemus pienimmille lapsille.

Tykkäsin molempien kirjojen lähestymistavoista lasten maailmaan. Olen nimittäin kyllästynyt väkivaltaan, jota tarjotaan tuutin täydeltä ja pienimmillekin lapsille. He eivät voi välttyä väkivallalta, jota televisio tarjoaa mainospätkinä, jopa lasten katseluaikaan. Joskus lasten animaatioiden kuvakielessäkin on raakuutta aivan liikaa. Lämminhenkistä tarjontaa suosin nuortenkirjailijana lapsille ja loppuidyllejä. Annetaanpa lasten olla lapsia, niin heistä kasvaa onnellisia aikuisia.

Jouko Varonen

 

 

 

Hyvä kirja nuorille

Kun Mikko katosi

Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi, Avain-kustannus

Mikko on kiva poika. Hänellä on tyttöystävä, ehkä kaksikin. Oma sisko rakastaa Mikkoa ja isä haluaisi, että hänestä tulisi uusi isäntä maalaistaloon.

Eräänä päivänä Mikko katoaa. Hänestä tehdään ilmoitus poliisille. Mutta on talvi ja tutkinnat ovat vaikeita. Toki yritetään haastatella Mikon kavereita, tyttöystävääkin, mutta selvyyttä ei tule. Joku entinen rikollinen oli ottanut Mikon kyytiin öiseltä tieltä.

Tiaisen, ansioituneen kirjailijan helppolukuinen kirja nuorille kertoo tarinan siitä, miten Mikon sisko, kotiväki ja ystävät ottavat vastaan tiedon siitä, että Mikko on kadonnut ehkä iäksi. Kuitenkin elää vielä pieni toivo, että Mikko löydettäisiin.

Kirja on hyvä. Se kertoo siitä, miten ahdistus muuttuu vähitellen elämäksi. Elämä voittaa. Sisko saa uuden poikakaverin ja lopulta tieto Mikostakin saadaan.

Nuorille on hyvä antaa sellaista luettavaa, joka on helppo lukea. Paksut romaanit kun eivät ole nuorten mieleen nykyisin. Mieluusti he elävät elämäänsä kännyköiden ja pelien maailmassa. Silti olisi hyvä edes yrittää saada nuorisoa hyvän kirjallisuuden pariin.

” Poliisilla on teoria, Hanna sanoi. Hän jatkoi: Kun mopo hyytyi, Mikko jätti sen tienvarteen ja jatkoi matkaa kävellen. Mikko lähti oikaisemaan lahden yli ja hukkui.”

Kirjan idea perustuu Tiaisen Poistui kotoaan – romaaniin. ( Tammi 2005). Se kertoo ahdistavista asioista, jotka perheen jäsenet ja heidän ystävänsä ottavat vastaan omalla tavallaan. Kuitenkin selkeän ja helppolukuisen tarinan mukana kulkee tietty sävy, että vaikka mitä tapahtuisi elämä jatkuu, sen on jatkuttava. Ystävät ja kaverit lohduttavat Hannaa ja löytyy myös rakas poikaystävä auttamaan surussa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Mårtensonin parhaat

Veikeä ääni ja mahtavat tulkinnat

Muistoissamme Lasse Mårtenson, 2 CD, Valitut Palat 2018

Kaikessa soi blues, Caterina, Myrskyluodon Maija, Hello Dolly, Nousevan auringon talo, Muistatko syyskuun, On ihmeen hyvä tulla kotiin, Rikas mies jos oisin, My Way, Marraskuu, Laiskotellen, jne…

Lasse Mårtenson ( 1934 – 2016 ) on jäänyt mieleen persooallisten tulkintojen miehenä. Itse ihastuin hänen lauluihinsa jo nuorukaisena. Lasse teki ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikissa, taisipa käväistä Eurovision laulukilpailuissakin.

Paras solisti- ja säveltäjäkausi oli 1960 – 1970 – luvun paikkeilla. Myös ravintolashowt kuuluivat Mårtensonin ohjelmistoon.

Meriaiheiset sävellykset, erityisesti Myrskyluodon Maija, kuuluivat suomalaisten rakastamiin melodioihin. Tässä kokoelmassa löytyy Mårtensonin parasta antia aina 1960 – luvulta lähtien.

Muusikonuransa Lasse aloitti pianon ja haitarin parissa. Jazz oli hänelle tärkeää. Nuorempana Lasse toimi sähköttäjänä ja mainosgraafikkona. Ensimmäinen LP-levy ilmestyi vuonna 1966.

Olen aina tykännyt Mårtensonin omaperäisestä fraseerauksesta ja positiivisista tulkinnoista, jotka saivat myös tyttölapset haltioihinsa. En onnistunut käymään Lassen konserteissa, mutta jännitin kyllä Euroviisujen aikaan Mårtensonin suoritusta. Se ei kuitenkaan noussut Euroopan tasolla aivan kärkikastiin, mutta suomalaisella mittapuulla mitattuna euroviisumenestystä voidaan pitää miehelle ponnahduslautana uusiin menestyksiin.

Lasse julkaisi muistelmansa vuonna 2013. Sen jälkeen hän jäi pois julkisuudesta. Mårtensonin ystäville tarjoaa tämä tupla – CD 48 tuttua tulkintaa ja Lassen omia sävellyksiä, jotka jäivät pysyvästi suomalaisen musiikin historian lehdille.

Jouko Varonen

 

 

 

Remontoijan aarreaitta

Tärkeä kirja miehille

Risto Pekkala: Remontoija, Remontoijan kirja, readme.fi – kustannus 2018

Pekkala ohjaa valokuvin, piirroksin ja tekstein tavallisimmat kodin rempat aina tapettien laitosta laattalattioiden tekoon ja jalkalistojen kiinnittämisestä radonmittauksiin ja -arvoihin.

Tärkeää on ensin tietää, mitä ottaa mukaan työpakkiin. Halpisvälineet eivät nimittäin kuulu kunnon remppa-reiskan arsenaaliin. Niillä voi kiinnittää taulun seinälle tai tehdä muita kevyitä juttuja, mutta kun ryhdytään tositoimiin, pitää laittaa myös välineisiin rahaa jonkin verran.

Pekkala on ammattimies. Hän opettaa vedeneristystä kylppärissä, silikonisaumausta, saunaremppaa, panelointia, ruuvaamista ja kiinnittämistä, ikkunoiden problematiikkaa, energia-asioita, lisäeristämistä, lattia-asioita, maalauskikkoja, jne jne…

Itse kuulun niihin henkilöihin, joilta onnistuvat pikkurempat, mutta kutsun luottomiehen paikalle tekemään vaikkapa saunaremppaa tai tapettihommia. Silti löysin kirjasta paljon tärkeää tietoa, joka auttaa monessa pulmassa. Remppaaminen on yleensä mielletty miesten puuhaksi, mutta mikäpä estää railakasta naistakaan tarttumasta remppahommiin, varsinkin kun nykyisin on tarjolla hyviä ohjekirjoja, kuten tämä seikkaperäinen opas.

” Itse tehdylle remontille on monia syitä. Ensiksikin: vieras työvoima kaikkine sivukuluineen on kallista – vai olisiko parempi sanoa hyvin kallista. Toinen syy on, että aina ei löydy luotettavia tekijöitä. Nettikeskusteluissa varoitetaan harva se päiväepärehellisistä remottimiehistä. ”…

Lueskelin kirjaa kasvavan mielenkiinnon vallassa. Jospa vaikka itseskin laajentaisin taitojani ja tekisin jotakin vaikeampaa joskus.

Todella hyvä ja asiantunteva teos, josta on apua myös pidemmälle ehtineille remppaajille. Kirjan kuvitus ja taitto ovat tosi selkeitä.

Jouko Varonen

 

 

 

Maijan mainio kirja

Usein selviää pienellä ruokalaskulla

Maija Silvennoinen: Maijan ruokavuodet, Docendo 2018

” Olen syntyisin maalta Saarijärveltä. Lähiruuan maun sain jo äidinmaidossa. Olen aina tiennyt, että minusta tulee kokki. Se ei ole ollut hetkeäkään epäselvää. Äitini oli pitokokki, ja mummoni hoiti meitä lapsia. Katselin ja haistelin ihania tuoksuja mummon jaloissa ja sylissä, kun hän hääri hellan ääressä. Se antoi uskoa, että nainenkin voi pärjätä.”

Olen seuraillit Maija Silvennoisen kokinuraa kirjoista ja televisiosta. Hyvin ovat vilisseet upeat ruuat silmieni edessä, mutta tartuntaa moisiin hommiin en saanut, vaikka kyllä joskus kävi mielessä. Kunnes pari vuotta sitten päätin autella vaimoa ja opetella kotiruuan tekemisen kauppatorin parhaista perunoista ja kasviksista, kauppahallin tuoreista kaloista, lähikaupan edullisista kanaviillokeista jne…

Painoni putosi järkevällä ruuanlaitolla ja pienillä annoksilla kahdessa vudessa 104:stä kilosta 77:mään kiloon mikä on ihannepainoni tietämissä. Ja todella nautin ruuista ja ruuan valmistuksesta.

Silvennoinen kertoo jo nuorena huomanneensa, että ruokaostoksissa selviää vähilläkin rahoilla, kun ostaa järkevästi ja vain sen päivän tarpeen. Turha tehdä ruokia jääkaappiin lojumaan kun kauppa on lähellä. Maalla se voi olla eri asia.

” Me selvisimme aina pienellä kauppakassilla. Lihojen ja kalan ohessa syötiin omien peltojen juureksia, kaalia ja sipulia ympäri vuoden. Marjat ja sienet säilöttiin talven varalle. Myös jauhot olivat omasta takaa.”

Silvennoinen opastaa viilin makuihin, talkkunan syönnin ihanuutta, puolukkaisen marjapöperön tekoa, kalahyytelön valmistusta, nokkoskeiton työstämistä vähällä vaivalla, maistuvan madekeiton saloja, hyljeksittyjen verilettujen mahdollisuutta, silakkalaatikon laatimista jne…

Kun ohjeissa mennää lähemmäs nykypäivän huippukokin vaatimuksia, tulevat mukaan hunnutetut kylmäsavulohileivät, mesiangervojäätelöt, porkkana-limecupcaket, marokkolaiset kasvistaginet, jne…

Kerrassaan mainio kirja, joka antaa mahdollisuuden aivan tavalliselle kotikokillekin. Kuvaajalle makuhermoja kutkuttavista kuvista erityisplussat.

Jouko Varonen

 

 

 

Kurkistus ravimaailmaan

Tapsa Perttusen matkassa

Erkki Hujanen/Simo Kattilakoski: Ravilegenda Tapsa Perttusen tarina, Docendo-kustannus 2018

Muistuu mieleeni, kun olin kuninkuusraveissa Lappeenrannassa. Pistinpä 500 markkaa Vieterille, jota ohjasti muuan Kaarlo Partanen. Vieterin viimeinen lähtö tuotti viisisatasen kaksinkertaisena. Vieteri voittikin ravikuninkuuden viisi kertaa. Lähelle samaa kolmella ravikuninkuudellaan ja mm. Ruotsin valloituksellaan pääsi Saran Salama jota ohjasti muuan Tapio ”Tapsa” Perttunen, villin pohjolan mies.

Kirja kertoo Perttusen tarinan aivan pikkupojasta lähtien. Kun opettaja kysyi pikku Tapsalta, että mitkä ovat niitä maallisia aarteita, vastasi pohjoisen poika empimättä, että poron kuivaliha.

Anekdootteja vilisee tämä kirja todellakin. Lukutuokio on viihdyttävä ja koukuttaa lukijan. Ravimiehiin en erityisemmin kuulu, vaikka onnenkantamoisia on tullut toto-peleissä muutama. Tyttöjen hevoskirjasarjan kirjoittaminen ( Jenna-sarja) kuului myös näihin hevosharrastuksiini. Lapsena mentiin inkkaria, kun hevosia vietiin metsälaitumelle.

Kirja on hyvä. Siinä ei väistellä heikkojakaan hetkiä. Kun Perttusen ura ohjastajana oli kuumimmillaan, hän sai puolenkymmentä ylinopeussakkoa yhdellä ravireissulla ja Perttusen poika totesi, että isällä taitaa taas olla kortti kuivumassa, kun ajoi eri reittiä koululle.

Perttunen on armoitettu hevosmies jo monennessa polvessa. Nyt vain oli siirrytty kyläkilpailuista maantieradoilla miljoonien eurojen voittosummiin. Melkein hurahdin ravimaailmaan ja toto-puuhiin lukiessani tätä kirjaa, vaikka muutaman karvaan toto-tappion jälkeen päätin, etten enää lähde raveihin kun siellä häviää kalsaritkin jaloistaan. Siis oli nytkin turvallista lukea tätä kirjaa, joka on laadukkaasti tehty elämänkertakirja miehestä, jonka maineikas ura ohjastajana ja valmentajana pysyy ja paranoo.

Jouko Varonen